Facebook Twitter Email Pinterest

Co-Motorsport sarjakolmosena Kuopioon - ”Mukava kun saatiin Nippe taas tiimin mukaan”

02.03.2022 / Co-Motorsport/tiedotus

Toista kautta SM-sarjassa mukana oleva Co-Motorsport on ilmoittanut Kuopiossa ajettavaan SM-ralliin viisi kuljettajaa. Kuljettajarosterissa on jälleen mukana rallicrossin MM-pronssimitalisti Niclas Grönholm.

Kurikassa pääpaikkaansa pitävä Co-Motorsport on kauden kahdesta ajetusta SM-osakilpailusta kerännyt kolmanneksi eniten tiimipisteitä. Tiimipäällikkö Sami Kivioja on iloinen ja yllättynyt sarjasijoituksesta.

- Hieno tilanne, että ollaan kolmantena tässä vaiheessa. Sarja on tosin alussa ja pitkä kausi vielä edessä, joten katsotaan mihin suuntaan tästä mennään.

Pistetilin kasvattamiseen on mahdollisuus jo tällä viikolla, kun Ralli SM -sarja jatkuu Kuopiossa. Kauden kolmanteen osakilpailuun, SM Ralli ABC Pitkälahti Kuopioon, Co-Motorsport osallistuu edellisestä osakilpailusta tuttujen viiden kuljettajan voimin. SM1-luokassa kilpailee Niclas Grönholm, joka ajoi varsin onnistuneen kisan Riihimäellä sijoittuen seitsemänneksi. Tiimipisteitä Co-Motorsportille ajavat jälleen Ville Hautamäki (SM2) ja Jere Pensas (SM5), jotka sijoittuivat edellisessä osakilpailussa luokissaan toiseksi.

Rallin Junioreiden SM-sarjassa kilpailevat Tuukka Kivioja ja Aatu Hakalehto. Kiviojan edellinen kisa jäi valitettavan lyhyeksi tekniikkaongelmien vuoksi, ja Hakalehto oli pitkään kolmospaikassa kiinni, kunnes valitettava ulosajo pudotti ensikertalaisen pois palkintokorokkeelta. Molemmille jäi varmasti sen verran harmitusta, että odotettavissa on kovaa yritystä ja kisaa hyvistä sijoituksista.

- Mukava kun saatiin Nippe taas tiimin mukaan ja ajamaan SM1-luokkaan Kuopiossa. Katsotaan, minkälaisia pätkäsijoituksia tällä kertaa tulee. Tiimimestaruuspisteistä ajaville Villelle ja Jerelle veikkaan vahvoja suorituksia Kuopiossakin, ennakoi Kivioja.

- Junioritiimiä on mielenkiintoinen seurata. Aatu on päässyt todella nopeasti rallin juonesta kiinni ja vauhti alkaa olla kärjen tuntumassa. Tuukalla on edessä ensimmäinen kisa R2:lla, katsotaan mihin se vauhti asettuu perjantain ja lauantain osalta, tuumailee tiimipäällikkö.

Helmikuun alussa ajetun edellisen SM-osakilpailun jälkeen Co-Motorsportin kuskit on nähty laajalla rintamalla ajohommissa. Tiimin omien testien lisäksi kuskit ovat pitäneet ajotuntumaa yllä niin jääradalla kuin crosskart-radallakin. Lisäksi nuori Aatu Hakalehto kävi pokkaamassa uransa toisessa rallikisassa luokkavoiton ja Tuukka Kivioja nähtiin 0-auton ratissa rallisprintissä. Kuskit ja kalusto on siis viritetty valmiiksi savolaisia ralliteitä varten.

- Kuopiossa on pitkä kisa edessä. Toivotaan, että tekniikkamurheilta vältytään tällä kertaa. Tämän kisan jälkeen sitten nähdään, millä asetelmalla lähdetään kesäkauteen!

Co-Motorsportin kuskien kilpailunumerot ABC Pitkälahti Kuopio -rallissa:
10 Niclas Grönholm EMSC - Antti Linnaketo AAU, Skoda Fabia R5
16 Ville Hautamäki JärvisUA - Ari-Pekka Hautanen JärvisUA, Mitsubishi Lancer Evolution IX
47 Jere Pensas LaihUA - Jouni Saarijärvi LaihUA, Ford Fiesta 1,6
66 Aatu Hakalehto AAU - Kimmo Halttunen JouSUA, Ford Fiesta 1.6
74 Tuukka-Matias Kivioja Jurvan UA - Juha Heinonen KvanUA, Ford Fiesta R2

Ilmoittautuneiden lista: 
https://akk.autourheilu.fi/Public/Kiti/Competition/CompetitionEnrollListPlain.aspx?id=15131

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa