Facebook Twitter Email Pinterest

Rallin SM-sarjan kausi 2021 huipentuu tulevana viikonloppuna Kokkolassa - Luvassa huikea taisto Suomen mestaruuksista!

22.09.2021 / Ralli SM / Viestintä

Ralli SM-sarjan viimeinen osakilpailu kaudella 2021 ajetaan Kokkolan seudun nopeavauhtisilla sorateillä tulevana viikonloppuna. Kilpailussa juhlistetaan samalla Kokkolan Urheiluautoilijoiden 60-vuotista historiaa. Rallin keskeiset toiminnot on tuotu lähelle yleisöä aivan keskustaan Kokkolan torin ympäristöön, joten nähtävää riittää myös erikoiskokeiden ulkopuolella. Kilpailuun on ilmoittautunut yhteensä 107 autokuntaa ja etenkin SM1-luokassa taso on hurja. 

Toista vuotta myös autourheilumaailmaa ravisuttanut koronapandemia toi muutoksia kuluneenkin kauden kilpailuihin, mutta sarja saadaan ajettua kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan kuuden osakilpailun mittaisena. Viime vuonna sarja typistyi viiteen osakilpailuun, ensi vuonna palataan jälleen seitsemän osakilpailun sarjaformaattiin, joka on ollut käytössä vuosina 2017-2019. 

Ralli SM-sarjan sarjavastaava Henrik Frank on tyytyväinen kauden kokonaisilmeeseen, vaikka koronapandemia pitikin lajiliiton ja kilpailunjärjestäjät lujilla etenkin alkuvuodesta. 

- Kausi aloitettiin haastavissa olosuhteissa, COVID-19-pandemian aiheuttamien rajoitusten tehdessä kilpailutapahtumista varsin outoja, yleisön loistaessa poissaolollaan. Onneksi kesällä tilanne on parantunut, ja kilpailuihin on saatu myös yleisö paikalle. Myös kesken kauden tapahtuneet kalenterimuutokset, jossa yksi Ouluun suunniteltu osakilpailu jouduttiin korvaamaan hyvin nopealla aikataululla Lahden kilpailulla, toivat lopulta sarjaan ehkäpä jopa lopulta enemmän positiivista väreilyä.

- Hieman koronan varjossa toteutunut kausi on kuitenkin osoittanut hienolla tavalla Rallin SM-sarjan urheilullisen tason, ja sen potentiaalin joka sarjassa on ennen kaikkea urheilulliselle vahvistumiselle, mutta myös kilpailutapahtumien laadun konkreettiselle nousemiselle. Frank hehkuttaa. 

Kuninkuusluokassa jopa historiallisen tiukka taistelu mestaruudesta

SM-sarjan kuninkuusluokassa, SM1-luokassa taistelu mestaruudesta on äärimmäisen kutkuttava. Tällä kaudella kolme nimeä on ollut ylitse muiden ja koko kolmikko on ennen kauden viimeistä osakilpailua seitsemän pisteen sisällä toisistaan. Luokan johdossa on viimeistään tällä kaudella sarjan kovimpiin nimiin itsensä nostanut Mikko Heikkilä. 

- Kulunut kausi on ollut aikamoinen. Ensimmäisessä osakilpailussa Rovaniemellä ajoin ulos ja jouduttiin keskeyttämään. Siinä kohtaa tuli tunne, että mitalitaiston saa jättää heti ensimmäisen osakilpailun jälkeen. 

- Sitten seuraavista kisoista Kouvolassa ja Liedossa tuli voitot ja niin vaan oltiin mukana kärkikahinoissa. Kahdesta edellisestä osakilpailusta saatiin vielä kakkospisteet matkaan tosi tiukkojen taistelujen jälkeen Emilin (Lindholm) kanssa ja nyt ollaan kärkipaikalla, kyllähän siihen pitää olla tyytyväinen, Heikkilä kertoo. 

Luokan toisena pisteen päässä Heikkilästä on Emil Lindholm, joka on napannut kahdesta edellisestä osakilpailusta suurimmat pistepotit ja on koko kauden ollut mukana kärkitaisteluissa, vaikka ei itse siihen ennen kauden alkua uskonutkaan. 

- Kauteen lähdettäessä en rehellisesti sanottuna uskonut, että oltaisiin tässä tilanteessa, mutta lähdetään tekemään taas omaa parasta duunia ja se sitten riittää mihin se riittää. Oletettavaa on, että nopein meistä kolmesta on mestari. Sunnuntaina se sitten tiedetään, Lindholm päättää. 

Luokan kestomenestyjä ja viime vuoden Suomen mestari Teemu Asunmaa täydentää kolmen kärjen seitsemän pisteen erolla Heikkilään. Tulevassa kilpailussa jaossa on 1,5-kertaiset pisteet, joten Kokkolassa on rehdisti se tilanne, että ilman keskeytyksiä nopein edellä mainitusta kolmikosta voittaa mestaruuden. 

- Jälleen ollaan mestaruuskamppailussa mukana ja onhan se hienoa, että ratkaisut saadaan vasta kauden viimeisessä kilpailussa. Mikko ja Emil ovat ajaneet molemmat hienon kauden, itsellä se ei ole ollut ihan toivotunlainen, mutta mitään ei olla vielä menetetty, Asunmaa muistuttaa. 

Kokkolan rallissa SM1-luokan taso on kansainvälisilläkin mittareilla äärimmäisen kova. Kotimaisia ykkösnimiä vauhdittamassa ovat WRC2-luokan kärkitaistoista tuttu venäläistähti Nikolay Gryazin sekä WRC3-luokassa tällä kaudella hyviä otteita esittäneet Espanjan Pepe Lopez ja Viron Egon Kaur. Koko kolmikko keskittyy kilpailussa viimeisten säätöjen hakemiseen ensi viikolla koittavaa Suomen MM-rallia varten. 

SM2-luokassa kahden kauppa

SM2-luokassa tuttu taistelupari ratkoo tänäkin vuonna kullan. Viime vuoden Suomen mestari Ville Hautamäki on kiinni toisessa perättäisessä luokan mestaruudessa, sillä eroa viime vuoden hopeamitalisti Jaro Kinnuseen on 14 pistettä. 

- Hyvillä fiiliksillä lähdetään kisaan. Oltiin myös viime vuonna mukana, kun täällä ajettiin Historic-kisa. Tavallaan on siis kokemusta tiestöstä mutta samoja pätkiä ei ole kuin yksi, joka sekin ajetaan lyhyempänä versiona. Tosin niin on kokemusta myös Jarolla, joka oli myös mukana, joten mitään etua ei siitäkään ole, Hautamäki aloittaa. 

Kauden viimeisessä osakilpailussa voittajalle on jaossa 34 pistettä, toiselle 25 ja kolmannellekin vielä 20. Skenaarioita spekuloitaissa niin, että Kinnunen voittaa, on Hautamäen ajettava vähintään luokan toiseksi mestaruuden uusiakseen. Kolmas sija takaisi vielä tasapisteet Kinnusen kanssa, mutta voittoja Kinnusella olisi tässä tilanteessa enemmän, jolloin mestaruus menisi Kinnuselle. 

- Mestaruus on tietysti tavoitteena, mutta ilmaiseksi sitä ei tulla saamaan. Kakkossija on siis vähimmäistavoite, joten mistään helposta kisasta ei voida puhua, Hautamäki jatkaa. 

Luokan seuraavina ovat tasapistein Kristian Kiviniemi ja Anssi Rytkönen.

SM3-luokassa Korhonen ja Joona kärkiparina 

Upeasti tällä kaudella SM3-luokassa esiintynyt Roope Korhonen otti edellisessä osakilpailussa ensimmäisen voittonsa SM-tasolla ja johtaa luokkaa. Vain pisteen päässä on kuitenkin luokan hallitseva Suomen mestari Lauri Joona, joka joutui jättämään edellisen osakilpailun väliin Belgian MM-rallin takia. Tällä kaudella Joonan päätähtäin on ollut nimenomaan junioreiden MM-sarjassa, jossa Joona on tällä hetkellä hienosti neljäntenä ennen kauden viimeistä osakilpailua Espanjassa. 

- Tavoitteena on tuloksellisesti olla Roopen (Korhonen) edellä ja sitä kautta mestaruuden uusiminen. Se vaatii varmasti malttia, mutta myös kovaa vauhtia. Kokkolassa ajetaan pimeällä, joten se tuo omat mausteensa. Autoa on koitettu pitää niin hyvänä, että taistelu ei kaatuisi ainakaan teknisiin vikoihin, Joona kertoo. 

Mestaruuteen hyvät mahdollisuudet on myös debyyttikauttaan rallin puolella ajavalla Tuukka Hallialla, joka on pisteissä kolmantena, 11 pistettä johtavaa Korhosta perässä. Himmeämmille mitaleille on saumat monella takaa tulevallakin. 

Heikkinen jahtaa mestaruutta SM4-luokassa 

SM4-luokassa Oskari Heikkisellä on turvallisen tuntuinen johto seuraavana tuleviin. Viidestä ensimmäisestä kisasta Heikkinen saalisti kaksi voittoa ja kaksi kakkossijaa, edellinen kisa Lahdessa päättyi keskeytykseen. Pisteissä toisena tulevaan Juho Koski-Lammiin eroa on 20 pistettä. 

- Lähdetään järki päässä ajamaan kilpaa, muistot kuitenkin on aika mukavia viime vuodelta juuri täältä Kokkolasta, kun otettiin oman luokan voitto silloisesta Historic-kisasta. Vähän töitä aiheuttaa viime viikonloppuisen SM-rallisprint -kisan jälkeen huomattu auton laiskuus, kun muutama pakoventtiili oli vuotanut karstoittumisen takia. Onneksi kuitenkin saamme osat ja auto on jo menossa nippuun päin, Heikkinen taustoittaa. 

Kauden kolme edellistä osakilpailua voittanut Koski-Lammi on varmasti kova myös Kokkolassa, mutta kauden päättäminen mestaruuteen ei ole kuitenkaan omissa käsissä. Luokan kolmantena on Konsta Saarinen, kahdeksan pisteen päässä Koski-Lammista. 

Tiimimestaruuskilpailussa mitaleissa on kiinni neljä tiimiä. Toni Gardemeisterin tiimit, TGS ASV Team ja TGS Skoda Team, ovat sijoilla 1. ja 3. Tomi Vilenuksen kipparoima Porvoon Autopalvelu on toisena ja Eero Räikkösen Printsport neljäntenä. 

SM-luokkien ulkopuolella kisaan on ilmoittautunut kaksi mielenkiintoista seurattavaa. Luokassa 6 uuden sukupolven Rally3-auton ohjaksissa debytoi junioreiden MM-sarjaa johtava Sami Pajari. Ensi vuonna kyseiset Rally3-luokituksen autot saavat myös oman SM-luokan, lue lisää täältä. Luokassa 7 mukana on aina nopeaksi tiedetty Nico Valkonen R-Lite luokituksen Toyota Yariksella. 

Suomi Cup-luokassa Jari Valtaala on jo varmistanut cup-mestaruuden. 

Kokkolan SM-rallin ilmoittautuneiden lista >> 

SM-luokkien pistetilanne TOP 3 (5/6 osakilpailua)

SM1-luokka
1. Mikko Heikkilä 86p
2. Emil Lindholm 85p 
3. Teemu Asunmaa 79p

SM2-luokka
1. Ville Hautamäki 88p
2. Jaro Kinnunen 74p 
3. Kristian Kiviniemi 59p 

SM3-luokka
1. Roope Korhonen 75p
2. Lauri Joona 74p
3. Tuukka Hallia 64p 

SM4-luokka
1. Oskari Heikkinen 95p 
2. Juho Koski-Lammi 75p 
3. Konsta Saarinen 67p 

Tiimit
1. Porvoon Autopalvelu 176p  
2. TGS ASV Team 170p
3. TGS Skoda Team 148p 

Kaikki SM-sarjan pisteet >>
Lue lisää sarjan säännöistä ja lisämääräyksistä >> 

SM KokUA 60-v Juhlaralli -kilpailuinfo

SM Kokkolan UA 60-Juhlaralli pitää sisällään kymmenen erikoiskoetta ja yhteensä 128,27 erikoiskoekilometriä. Rallin kilpailukeskus ja muut keskeisimmät toiminnat sijaitsevat Kokkolan torin laidalla sijaitsevalla kaupungintalolla ja sen ympäristössä. 

Kilpailu lähetetään liikkeelle lauantaina klo 15.45 Kokkolan torilta kohti kilpailun ensimmäistä erikoiskoetta. Lauantaina on luvassa yhteensä kuusi erikoiskoetta Kokkolan suunnilla, ennen yötauolle siirtymistä. Erikoiskoekilometrejä lauantaina kertyy n. 53. 

Kilpailu jatkuu sunnuntaina klo 9:30, kun vuorossa ovat Pedersören alueella ajettavat neljä erikoiskoetta, joilla yhteismittaa on 74,52 kilometriä. Maaliljuhlallisuuksiin Kokkolan torille kilpailijoita odotellaan n. klo 13:40 alkaen. 

Kilpailun aikataulu

Lauantai 25.9.

15:45 LÄHTÖ, Kokkolan tori
16:23 EK1 Skriko 1, 6,79 km 
16:45 EK2 Klapuri 1, 11,64 km
17:22 EK3 Passoja, 9,58 km 
11.08 HUOLTO, Kokkolan tori
19.57 EK4 Skriko 2, 6,79 km 
20:19 EK5 Klapuri 2, 11,64 km
20:47 EK6 Karhulahti, 7,31 km 
21:27 HUOLTO, Kokkolan tori

Sunnuntai 26.9.

08:15 HUOLTO, Kokkolan tori
09:33 EK7 Markby 1, 22,88 km
09:57 HUOLTO, Lillby
10:38 EK8 Byggas, 19,27 km
11:05 EK9 Edet, 9,49 km 
11:21 HUOLTO, Klacken 
12:29 EK10 Markby 2, 22,88 km 
13:43 MAALI, Kokkolan tori 

Kilpailun tarkempi katsoja-info löytyy rallin verkkosivuilta >> 
Lippuja myydään ennakkoon verkossa >> 

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 34 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 25 pistettä (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 20 pistettä MäntsMK (R5)
4. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 16 pistettä PR-Racing (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 13 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Länsirannikon Ralli, Varsinais-Suomi
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa