Facebook Twitter Email Pinterest

Turussa rallikauden kolmatta SM-voittoaan juhlinut Henri Hokkala nousi sarjajohtoon

17.05.2022 / Hokkala Racing -tiedotus

Jyväskyläläisen Henri Hokkalan kausi on ollu ensimmäistä osakilpailua lukuunottamatta erittäin vahva. Viime viikonloppuna Turun ympäristössä ajetussa SM Mad-Croc Länsirannikon Rallissa Henri yhdessä kartanlukijansa Kimmo Pahkalan kanssa saavuttivat vakuuttavan SM4 -luokan voiton täysineen SM pisteineen jotka oikeuttavat neljän ajetun osakilpailun jälkeen sarjan piikkipaikalle. 
 
Lähtökohdat SM-sarjan kesäkauden avauskilpailuun eivät kuitenkaan olleet aivan ihanteelliset kun 6 päivää aikaisemmin ajetussa Rengas Turku rallissa treenaamassa ollut Hokkala spinnasi fiestallaan kovasta kyydistä ja auto valui sisäojaan vaurioittaen keulaa. Tästä lannistumatta tiimi teki erittäin hyvää työtä ja kaikki tarvittavat osat saatiin haalittua kasaan sekä ennenkaikkea paikoilleen vain hieman ennen perjantaina starttaavaa osakilpailua.
 
-Erittäin iso kiitos kaikille ketkä olivat mukana meidän projektissa että saatiin taas miehet viivalle. Vähän jouduttiin viikolla venymään eikä saatu kovin kummoisia testikilometrejä alle mutta kuuluu lajin luonteeseen ja mikä parasta, pystyttiin lopulta ajamaan se tulos mikä me oltiin yhdessä viikon aikana ansaittu.
 
Länsirannikon Ralli alkoi perjantai-iltana ajettavilla kahdella asfaltti erikoiskokeella. Kuljettajakaksikon matkaa haittasi hieman jarrumurheet jotka veivät luottoa ajamiseen mutta yötauolle saavuttaessa sijoitus oli kuitenkin neljäs vain +3,2 sekunttia kärjestä.
 
Lauantaiaamu starttasi odottavaisissa tunnelmissa. Vihdoin kesäkausi käyntiin todenteolla ja sora avauksena sai kunnian toimia kisan pisin, 18,6km mittainen, Sunin erikoiskoe. Henri Hokkala oli aamunavauksen nopein kellottaen reilun 5 sekunnin luokkapohjat. Jyväskyläläinen toisti temppunsa myös seuraavalla erikoiskokeella ja huoltotauolle tultaessa johtamarginaalia oli lopulta kertynyt jo 16.6 sekunnin edestä.
 
Sama lenkki ajettiin huollon jälkeen 8km pitkällä Paistanojan pätkällä höystettynä. Iltapäivälle lisämausteensa toivat kovat sadekuurot jotka hankaloittivatkin ajamista ja tekivät jo valmiiksi liukkaista Varsinais-Suomalaisista teistä erittäin haastavat. Kilpailijat kuitenkin hallitsivat muuttuvat olosuhteet eikä tulosluettelossa juuri sijoitukset eläneet. Kisan viimeiselle huoltotauolle tultaessa Henrin johtamarginaali oli hieman kasvanut 21.8 sekunttiin.
 
-Loistava startti saatiin lauantaina päivään. Eikä se nyt hassummin ole mennyt aamun jälkeenkään, aikalailla ollaan pystytty kontrolloimaan tilannetta ja uskon että tälle taukoa edeltävälle Lavamäki 2:lle ajetut melkein 5 sekunnin pohjat sinetöivät tämän  kamppailun meidän eduksi. Nyt vaan vehkeet ehjänä maaliin, tunnelmoi Henri ennen viimeistä kahden erikoiskokeen lenkkiä.
 
Loppulenkillä ei draamaa tarjoiltu ja näin ollen Henri ja Kimmo ajoivat lopulta vakuuttavaan 22,6 sekunnin voittoon ennen toiseksi ajanutta Toni Herrasta. 
 
Henrin kausi jatkuu jo tulevana lauantaina kun Rallisprintin SM -sarjan kesäkausi starttaa Mikkelistä. Seuraavan kerran Rallin SM pisteistä taistellaan 17-18.6 ajettavassa SM Pohjanmaa rallissa Seinäjoella. 
 
SM4-luokan Top5 pistetilanne 4/7 osakilpailun jälkeen:
 
1. Henri Hokkala 75p
2. Toni Herranen 70p
3. Kristian Nieminen 53p
4. Benjamin Korhola 47p
5. Jesse Kallio 40p
 
SM4-luokan Top5 lopputulokset, SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli:
 
1. Henri Hokkala 54:30,0
2. Toni Herranen +22,6
3. Tuomas Välilä +1:45,8
4. Niko Patajoki +1:55,7
5. Niko Kalmi +2:42,5
 
Seuraa Henri Hokkalaa SoMessa, @hokkalaracing. 
 
Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa