Facebook Twitter Email Pinterest

Sarjajohtaja Korvola puimurin ohjaimista Keravalle

25.08.2021 / Ralli SM / Viestintä

RSJM-sarjan juniorien kärjessä kolmen osakilpailun jälkeen on RSJM1-luokan pari Mika Korvola - Miika Saari. EPUA:n kaksikko on piiskannut V1600-luokan Honda Civicin podiumille kaikissa kauden kolmessa osakilpailussa.
 
Kouvolan ja Turun osakilpailujen luokkavoiton jatkeeksi kotinurkilla Seinäjoella tuli toinen sija, joka oli kuitenkin kaksikolle pieni pettymys. Ensimmäisen erikoiskokeen huono aika ratkaisi siellä koko kisan. Keravalla luokassa on mukana kaikkiaan peräti 18 autokuntaa, joten voitto tietäisi mukavaa pistepottia kaiken osuessa kohdalleen.
 
- No siinähän se onkin, että kaiken pitää napsahtaa kohdalleen. Pisteet ja sijoitukset jaetaan maalissa, mutta ajetaan nyt ralli ensin ja katsotaan sitten tilannetta mitä Keravalta jää käteen.
 
- Kotikisaan palataksemme, aina se ketuttaa kotikisa ryssiä itse. Edelleenkään ei ole ihan päästy varmuuteen mitä EK1 aikana tapahtui, mutta se on mennyttä ja täytyy vain jatkaa eteenpäin eikä jäädä yksittäistä kisaa märehtimään. Mutta kyllähän se olotila oli kuin oravalla jolta viedään viimeinen käpy nenän edestä, tuumailee kaksikko.
 
Parin kuukauden tauko sarjassa on ollut paljon muutakin kuin jatkuvaa rallin ajattelua. Pistejohtajan asemassa on saatu rintaa röyhistellä, eikä johtajan viitasta harteilla mielellään luovuttaisi, mutta onko kalustoa ehditty testata yhtään?
 
- No vähän käytiin kattomassa että auto pelaa, mutta mitään mahdottomia testejä ei ole ajeltu. Vielä arvotaan että lähdetäänkö nasta -vai kitkapyörällä liikkeelle, melko viileä tuntuu elokuu olevan. Viimeistään kisa-aamuna täytyy nopalla heittää päätös. Kuski on ajanut kyllä yötä päivää treeniä puimurilla, toivotaan ettei takapyöräohjaus ole jäänyt liiaksi selkäytimeen, naureskelee kartanlukija Saari.
 
Kuten monella muullakin, ei tälläkään kaksikolla ole aiempaa kokemusta Askolan Granit -rallin tiestöistä.
 
- Ei mitään hajua alueesta, täysin vierasta. Mutta tullaan taas siihen, että kaikille ne tiet on samat. Lujaa pitää mennä ja tiellä pysyä, muistuttaa Korvola.
 
Sarjassa on tällä hetkellä vain kahdella autokunnalla jokaisesta kolmesta kisasta pisteitä, Korvolan autokunnan lisäksi toinen kolmet pisteet omaava autokunta on RSJM4-luokan pari Pasi Hiekkavuo - Tomi Janger Opel Astralla, jotka ovat kokonaispisteissä toisena.
 
Sarjan viidestä osakilpailusta neljä parasta lasketaan pisteisiin mukaan, joten tämän myötä lähin uhkaaja lieneekin Pohjanmaalla kotikisassa keskeyttänyt AL-Härmän pari Riku Koski - Kari Bergbacka BMW M3:lla, joilla on alkukaudelta kaksi luokkavoittoa. Pohjalaisten ystävysten kesken on pitkin kautta kuultu lempeää vitsailua, eikä siltä vältytä tälläkään kertaa.
 
- Team Koskelle terveisiä, että laitettiin teille painoon Junnu Suomenmestarit -lippalakit ja tilattiin juhlajuomaksi pennuille Jaffaa, koko kopallinen, myhäilevät Korvola ja Saari. 
 
Kuva: Marko Kyöstilä / AKK
 
 

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 34 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 25 pistettä (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 20 pistettä MäntsMK (R5)
4. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 16 pistettä PR-Racing (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 13 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Länsirannikon Ralli, Varsinais-Suomi
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa