Facebook Twitter Email Pinterest

Emil Lindholm vakuuttavassa vauhdissa Tunturirallin avauspäivänä - Lauri Joona uuden SM3-luokan kärjessä

14.01.2022 / Ralli SM / Viestintä

57. kertaa Rovaniemen seudulla ajettava Arctic Lapland Rally käynnistyi perjantaina 14.1. viidellä erikoiskokeella ja reilulla 87 erikoiskoekilometrillä. Avauspäivänä yleiskilpailussa tahtipuikkoja heilutteli viime vuoden SM1-luokan Suomen mestari Emil Lindholm. Etenkin avauspäivän kolmas erikoiskoe Kaihuavaara osoittautui äärimmäisen haastavaksi ja varsinkin kaksivetoisten puolella moni autokunta joutui keskeyttämään tai hidastamaan rengasrikkojen takia. 

Viime vuoden loppupuoliskolla hurjaan vireeseen äitynyt Lindholm kartturinaan Reeta Hämäläinen jatkoivat siitä mihin viime vuoden voittoon päättyneessä Katalonian MM-rallissa jäivät. Lindholm löi vastustajille luun kurkkuun heti kilpailun avauserikoiskokeella ajaen 11 sekuntia nopeamman ajan ennen kakkosnoteerauksen tehnyttä Juha Saloa.

Kolmannen erikoiskokeen jälkeen eroa toiseksi nousseeseen kilpailun viime vuoden voittajaan Teemu Asunmaahan oli jo lähes 18 sekuntia. Neljännellä erikoiskokeella Lindholm lisäsi johtoaan jo reiluun 24 sekuntiin. Samalla erikoiskokeella konkari Juha Salo ja Eerik Pietarinen ajautuivat ongelmiin ja putosivat kärkikamppailusta. 

Päivän viimeisellä erikoiskokeella Lindholm kuitenkin spinnasi ja ero toisena avauspäivän jälkeen olevaan Teemu Asunmaahan kaventui reiluun kymmeneen sekuntiin. 

- Ihan ok päivä paitsi että täällä viimeisellä raviratapyörityksellä spinnattiin. Tilanne sopii meille ja fiilis ajamiseen on hyvä. Mukava jatkaa huomiselle, Lindholm jutteli päivän päätteeksi. 

Luokan kolmas on viime vuoden SM-hopeamitalimies Mikko Heikkilä. 

SM2-luokassa Ville Hautamäki hallitsi tilannetta ja päätti päivän reilussa 24 sekunnin johdossa. Viimeisellä erikoiskokeella Hautamäen autoon tuli kuitenkin ongelmia ohjauksen kanssa. 

- Kaikki sujui hyvin tähän viimeisen pätkän maalimutkaan saakka, mitään ulkoista vikaa ei kuitenkaan näy. Pitää huollossa tutkia, Hautamäki valotti. 

Paluun SM-sarjaan tehnyt Vesa Hirvonen on toisena ja Arttu Lähdeniemi kolmantena reilun minuutin Hautamäen perässä. 

Uuden sukupolven Rally3-autot esiintyivät ensimmäistä kertaa SM-tasolla

Viime kaudella SM-rallien mukana mutta SM-luokkien ulkopuolella ensimmäistä kertaa nähdyt nelivetoiset Rally3-luokan autot saivat täksi kaudeksi oman SM-luokkansa. Luokan ensimmäiset viisi erikoiskoetta sujuivat Lauri Joonan tahdissa. 

- Itsekin yllätyin kuinka hyvin pysytään jopa isojen autojen perässä. Mukava on laskea tämänlaisella pelillä. Saadaan varmasti hyvät skabat huomisesta, varsinkin kun rengastaktiikka tulee esittämään isoa roolia, Joona arvioi. 

Toisena ajava Roope Korhonen kärkkyy toisena vajaat 13 sekuntia johtavaa Joonaa perässä. Ville Ruokanen seuraa kolmantena reilun puolen minuutin päässä. 

Kaksivetoluokissa Herranen ja Lassila kärjessä

Suomen lupaavimpiin nuoriin kuljettajiin lukeutuva Toni Herranen oli koko päivän hyvässä vauhdissa ajaen päivän viidestä erikoiskokeesta kolmelle pohja-ajan. Herrasen johto toisena tulevaan Oskari Heikkiseen on jo reiluntuntuiset 44 sekuntia. 

. Ihan hyvä päivä tänään, pikku tilannetta oli toiseksi viimeisellä mutta varmalla ja puhtaalla ajolla ollaan menty, Herranen kertasi. 

Kristian Nieminen on toisena olevasta Heikkisestä tasan kolmen sekunnin päässä. Toisena luokassa aina kolmannelle erikoiskokeelle mentäessä ajanut ennakkosuosikki Henri Hokkala kärsi rengasongelmista ja putosi päivän päätteeksi sijalle neljä, lähes minuutin päähän johtavasta Herrasesta. 

V1600-autojen SM5-luokassa Leevi Lassila äityi kilpailun neljännellä erikoiskokeella huimaan vauhtiin ja otti luokan kärkipaikan ykköspäivän päätteeksi. Ennakkosuosikkeihin lukeutuva Jere Pensas ajaa toisena reilut 11 sekuntia johtavaa Lassilaa perässä. Luokan kolmen parhaimmiston täydentää Miko Kiminki reilut puoli minuuttia Lassilaa jäljessä. 

Arctic Lapland Rallyn osallistujat >> 
Sarjasäännöt kaudella 2022 >> 
Tiimimestaruuskilpailun osallistujat >> 

57. Arctic Lapland Rally: Tulokset (5/10 erikoiskoetta)

SM1-luokka
1. Emil Lindholm 45:22,3
2. Teemu Asunmaa +10,8
3. Mikko Heikkilä +44,6

SM2-luokka
1. Ville Hautamäki 48:36,5
2. Vesa Hirvonen +24,1
3. Arttu Lähdeniemi +1:12,4

SM3-luokka
1. Lauri Joona 48:01,2
2. Roope Korhonen +12,6
3. Ville Ruokanen +35,1

SM4-luokka
1. Toni Herranen 51:26,5
2. Oskari Heikkinen +44,7
3. Kristian Nieminen +47,7

SM5-luokka
1. Leevi Lassila 55:56,6
2. Jere Pensas +14,8
3. Miko Kiminki +36,4

Kaikki tulokset >> 

57. Arctic Lapland Rally: Lauantain -info, reitti & aikataulu

Kilpailun päätöspäivä alkaa lauantaina klo 9:53, kun vuorossa on toiset viisi erikoiskoetta, joilla yhteismittaa kertyy 135 kilometriä. Maaliljuhlallisuuksiin Lordin aukiolle kilpailijoita odotellaan n. klo 20:10 alkaen. 

Kilpailun aikataulu

Lauantai 15.1.

HUOLTO, Mäntyvaaran ravirata
09:53 EK 6 Ahmavaara – 44,56 km
11:46 EK 7 Ounasvaara – 1,65 km
HUOLTO, Mäntyvaaran ravirata
14:59 EK 8 Heinunkierto – 24,96 km
16:22 EK 9 Sarriojärvi – 32,48 km
17:55 EK 10 Ristilampi – 31,51 km
20:10 MAALI, Lordin aukio

Kilpailun tarkempi katsoja-info löytyy rallin verkkosivuilta >> 
Ralli SM-sarjan liput kätevästi CoreGo:n nettikaupasta >> 

Vallitsevista poikkeusoloista johtuen, tilannetta seurataan ja mahdollisiin muutoksiin reagoidaan aktiivisesti. Kilpailun järjestäjä ottaa huomioon kaikki voimassa olevat ohjeistukset sekä suositukset. Tehdään kaikki yhdessä turvallinen ralli, riittävät turvavälit ja hyvä hygienia huomioiden. Ethän saavu paikan päälle mikäli sinulla on flunssan oireita tai olet mahdollisesti altistunut koronavirukselle. 

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 34 pistettä NHD (R5)
2. Egon Kaur / Silver Simm 25 pistettä (R5)
3. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 20 pistettä MäntsMK (R5)
4. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 16 pistettä PR-Racing (R5)
5. Juha Salo / Mikko Markkula 13 pistettä Karkkilan UA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Länsirannikon Ralli, Varsinais-Suomi
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa