Facebook Twitter Email Pinterest

Tuukka Kauppinen tähtää mestaruuteen Keravalla

27.08.2021 / Ralli SM / Viestintä

RSJM:n Nuorten luokan kärjessä Askolan Granit -rallin reitille starttaavat Tuukka Kauppinen (HuuhaUA) - Veli-Pekka Karttunen (AL-Kangasniemi). Honda Civicin vauhti on kauden mittaan ollut siinä määrin kovaa että mestaruuden varmistaminen jo lauantaina olisi mahdollista. Se edellyttäisi sijoittumista pahimman uhkaajan Justus Räikkösen edelle. 

Kaikissa muissa tapauksissa ollaan vielä riippuvaisia siitä montako autoa kauden viimeiseen osakilpailuun Kokkolassa starttaa syyskuun lopulla. Pisteissä kolmantena olevan Veeti Pulkkisen Kauppinen pystyy mestaruustaistosta pelaamaan ulos ajamalla neljänneksi. Keravaa keskuspaikkanaan pitävä Askolan Granit -ralli on kauden neljäs osakilpailu, loppupisteisiin lasketaan neljä parasta kilpailua viidestä. Neljän erikoiskokeen reitillä erikoiskoekilometrejä on reilut 42. Keuda-talolta startataan reitille klo 14 ja maaliin samaan paikkaan saavutaan klo 18.
 
- Keravan suunta on itselle uutta ralleissa, mutta ennakkoon odotan kovasti kilpailua, kun pääsee avaamaan reittiä numerolla 1. Ei tarvitse mennä juuri siitä mistä muutkin ovat menneet vaan voi ajaa haluamastaan kohdasta. Heti alussa on oltava hyvin hereillä, nukahtamisen kiinni ajamiseen ei ole kilometrejä paljoa, mietiskelee Tuukka.
 
Reilun parin kuukauden sarjatauon aikana on Tuukan kilpuri perushuollettu ja toisella autolla käyty kilpailutuntumaa pitämässä yllä. Isompia taktisia kuvioita kilpailuun ei ole kesän aikana kuitenkaan luotu.
 
- Varmasti lähdetään ajamaan, mutta Räikkösen edellä pyritään olemaan, siinä on toimivin taktiikka, kertoo Kauppinen.
 
Nuorella kuljettajalla on syntymäpäivät viikkoa Keravan kilpailun jälkeen, ikää tulee silloin mittariin 15 vuotta. Kunniakkaasti olisi siis mahdollisuus ottaa mestaruus jo 14-vuotiaana, mutta toisaalta nuori ikä voi olla myös rasite tulevan kauden suunnitelmiin.
 
- Nuottikisat ja SM4-luokkaan siirtyminen olisi haave, mutta sinne pääsee sääntöjen puitteissa vasta sinä vuonna kun täyttää 17. Joten siinä mielessä kotimaassa ei oikein ole vaihtoehtona kuin ajaa toinen vuosi Nuorten SM:ää. Aina on tietysti vaihtoehto seurata Kalle Rovanperän ja Oliver Solbergin viitoittamaa tietä kohti Latvian kisoja, mutta ei tässä ole tarve vielä miettiä ensi vuotta, ajetaan tämä kausi ensin loppuun, avaa pohdintojaan Kauppinen. 
 
Kuva: Merita Mäkinen
 
 

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa