Facebook Twitter Email Pinterest

Imitaattori Töyrylän 40-vuotissyntymäpäivät: rallidebyytti Keravalla ja Rally Talent 2021 -huutokauppa

26.08.2021 / Jari Hotti

Televisiosta, erilaisista tapahtumista, sekä sosiaalisesta mediasta tutuksi tullut imitaattori Kimmo Töyrylä juhlistaa 40-vuotissynttäreitään tulevana viikonloppuna Keravalla ajettavassa Askolan Granit Rallissa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole Kimmo Töyrylän, 40, osalta esiintymiskeikka, eikä synttärijuhlat rallissa katsojan roolissa, vaan espoolainen hyppää Keravalla itse ralliauton rattiin ja osallistuu ensimmäistä kertaa elämässään ralliin kilpailijana. Askolan Granit Ralli on kerännyt mukaan yhteensä 134 kilpailijaparia ja Töyrylä yhdessä kokeneen kartanlukijansa Timo Jaakkolan, 68, kanssa nähdään reitillä V1600-luokan Ford Fiestalla, ovissa kilpailunumero 49.

- Kaikki lähti liikkelle alkuvuodesta, kun mietin miten juhlistaisi tulevia 40-vuotissynttäreitä. Kun olen tätä moottoriurheiluun liittyvää huumoria ja erilaisia rallihölmöilyjä imitaattorina tehnyt ja ralli on aina ollut itselle iso juttu, niin syntyi ajatus, että entäs jos ajaisinkin rallin, Töyrylä taustoittaa.

Kun ideasta päästiin sitten varsinaisten tekojen pariin, piti kalenterista löytää ajankohdaltaan sopiva kilpailu, joka lisäksi sopisi luonteeltaan hyvin rallissa debytoivalle taiteilijalle.

- Ihan ensimmäisenä kyselin muutamilta tutuilta kotimaan kärkikuskeilta, että mitä he olisi mieltä tälläisestä ideasta. Kun kaikki näyttivät vihreää valoa ja sanoivat, että anna mennä vaan, niin siitä sitten lähdettiin viemään järjestelyjä eteenpäin. Katselin kilpailukalenteria ja vertailin sitä syntymäpäivieni ajankohtaan. Askolan Granit Ralli osui sitten ajankohtansa puolesta hyvin suunnitelmiin.

On selvää, että kun Töyrylän kokemus rallista kilpailijana on pyöreä nolla, piti tämä projekti aloittaa aivan sieltä ruohonjuuritasolta, juuri sieltä mistä lajin uudet harrastajat ralliin mukaan tulevat.

- Otin yhteyttä kilpailunjärjestäjään ja he olivat heti alusta lähtien ideassa hyvin mukana, sekä neuvoivat, että mitä kaikkea pitää tehdä. Ensimmäisenä liityin autourheiluseuraan, johon valikoitui kotikaupunkini Espoo Motorsport Club (EMSC). Liityin heidän jäseneksi. Sitten piti suorittaa rallin junioritutkinto, jonka suoritin kesällä ja lisäksi vielä hommata kansallinen lisenssi, Töyrylä kertaa projektin etenemistä.

Siinä missä Töyrylältä ei rallikokemusta kilpailijana löydy, on hän toiminut imitaattorina jo parinkymmenen vuoden ajan. Television puolella Töyrylään on voinut törmätä vuosien saatossa muun muassa sellaisissa ohjelmissa kuin Suomen hauskin tavis, Suomen Talent, sekä Kaasujalka.

- Innostus imitointiin syntyi 2000-luvun alkupuolella, kun Maikkarilla pyöri Joonas Hytönen Show -ohjelma ja siellä nuori Jarkko Tamminen imitoi. Tammista katsoessa sitä sitten innostuin ja ensimmäisenä imitaationa minulta tuli Andy McCoy. Sen jälkeen niitä hahmoja alkoi tulemaan lisää, muun muassa Kimi Räikkönen ja Mika Salo. Tommi Mäkinen tuli mukaan vuonna 2016 ja ne imitaatiot alkoivat toimia hyvin sosiaalisen median puolella, Töyrylä taustoittaa.

Kun imitaattori pystyy tarjoamaan keikkasetissään useita eri autourheilun kotimaisia tähtiä, niin mikään ihme ei ole, että Töyrylää on nähty ja kuultu esiintymässä varsin usein juuri erilaisissa autourheilutapahtumissa. Töyrylän mukaan yksi ikimuistoisimmista keikoista oli vuonna 2018, kun hän esiintyi Neste Rallin yhteydessä järjestetyllä Saalahden erikoiskokeen Areenalla.

- Edellisenä vuonna olin ollut Moksissa ja Saalahdessa. Vuonna 2018 pyydettiin uudestaan ja menin Saalahteen sitten vanha Momon ajopuku päällä vetämään showta. Siinä kun heitin Kimiä, Salon Mikaa ja Tommia, ja pieneltä jännitykseltä pystyin sitten katsomaan, niin kyllä Markku Alen katsoi siinä vieressä esitystä tarkasti ja kuunteli. Tilaisuuden jälkeen Alen tuli vielä kättelemään ja sanoi, että "olet sä huima äijä". Se on todella hieno muisto, Töyrylä herkistyy.

"Lähdetään nöyrästi tavoittelemaan maaliinpääsyä"

Tulevaan rallidebyyttiinsä Töyrylä on valmistautunut ajamalla kesän aikana testiä Keski-Suomessa ja istumalla pariinkin eri otteeseen nuoren rallilupauksen, 16-vuotiaan Jooa Iivarin kyydissä.

- Viimeistelytesteissä Jooa istui kyydissä ja antoi vinkkejä. Tuntui siltä, että mentiin eteenpäin. Nöyrä pitää olla, kun lähdetään kilpailuun. Turvallisuus ennen kaikkea täytyy pitää mielessä, kun ollaan alueella mistä ei ole aiempaa kokemusta. Ei voi lähteä niin sanotusti soitellen sotaan, Töyrylä korostaa.

Mitään tulostavoitetta ei Töyrylä ole kilpailuun itselleen asettanut.

- Lähdetään nöyrästi tavoittelemaan maaliinpääsyä ja nautitaan hienosta rallipäivästä. Annetaan junioreiden ajaa lujaa, ne osaa sen homman. Tottakai jännittää, että miten otetaan vastaan, kun varsinaiseen kilpailuun mennään. Uskon, että ihan hyvin. Projekti on herättänyt hyvää huomiota lajin piirissä ja onhan siellä lyöty jo vetoakin, että paljonko me tullaan häviämään (Jari-Matti) Latvalalle, Töyrylä naurahtaa.

Sen lisäksi, että Töyrylä lähtee Askolan Granit Ralliin lauantaina juhlistamaan 40-vuotissyntymäpäiviään, on tämän projektin ympärille rakennettu myös Rally Talent 2021 -huutokauppa. Samalla kun Töyrylä on kuluvan vuoden aikana kerännyt yhteistyökumppaneita, on hän myös kerännyt eri autourheilulajien urheilijoilta lahjoituksia huutokauppaan, josta saadulla tuotolla tullaan tukemaan joko yhtä tai useampaa nuorta lupaavaa kotimaista autourheilijaa.

- Kesän aikana saatiin lahjoituksia koviltakin nimiltä ja tavaraa on kertynyt hieno määrä. Täytyy myöntää, että lahjoitusten taso ja määrä on yllättänyt positiivisesti. Syksyn aikana on tarkoitus pistää huutokauppa käyntiin, että saadaan kuluvan vuoden loppuun mennessä tuotosta riippuen joko yhdelle tai sitten muutamalle urheijalle jaettua stipendi, Töyrylä suunnittelee.

Stipendiä ei voi hakea, vaan sen saaja / saajat valitaan tätä projektia varten kootun raadin toimesta.

- Raadissa on tällä hetkellä mukana itseni lisäksi Kristian Sohlberg. Yritetään saada siihen vielä mukaan muutama nimekäs vahvistus. Tuotosta riippuen päätetään, jaetaanko stipendi nimensä mukaisesti rallilupaukselle, vai onko stipendejä useampia. Nyt kun ollaan saatu lahjoituksia muidenkin lajien puolelta kuin ralli, niin jos tulee hyvä tuotto, siinä tapauksessa tullaan myös muiden lajien puolelta valitsemaan stipendin saaja tai saajia, Töyrylä kertoo.

Askolan Granit Rallissa ajetaan lauantaina neljä erikoiskoetta yhteispituudeltaan reilut 42 kilometriä. Koska tässä kilpailussa erikoiskokeiden maalista tuskin haastattelupisteitä löytyy, ei "kummelimaisia" haastatteluja imitaattorilta tulla näkemään todennäköisesti kuin vasta maalissa. Mutta se mitä auton sisällä tapahtuu ja kuuluu rallin aikana, siitä tullaan saamaan materiaalia sosiaaliseen mediaan myöhemmin, mikäli vain tekniikka suostuu yhteistyöhön moitteitta.

- Meillä on viritys, että saadaan autoon kamerat ja myös äänet auton sisältä kuulumaan. Siinähän voi pätkällä vaikka laulaa tai imitoida, jos siltä tuntuu. Saadaan hieman toisenlaista, hauskempaa in-car-kuvaa, Töyrylä lupaa.

Töyrylän ralliprojekti on vaatinut onnistuakseen valtavan määrän töitä ja tottakai myös yhteistyökumppaneita, sekä muita tahoja, jotka ovat imitaattoria auttaneet. Lopuksi on siis äärimmäisten tärkeiden kiitosten vuoro.

- Tälläinen projekti vaatii myös yhteistyökumppaneita mukaan ja olenkin todella kiitollinen siitä, että todella moni yritys lähti tukemaan meidän osallistumista. Tähän projektin ympärille on myös rakentunut hyvä tiimi, joka on jeesannut ja tukenut minua koko tämän matkan ajan, Töyrylä kiittää.

Askolan Granit Rallin aikataulu

Lauantai 28.8.


14.01 - Lähtö, Keuda-talo
14.44 - EK1 Laukkoski (18,27 km)
15.39 - EK2 Särkijärvi (8,26 km)

Huoltotauko Monninkylän SEO:lla

16.54 - EK3 Luhti (8,10 km)
17.22 - EK4 Onkimaa (7,69 km)
18.03 - Maali, Keuda-talo

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 34 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 25 pistettä (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 20 pistettä MäntsMK (R5)
4. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 16 pistettä PR-Racing (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 13 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Länsirannikon Ralli, Varsinais-Suomi
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa