Facebook Twitter Email Pinterest

Oppivuosi takana - Lauri Joonan tavoitteet korkealla junioreiden MM-sarjassa

24.02.2022 / Anu Haapalainen

Rallin junioreiden MM-sarja käynnistyy tänään Ruotsin MM-rallista. Sastamalalainen Lauri Joona lähtee kauden avaukseen tavoitteenaan mahdollisimman suuri pistepotti.

Rallin junioreiden MM-sarjan (JWRC) kalenterissa on tällä kaudella viisi osakilpailua. Kausi alkaa Ruotsin lumilta, sen jälkeen vuorossa ovat viime vuodelta tutut Kroatian, Portugalin ja Viron MM-rallit. MM-sarjan viimeinen osakilpailu ajetaan syyskuussa Kreikassa.

- Portugali oli viime vuonna hieno. Harmi vaan että meillä oli siellä tekniikkaprobleemia, mutta siellä oli kyllä hienot tiet. Toinen kisa, jota erityisesti odotan, on Viro. Siellä kun pääsee hyppimään ja nyt kun on alla neliveto, niin siellä on varmasti hienoa ajaa, fiilistelee Lauri Joona tulevaa MM-kautta.

Rallin kaksinkertaisen Suomen mestarin Lauri Joonan lisäksi JWRC-sarjaan ovat ilmoittautuneet muun muassa viime kauden JWRC-kärkikaksikko Sami Pajari ja Jon Armstrong. Kuljettajilla on käskytettävänä aivan uusi menopeli, kun aiemmin etuvetoisilla ajetussa sarjassa siirryttiin nelivetoisiin Ford Fiesta Rally 3 -autoihin.

- Varmasti tulee haastavia kilpailuja ja vastus on erittäin kova. Auto on kaikille uusi, joten siltä osin lähdetään kaikki samalta viivalta. Ja kun nelivetoisella mennään, ajamisen pitää olla paljon määrätietoisempaa kuin etuvetoisella. Siinä on paljon tekemistä ja se, kuka sen sisäistää nopeimmin, on varmasti kärjessä.

Nyt alkava MM-kausi on Lauri Joonalle toinen. Tulokaskauden paras osakilpailusijoitus tuli kauden päätöksestä Espanjasta, jossa Joona ajoi kartturinsa Mikael Korhosen kanssa toiseksi. Sarjapisteissä Joona sijoittui kauden päätteeksi neljänneksi. Tänä vuonna tavoitteena on ylittää viime vuoden sijoitus.

- Totta kai nyt lähdetään hakemaan parasta tulosta ja tavoitteet on asetettu korkealle.

Oppivuosi on takana ja tänä vuonna tarvitsee katsoa, kuinka on viime vuoden opit jääneet mieleen. Kilpailuista on jo vähän kokemusta, kun on muutama sama kisa, siitä on varmasti hyötyä, ennakoi Joona.

Kauden ensimmäinen osakilpailu Ruotsin MM-ralli ajetaan tänä vuonna uusissa maisemissa Uumajan ympäristössä. Joona ja Korhonen lähtevät kisaan hyvin valmistautuneina ja tavoitteet kirkkaina.

- Ruotsin MM-rallin tavoite saada hyvät pisteet, kolmen nippuun olisi päästävä. Kaikki on mahdollista, mutta kovaa pitää mennä. Aina pitää ykkössijaa tavoitella. Sarjassa on sen verran vähän osallistujia, että ei voi ajaa varmistellen, kun pisteitä saa myös pätkäpohjista. On tärkeätä päästä maaliin, mutta mieluiten kerätä pisteitä myös pätkien pohja-ajoista. Järjen kanssa on ajettava, mutta kovaa.

Ruotsin MM-ralli käynnistyy tänään testierikoiskokeella. Perjantaina päästään tositoimiin, ja viikonlopun aikana ajetaan 17 erikoiskoetta, joiden yhteismitta on noin 265 km. Kilpailun tarkempi aikataulu ja tulosseuranta löytyvät täältä: https://www.wrc.com/en/wrcplus/live-timing/ 

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa