Facebook Twitter Email Pinterest

RSJM: Riihimäki junioreiden avausnäyttämönä

03.02.2022 / Ralli SM / Viestintä

Auto Sorsa Riihimäki-Ralli avaa Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan (RSJM) kuuden osakilpailun kauden tulevana lauantaina Riihimäellä.

RSJM-sarjan sisällä ajetaan myös Nuorten SM-luokassa, jossa kuljettajan ikä voi olla 14-18 vuoden välillä. Junioreissa puolestaan ei olla ikään sidoksissa, vaan puhutaan kilpailulisenssistä joka määräytyy kilpailukokemuksen ja menestyksen yhtälöstä eli nousupisteiden määrästä. 

RSJM-osakilpailut ovat ns. pimeitä ralleja eli kilpailijat ajavat erikoiskokeet läpi ilman nuotteja. Junioreissa pisteistä voi kamppailla neljän eri luokan autolla, nuorissa ajokalusto on rajattu vakioautoihin vertautuvaan V1600-luokan kalustoon. 

Kautta aikain ensimmäinen juniorimestari oli Markku Alen (1969) ja mestareiden listalta löytyy yksi rallin maailmanmestarikin, Marcus Grönholm (1988). Nykyisistä Ralli SM:n kuljettajista junnumestaruus löytyy Juha Salolta (1996), Ville Hautamäeltä (2004) ja Teemu Asunmaalta (2011). 

Jos juniorisarja aiemmin toimi hyvänä aloituspolkuna ralliuralle, on sitä myöskin Nuorten SM-sarja. Sarjan kautta on noussut lukuisia kuljettajia yleiselle puolelle Ralli SM:ään ja jopa suuremmillekin areenoille menestyksekkäästi. Vuoden tauon jälkeen SM-rallissa mukana oleva Sami Pajari voitti mestaruuden vuonna 2018 ja viime vuoden mestari Tuukka Kauppinen on nyt 15-vuoden ikäisenä mukana SM5-luokassa ajamassa jo nuottikisoja. 

Avauskilpailussa pisteitä junioreiden puolella tavoittelee 26 kilpailijaparia, nuorissa 12 paria. Rallisprintin junioreiden SM-hopeaa kaudella 2021 ajanut Miko Jalava on varmasti yksi mielenkiintoisimpia seurattavia junioreissa. Toyota Starlet on vaihtunut Toyota Corolla 1600 GT:hen joten vauhtia ja näyttävyyttä ei ajosta varmasti puutu nytkään. 

Nuorissa viime kauden viides Raoul Dahlqvist, kuudes Joonas Ojala ja kahdeksas Ville Vatanen saavat tälläkin kaudella vastaansa nipun kovia ja nopeasti kehittyviä haastajia. 

Avauskilpailun yksi suola on monesti se, että kaikki alkaa puhtaalta pöydältä. Uudet kuljettajat ja kalustot, menestyjien veikkaaminen ja spekulointi. Kuka pitää ennakkosuosikin viittaa, kuka yllättää. Lauantai-illan pimentyessä ei tarvitse enää arvailla, jolloin ensimmäiset menestyjät ovat tiedossa. Kahdeksan erikoiskokeen ja sadan erikoiskoekilometrin reitti haastaa kuljettajat ja kaluston, helppoja pisteitä ei ole tarjolla. 

Auto Sorsa Riihimäki-Ralliin ilmoittautuneet >> 
Lue lisää sarjasta >> 

Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, reitti & aikataulu

Riihimäen ja Lopen seudulla ajettavassa Auto Sorsa Riihimäki-Rallissa ajetaan lauantaina 5.2. yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, joille yhteismittaa kertyy reilut 98 kilometriä. 

Kilpailu lähetetään liikkeelle lauantaina klo 11:01 Auto Sorsa Oy:n pihasta kohti kilpailun ensimmäistä erikoiskoetta. Kahdeksan erikoiskokeen jälkeen kilpailijat suuntaavat Auto Sorsa Oy:n pihassa järjestettäviin maalijuhlallisuuksiin klo 18:32 alkaen. 

Kilpailun aikataulu

Lauantai 5.2.

11:01 LÄHTÖ, Auto Sorsa Oy
11:31 EK 1 Hirvijärvi – 9,46 km
11:59 EK 2 Ojajoki 1 – 12,24 km
12:48 HUOLTO, Loppi
13:34 EK 3 Ourajoki – 21,98 km
14:40 EK 4 Nummenkylä – 14,82 km
15:12 EK 5 Ahoinen – 6,70 km
16:10 HUOLTO, Loppi
16:58 EK 6 Pappilanlääni – 9,20 km
17:26 EK 7 Ojajoki 2 – 12,24 km
18:02 EK 8 Punkka – 11,47 km
18:32 MAALI, Auto Sorsa Oy

Kilpailu ajetaan ilman yleisöä, voit tukea tapahtumaa ostamalla kannatuslipun tai tupsupipon CoreGo-shopin verkkokaupasta >> 

Vallitsevista poikkeusoloista johtuen kilpailu joudutaan ajamaan ilman yleisöä. Tilannetta seurataan ja mahdollisiin muutoksiin reagoidaan aktiivisesti. Kilpailun järjestäjä ottaa huomioon kaikki voimassa olevat ohjeistukset sekä suositukset. Tehdään kaikki yhdessä turvallinen ralli, riittävät turvavälit ja hyvä hygienia huomioiden. 

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa