Facebook Twitter Email Pinterest

Valkonen ja Pohto päättivät talvikauden tasaisella suorituksella - Talvikausi mennyt suunnitelmien mukaan

07.03.2022 / Vesa Rauhala

Rallin SM-sarjan talvikauden päätös ajettiin kaksipäiväisenä kilpailuna Kuopion ja Tuusniemen maisemissa. AL-Härmän kuljettajat Anssi Valkonen ja Jani Pohto jatkoivat Rovaniemeltä alkanutta ja Riihimäellä jatkunutta tasaista tekemistä vuosia kiertäneiden SM1-luokan kärkikuskien takana. Pisteet kaikista talven osakilpailusta oikeuttavat kaksikon sijalle seitsemän pistetilanteessa.

Valmistautuminen Kuopion osakilpailuun viimeisteltiin Valkoselle ja Pohdolle uudella testitiellä.

-Haimme uutta tietä ja pimeällä ajoa, koska Kuopiossa ajettiin perjantaina kaksi erikoiskoetta hämärässä ja pimeässä, Valkonen perusteli testivalintaansa. Perjantain 2,45 ja 14,7-kilometriset erikoiskokeet sujuivat virheittä ja eroa kärkeen tuli puoli minuuttia. Lauantain räväkkä, 34-kilometrinen erikoiskoe oli Valkoselle ja Pohdolle tuttua.

-Olimme aikanaan BMW:llä siellä ajamassa ja sattui raju ulosajo, jossa Bemarin korista tuli entinen, Valkonen muisteli. Kyyti kärjessä isolla tiellä oli kylmää ja eroa kärkeen tuli 39,9 sekuntia. Paikka sijalla seitsemän alkoi näyttää realistiselta. Neljäs erikoiskoe oli pienempää lumiränniä, mutta numerolla yksi ajaneen Mikko Heikkilän auto hajosi ja suma tiellä oli valmis. Valkonen oli numerolla seitsemän viimeinen, joka sumaan joutui. Sääntöjen mukaan kaikki pysähtymään joutuneet saivat laskennallisen ajan.

-Harmi, että juuri se erikoiskoe meni siirtymäksi. Pikkutien osuus olisi sopinut ehkä paremmin meille, Valkonen mietti. Tässä vaiheessa Valkonen ajoi tiukkaa kisaan Niclas Grönholmin, Riku Tahkon ja Anssi Rytkösen kanssa. Viides erikoiskoe nosti kauhavalaisen ohi Rytkösestä. Ennen taukoa ajetun erikoiskokeen jälkeen Grönholm oli 8,6 ja Tahko 3,5 sekuntia edellä Valkosta. Seitsemännen ek:n jälkeen Tahko keskeytti tekniseen vikaan. Erikoiskoe kahdeksan jälkeen Rytkönen oli 5,2 sekuntia perässä ja Grönholm oli 6,3 sekuntia edellä.

-Kokeiltiin hyökätä siellä kasi pätkällä, mutta tuli muutama penkkaan kosketus Valkonen totesi. Viimeinen ek ei muuttanut tilannetta. Valkonen oli seitsemäs 2,6 sekuntia Grönholmista. Rytkönen jäi lopulta 8,3 sekuntia. Talven jälkeen pistetilanne Valkosen ja Pohdon osalta on se, että kaikista kisoista on pisteitä ja 22 pistettä oikeuttaa sijalle seitsemän. Valkonen summaa reissun Savon maisemiin ajollisesti realistisesti.

-Muutamilla erikoiskokeilla en saanut ajorytmistä kiinni. Isojen tien osuuksilla jäämme enempi. Pienemmät, tekniset tiet tuntuu passaavan paremmin.

-Talvikausi meni suunnitelmien mukaan. Erikoiskokeita ilman suurempia virheitä ja kokeiltiin vauhdin nousuakin. Skoda toimi ralleissa hyvin, joten tässä valmistaudutaan kesäkauteen luottavaisin mielin, Valkonen summaa.

Kesäkausi SM-sarjassa alkaa Turussa toukokuun 13 ja 14 päivinä.

Kuva: Marko Kyöstilä

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa