Facebook Twitter Email Pinterest

FIA Scandinavian Rally Trophy ja rallin epävirallinen Pohjoismaiden Mestaruussarja alkavat toukokuussa Ruotsista - Myös Suomessa osakilpailu kesäkuussa

30.03.2022 / AKK / Viestintä

Uusi FIA:n kansainvälinen rallin arvosarja, Scandinavian Rally Trophy alkaa vuoden suunniteltua myöhässä. Sarja oli tarkoitus aloittaa jo kaudella 2021, mutta Covid-19 pandemian takia kansainvälisten kilpailujen toteutus eri maissa osoittautui liian haastavaksi, joten sarjan aloitusta jouduttiin lykkäämään vuodella.  Lykkäyksen positiivisena puolena on ehdottomasti se, että nyt kun sarja saadaan käyntiin, on järjestäjät pystyneet varautumaan uusiin, kansainvälisen kilpailun asettamiin haasteisiin entistä paremmin. Samalla pohjoismaiset lajiliitot ovat päässeet suunnittelemaan sarjan rinnalle myös epävirallista ”Pohjoismaiden Mestaruussarjaa”, jossa voidaan kilpailla eri maiden kansallisten sääntöjen mukaisilla autoilla.

FIA Scandinavian Rally Trophy-sarjassa kilpaillaan kolme osakilpailua, kolmessa eri maassa. Ruotsin ja Suomen osakilpailut ovat perinteisiä sorakilpailuja, mutta sarjan päätöskilpailu Tanskassa tarjoaa varmasti monelle täysin uuden haasteen, kilpaillaanhan päätösralli täysin puhtaana asfalttikilpailuna. Sarjan kilpailukalenteri on seuraava:

27.-28.5.22        South Swedish Rally (Ruotsi)

17.-18.6.22         Pohjanmaa Ralli (Suomi)

9.-10.9.22           Sydhavsrally (Tanska)

FIA Scandinavian Rally Trophy-sarjassa ja sen osakilpailuissa noudatetaan FIA Regional Rally-sääntöjä. Säännöt voit ladata tästä.

Sarjaan ei ole ennakko-ilmoittautumista, eikä sarjamaksua. Osakilpailukohtainen osallistumismaksu määritetään aina järjestäjän toimesta ja ilmoitetaan kilpailun säännöissä.

Kesäkuussa ajettava sarjan kotimainen osakilpailu, Pohjanmaa-ralli on toki myös Ralli SM-sarjan osakilpailu, mutta pienin eroavaisuuksin normaaleihin SM-ralleihin verrattuna. Ensinnäkin kilpailussa noudatetaan ensisijaisesti mainittuja kansainvälisiä sääntöjä, jonka myötä tietyt käytännöt poikkeavat hieman totutuista. Lisäksi kilpailijoiden ilmoittautumiseen tulee muutos siinä, että kaikki SM-sarjan kilpailijat, jotka kilpailevat autoilla joiden FIA-luokitus on voimassa ilmoittautuvat FIA SRT-luokkiin, eikä SM-sarjan luokkiin kuten normaalisti. Toki, kilpailussa lasketaan Ralli SM-sarjan tulokset normaalilla Ralli SM-luokkajaolla, eli sinänsä ”ulospäin” eroa normaaliin osakilpailuun ei ole. Lisätietoja asiasta annetaan kilpailun säännöissä, jotka julkaistaan huhtikuun aikana.

Kuten todettua, sarjassa kilpaillaan FIA:n luokittelemilla autoilla, seuraavan luokkajaon mukaisesti:

Luokka 1: ERT RC2              FIA Rally2/R5, Rally 2 Kit, Ryhmä N, S2000

Luokka 2: ERT RGT             RGT

Luokka 3: ERT RC3              FIA Rally3

Luokka 4: ERT RC4              FIA Rally4/R2, R3, Ryhmä A, enintään 2000cc

Luokka 5: ERT RC5              FIA Rally5/R1

Sarjassa kilpaillaan neljästä eri mestaruudesta:

  • FIA European Rally Trophy
  • FIA ERT3 Trophy
  • FIA ERT4 Trophy
  • FIA Junior ERT4

European Rally Trophy, on jaettu kahdeksaan eri alueelliseen sarjaan, joista yksi on siis Pohjoismaissa ajettava Scandinavia Rally Trophy. Kauden viimeisenä kilpailuna järjestetään koko Euroopan finaalikilpailu, johon joka alueelta pääsee 10 eniten pistettä kerännyttä kilpailijaa eri mestaruussarjoista. 

Epävirallinen Pohjoismaiden Mestaruussarja

Suomen, Ruotsin ja Tanskan lajiliittojen yhteisesti työstämänä kokonaisuutena virallisen FIA-arvosarjan rinnalle on rakennettu myös epävirallinen rallin Pohjoismaiden Mestaruussarja, joka mahdollistaa kilpailemisen kansainvälisissä ralleissa myös kansallisien säännön mukaisilla autoilla. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. sitä, että meidän kotoisen F-Ryhmän/Pro F-ryhmän autoilla voi osallistua kyseiseen sarjaan.

Sarjan osakilpailut ovat samat kilpailut kuin FIA:n arvosarjassa, eli sarjaan sisältyy 3 osakilpailua. Päästäkseen sarjan loppupisteisiin, kilpailijan tulee osallistua vähintään kahteen osakilpailuun. Sarjaan ei ole erillistä ennakko-ilmoittautumista.

Sarjassa on viisi eri luokkaa, jotka jakaantuvat seuraavasti:

Luokka 1: 4-veto, autot joissa voimassaoleva FIA-luokitus

Luokka 2: 2-veto, autot joissa voimassaoleva FIA-luokitus

Luokka 3: 4-veto, autot joissa voimassaoleva kansallinen luokitus (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti)

Luokka 4: 2-veto, autot joissa voimassaoleva kansallinen luokitus (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti)

Luokka 5: Historic: Historic-autot, kaikki ikäkaudet 2-veto ja 4-veto. Autoissa oltava voimassaoleva HTP-passi, tai Ruotsin, Norjan, Tanskan tai Islannin lajiliiton myöntämä kansallinen Historic-passi.

Lajiliittojen yhteisen sopimuksen mukaan, kilpailuihin voi osallistua kansallisella kilpailijalisenssillä, mutta kirjallinen oman lisenssin myöntäjäliiton lupa kilpailemiselle tulee aina tarvittaessa esittää kilpailun järjestäjälle.

Sarjan säännöt voit ladata tästä.

Lisätietoja sarjan osakilpailuista, sekä ennen kaikkea eri osakilpailujen yhteyshenkilöt löydät sarjan verkkosivuilta, osoitteesta www.nrc.events.

Lisätietoja näistä kahdesta sarjasta antaa mielellään myös AKK:n Rallin Lajipäällikkö Henrik Frank, etunimi.sukunimi@autourheilu.fi, 040-5349977 

Kuva: Toni Ollikainen / AKK

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa