Facebook Twitter Email Pinterest

Justus Räikkönen innolla kotiyleisön eteen

26.08.2021 / Ralli SM / Viestintä

Erinomaisen noususuhdanteista debyyttikauttaan ralliautoilun saralla tehnyt Justus Räikkönen odottaa innolla Keravalta starttaavaa Askolan Granit -rallia. Viime vuoden lokakuussa oli kuljettajan ensimmäinen startti juurikin samaisessa kilpailussa. Sen jälkeen on Ford Fiesta niellyt jo runsaasti vauhdikkaita kilometrejä suomalaisilla sorateillä kartanlukija MIka Rönnbergin luotsatessa vieressä.
 
EMSC:tä edustava kaksikko on RSJM-sarjassa Nuorten luokan toisena kolmen osakilpailun jälkeen. Sarjan avauksesta Kouvolasta tuli talvelta viides sija, mutta kesäkelillä Liedosta ja Seinäjoelta tuli kakkossijat. 
 
Keravan osakilpailu sisältää neljä erikoiskoetta Keravalta itään sekä koilliseen , mittaa erikoiskokeilla on yhteensä rapiat 42 kilometriä. Rallikaravaani starttaa Keuda-talon edustalta klo 14:01 ja maaliin samaan paikkaan saavutaan neljä tuntia myöhemmin.
 
- Ura alkoi tosiaan viime vuonna Keravalla, joten on hienoa päästä ajamaan taas sinne. Tietysti pienen lisämausteen tuo sarjan 2.sija mitä lähdetään puolustamaan.
 
- Reitti on sen verran lyhyt, että nyt ei voi jäädä katselemaan miten muut alottaa vaan painetaan alusta loppuun niin kovaa kun päästään. Kesällä ollaan kehitetty vähän autoa ja miehistö on valmistautunut loppukauteen, mutta kyllä me ollaan muistettu ottaa rennostikin, kertoo Räikkönen.
 
Reilun parin kuukauden tauko sarjassa kesäkuukausien aikana on ajoharjoittelun kannalta monesti haastava, kesälomien aikaan voi teiden saaminen käyttöön olla normaaliakin haastellisempaa. Kuinka Räikkösen tiimissä on mahtanut treenaamisen kanssa käydä?
 
- Ei olla keretty treenaamaan ainakaan liikaa. Kerran ehdittiin käydä Korpilahden suunnalla ajamassa, ajoa tuli noin 100 kilsaa. Siinä on kaikki mitä ollaan keretty treenaamaan ajoa. Treenaamisessa tullaan varmaan aina antamaan hieman tasoitusta, koska Etelä-Suomessa ei ole niin paljoa mahdollisuuksia treenipätkiin. 
 
- Nyt kun on vuorossa meidän ”kotikisa” niin penkat on melkeinpä täynnä sukulaisia ja tuttuja. On kiva kun tuttuja tulee vähän enemmän katsomaan ja ihmettelemään rallin kuhinaa, fiilistelee Räikkönen.
 
Hyvin sujunut kausi luo tietysti ajatuksia 16-vuotiaan Justus Räikkösen tulevaisuuden suunnitelmista, kuinka on?
 
- Tämä kausi on mennyt paremmin kuin oltaisiin ikinä osattu odottaakaan. Kilpailut on menneet nousujohteisesti koko ajan ja olen saanut kerättyä paljon itseluottamusta koko vuoden. 
 
- Vaikka tämän kauden osalta kultamitali alkaa olla enää pelkkä haave niin emme luovuta ennen kuin kausi on kokonaan paketissa. Tavoitellaan vähintäänkin osakilpailuvoittoa koko loppukausi. Ensi kaudeksi on päätetty lähteä ajamaan SM4-luokkaa ja nuottitreenit ovatkin jo käynnistyneet. En ole sen kummemmin ensi kautta miettinyt kun tätäkin kautta on vielä vähän jäljellä, kiteyttää sanavalmis Räikkönen lopuksi. 
 
Kuva: Marko Kyöstilä / AKK

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 34 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 25 pistettä (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 20 pistettä MäntsMK (R5)
4. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 16 pistettä PR-Racing (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 13 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Länsirannikon Ralli, Varsinais-Suomi
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa