Facebook Twitter Email Pinterest

Salo toistamiseen palkintopallille Kuopiossa

05.03.2022 / Marko Mäkinen

Škodan Juha Salo ja Mikko Markkula sijoittuivat talvikauden kolmannessa ja viimeisessä SM-rallissa Kuopiossa kolmanneksi. Kaksipäiväisessä rallissa kärkisijoista koko kilpailun ajan taistellut Salo nousi kolmannen sijansa myötä myös SM1 luokan yhteispisteissä samalle sijalle.

- Hyvää taistelua, eikä tällä kertaa virheitä. Tein eilen illalla rallin toiselle pätkälle jostain syystä todella epätarkan nuotin, ja se kostautui. Ei näissä kilpailuissa saisi ainoatakaan nuottia arpoa. 
Kun sama pätkä ajettiin tänään toistamiseen niin automme takapuskuri löi johonkin penkkaan sen verran, että osa puskurista kääntyi päin pakoputkea.

- Pätkän puolivälissä tuli sauhua ja käryä jo sen verran autoomme ohjaamoon sisälle, että olin jo varma, että jotain palaa. Siinä meni askelmerkit ajamisessani sekaisin. Kun pääsimme EK:n maaliin niin Mikko (Markkula) kävi tarkastamassa, että mikään ei palanut.

- Rallin viimeisen pätkän otin varman päälle, koska sillä ei ollut enää sijoitukseemme vaikutusta. Täältä oli tulollaan kolmas sija ja sen me otimme, ja hyvä niin. Eilen jäimme metsäpätkällä liikkaa. Huono nuotti ja en ollut hereillä. Tänään ajo kulki. En saanut tällä kertaa ajettua yhtään pohja-aikaa, joita täältä haimme. Olimme tasaisesti kärjen tuntumassa, mutta viimeinen askel jäi ottamatta, Salo summasi kilpailuaan.
 
Talvikauden kolmesta SM-osakilpailusta Kuopion SM-rallin suoritus oli Salolta tasaisin. SM1-luokan yhteispisteissä Salo ja Markkula nousivat kolmanneksi.

- Ei mitään hölmöilyjä. Ehjä ajo. Savuongelma oli ainoa isompi murhe, mutta siitä selvittiin. Tämän viikonlopun suoritukseeni olen ihan tyytyväinen. Talvikaudesta voisin antaa itselleni arvosanan 8 tai 8+.

- Kesällä jatketaan, ja siitä tulee varmasti mielenkiintoista. Mitään ei ole suuntaan tai toiseen ratkaistu. Yhteistyökumppaneilleni talvikaudesta suuri kiitos, Salo muistutti.

Ralli SM-sarja jää kevättauolle. Seuraavan kerran SM-pisteistä ajetaan 13.–14. toukokuuta SM Mad Croc Länsirannikon Rallissa Turussa.

Epäviralliset lopputulokset; ABC Pitkälahti Kuopio SM-ralli:
1. Emil Lindholm – Reeta Hämäläinen Škoda Fabia Rally2 54:18,8
2. Egon Kaur (EE) – Silver Simm (EE) Volkswagen Polo GTI R5 + 4,1
3. Juha Salo – Mikko Markkula Škoda Fabia Rally2 + 33,8
4. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki Škoda Fabia Rally2 + 47,8
5. Aleksi Röyhkiö – Antti Haapala Volkswagen Polo GTI R5 + 48,1
6. Niclas Grönholm – Antti Linnaketo Škoda Fabia R5 + 2:08,1

SM1-luokan SM-pistetilanne 3/7 osakilpailua:
1. Emil Lindholm Škoda 62
2. Egon Kaur (EE) Volkswagen 53
3. Juha Salo Škoda 43
4. Teemu Asunmaa Škoda 41
5. Mikko Heikkilä Škoda 38 
 
Kuva: Pekka Koski 

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa