Facebook Twitter Email Pinterest

Korholalle kolmanneksi suurimmat pisteet Tunturirallista

16.01.2022 / Benjamin Korholan tiedotus

Inkoolainen Benjamin Korhola sai viikonloppuna kokea Tunturin taikaa koko rahan edestä. Kisassa riitti haasteita niin kaluston kuin olosuhteidenkin puolelta. Kaikkien vaiheiden jälkeen Korhola sijoittui kaksivetoisten SM4-luokassa kolmanneksi. Kyseessä on 18-vuotiaan ensimmäinen palkintokorokesijoitus Ralli SM -sarjassa.

Nyt ajettu Arctic Lapland Rally oli Benjamin Korholalle ralliuran toinen.

- Tunturin tavoitteena on ehjä kisa ja mahdollisimman suuri pistesaalis, onhan niitä kauden avauksessa tarjolla korotettu määrä, kertoi Korhola kisan alla.

Osa tavoitteista täyttyi hienosti, kun Rautio Motorsportsin väreissä kilpailevat Korhola ja kartturi Pekka Kelander saavuttivat uransa ensimmäisen palkintokorokesijoituksen ajamalla maaliin kolmantena. Lisäbonuksena kaksikko kellotti kisan päätöserikoiskokeelle uransa ensimmäisen pohja-ajan SM-osakilpailussa.

Mutta se, mitä mitä kaikkea tapahtui ennen sitä, ei ollut ihan ennakkosuunnitelmissa.

- Kisan alku meni varoessa ja pito oli tosi kateissa. Jostain syystä auto ei toiminut niin kuin kisaa edeltävissä testeissä ja testierikoiskokeella. Pidon kanssa on suuria vaikeuksia ja on vaikea saada luottoa autoon. Koitetaan saada huollossa jotain ratkaisua, kertoi Korhola perjantain erikoiskokeiden jälkeen.

Lauantaina heti ensimmäisellä, yli 44 km pitkällä Ahmavaaran erikoiskokeella kaksikon epäonni jatkui.

- Alku meni hyvin kunnes spinnattiin todella kapeaan paikkaan ja aikaa kului ennen kun päästiin jatkamaan. Sen jälkeen ei ollut nastan nastaa jäljellä ja lipsutellen tultiin maaliin. Loppupäivä ajellaan ja kerätään lisää kokemusta tulevaisuutta varten, totesi Korhola päivähuollossa.

Tunturi ei olisi maineensa veroinen, jollei tapahtumia riittäisi aivan viimeisille erikoiskokeille saakka. Korhola sai hyvän ajovireen päälle ja nimi alkoi löytyä ek-ajoissa ihan kärkipaikoilta. Ja kun parin kilpakumppanin matka päättyi ennen ruutulippua, nousivat Korhola ja Kelander lopputuloksissa kolmanneksi.

- Niinhän se on, että pisteet jaetaan vasta maalissa. Nyt tuntuu kyllä hyvältä, hehkutti kaksikko ajaessaan kohti maaliseremonioita.

SM4-luokan voittoon ajoi Toni Herranen ja toiseksi sijoittui Kristian Nieminen. Seuraava SM-osakilpailu ajetaan Riihimäellä helmikuun alussa.

Tulokset / SM4-luokka, Arctic Lapland Rally:

1. Toni Herranen – Sebastian Virtanen 2:09:57,9
2. Kristian Nieminen – Valtteri Nieminen +1:08,8
3. Benjamin Korhola – Pekka Kelander +2:29,8
4. Konsta Saarinen – Joni Mäkelä +3:31,8
5. Jesse Kallio – Toni Nuikka +5:09,9

Kuva: Marko Kyöstilä

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa