Facebook Twitter Email Pinterest

RSJM avauspäivä takana, odotetut nimet johtoasemissa

26.09.2021 / Ralli SM / Viestintä

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan päätösosakilpailu startattiin lauantaina illan jo lähes hämärtäessä. Kamppailujen osalta voitaneen sanoa että kukaan ei onnistunut kaikilla erikoiskokeilla, siinä määrin heittelyä yksittäisten erikoiskokeiden ajoissa näkyi, sateen raskaaksi muokkaamat tiet ja pimeys lienevät vaikuttaneet asiaan.

RSJM4-luokassa ajava pari Riku Koski - Kari Bergbacka BMW M3:lla avasi kahdella pohja-ajalla, kolmannelle Pasi Hiekkavuo - Tomi Janger Opel Astralla kuittasi 6 sekunnin pohjat Koskeen. Koski ei tästä häkeltynyt vaan takoi 4,6 sekunnin pohjat neloselle ja vauhtiin päästyään suorastaan lensi 11,6 kilometrin mittaisen viidennen erikoiskokeen, 17,7 sekunnin johto tuplaantui 36,3 sekuntiin.
 
Illan viimeiselle Hiekkavuo otti näennäiset pohjat 1,5 sekunnilla. Yötauolle saavuttiin Kosken johtaessa 34,8 sekunnilla Hiekkavuota.
 
-Tavoitevauhdissa ollaan, asetelmat ovat nyt hyvät sunnuntaille. Hiekkavuota pitää tarkkailla, ovat menneet virittämään kilpuriaan ja tulevat etenkin pienillä teillä tosi kovaa, kertoi Koski lauantain jälkeen.
 
Yleiskilpailun kolmantena ajaa pisteissä kolmantena oleva Juhani Männikkö - Ilkka Majava kaksikko Toyota Starletilla. RSJM3-luokan suvereeni hallitsija on jäänyt yleiskilpailun kärjestä 58,7 sekuntia. Neljäntenä on loistavaa vauhtia koko lauantain esittänyt RSJM2-luokan takuuvarma vauhtimittari Markus Latvanen - Jussi Jokinen Nissan Micralla, eroa kärkeen 1:03,8 minuuttia.
 
Sarjan pistekärki Mika Korvola - Miika Saari Honda Civicillä ajaa RSJM1-luokan kärjessä ja yleiskilpailun sijalla kahdeksan. Korvolan autokunta on kuitenkin saanut kovaa kilpailua luokassaan kun Aleksi Savikko - Petri Savikko VW Golfilla on vain 9 sekunnin päässä.
 
- Kovaa kisailua heti alusta asti. Jarrupoljin meillä menee ajoittain pohjaan ja tuntuma tulee vasta toisella polkaisulla. Tutkitaan mikä sen aiheuttaa, vai onko pyöränlaakeri menossa, tuumaili sarjajohtaja Korvola yötauolle suunnatessaan.
 
Nuorten SM:ssä kaksi autokuntaa on karannut muilta. Johdossa on Justus Räikkönen - Mika Rönnberg Ford Fiestalla. Samanlaisella Fiestalla Miro Sakko - Karri Väänänen on kuitenkin pysynyt hyvin hopean jo varmistaneen Räikkösen kannoilla, vain 8,8 sekuntia perässä. Räikkösen tavoitteena kilpailussa on ensimmäinen osakilpailuvoitto ja Sakko taasen tavoittelee sarjan nelospaikkaa. Yötauolla molemmat ovat tavoitetahdissa, kun muut ovat yli puoli minuuttia perässä.
 
- Ajo oli paikka paikoin ok, mutta on siinä vielä paljon petrattavaa. Tiet on raskaassa kunnossa vakioautolle, on kaikkiaan vaikeat tiet. Hyvä fiilis, nukutaan hyvin ja lähdetään sitten sunnuntaina hakemaan voittoa, suunnitteli Räikkönen yötauolle saavuttuaan. 
 
 
Kuva: Samu Ekman / AKK

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 34 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 25 pistettä (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 20 pistettä MäntsMK (R5)
4. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 16 pistettä PR-Racing (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 13 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Länsirannikon Ralli, Varsinais-Suomi
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa