Facebook Twitter Email Pinterest

Lauri Joonalle hieno päätös rallikauteen - tuloksena toinen sija Espanjan MM-rallista

17.10.2021 / Anu Haapalainen

Lauri Joona ajoi toiseksi rallin junioreiden MM-sarjan päätösosakilpailussa Espanjassa. Junioreiden MM-sarjassa Joona sijoittui tulokaskaudellaan hienosti neljänneksi.

Viisi osakilpailua käsittänyt rallin junioreiden MM-sarja (JWRC) saatiin päätökseen viikonloppuna Espanjan MM-rallissa. Ensi kertaa kisaan osallistunut sastamalalainen Lauri Joona lähti kauden finaaliosakilpailuun varsin maltillisin tavoittein. Nuo tavoitteet ylittyivät roimasti ja tuloksena on 24-vuotiaan Joonan ralliuran paras MM-sijoitus.

-  Pirun hieno kilpailu ajettu läpi. Tasaisen varmaa suorittamista ja toinen sija, se on kyllä erittäin hyvä saavutus tässä kisassa, sanaili hymyilevä Joona kisan maalissa.

Joona ja kartturi Mikael Korhonen ajoivat kolmen päivän ajan hyviä erikoiskoeaikoja Espanjan nopeilla ja vaativilla asfalttiteillä. Ja kun onnetarkin oli tällä kertaa suotuisa eikä tekniikkamurheita ollut yhtä hidasta rengasrikkoa enempää, oli tulos sen mukainen.

- Kausi aloitettiin podiumilta Kroatiassa ja podiumille se päätettiin, se on erittäin hyvä. Ja vielä asfalttikisoissa, joista meillä ei ollut ennen tätä kautta mitään kokemusta. Se kertoo, että ollaan tehty jotain oikein ja nyt myös tiedetään, mitä parantaa tulevaisuudessa, kertoi tyytyväinen Joona.

Lauri Joonan rallikalenteri on ollut tänä vuonna varsin täynnä ja tulosta on tullut. SM-sarjassa Joona uusi kaksivetoisten Suomen mestaruuden ja junioreiden MM-sarjassa loppusijoitus on neljäs. Näiden lisäksi Joona osallistui pari viikkoa sitten ensi kertaa R5-luokitellulla kilpurilla Jyväskylän MM-ralliin, mistä tuloksena oli hieno kolmas sija WRC3-luokassa. Kaikkea tätä ei olisi mahdollista toteuttaa ilman tukijoita.

- Kaikille kiitoksia, ketkä ovat olleet mukana tänä vuonna. Ilman taustajoukkoja ja tukijoita ei oltaisi tässä. Ison kiitoksen ansaitsevat myös kartturit Ari Koponen ja Mikael Korhonen, kiittelee Joona.

Ensi kauden suunnitelmista kysyttäessä Lauri Joona kertoo:

- Ajetaan SM-sarjassa Rally3-autolla. Muusta ilmoitellaan sitten myöhemmin.

Lopputulokset: RallyRACC Rally de Espana, JWRC

1. Sami Pajari - Marko Salminen (FIN) 2:58:02.5
2. Lauri Joona - Mikael Korhonen (FIN) +15.9
3. Robert Virves - Aleks Lesk (EST) +50.1
4. Jon Armstrong - Philip Hall (GBR) +33:51.8
5. William Creighton - Liam Regan (IRL) +58:54.1

Epävirallinen JWRC pistetilanne, 5/5 osakilpailua

1. Sami Pajari (FIN) 137
2. Jon Armstrong (GBR) 119
3. Martins Sesks (LAT) 85
4. Lauri Joona (FIN) 80
5. Robert Virves (EST) 71

Kuva: Honza Fronek

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 34 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 25 pistettä (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 20 pistettä MäntsMK (R5)
4. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 16 pistettä PR-Racing (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 13 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Länsirannikon Ralli, Varsinais-Suomi
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa