Facebook Twitter Email Pinterest

Suvi Jyrkiäinen on valmiina kohtaamaan Pohjanmaa Rallin nopeat tiet

14.06.2022 / Toni Lönnroos / Suvi Jyrkiäinen Racing -viestintä

Rata-autoilusta rallin SM-sarjaan siirtynyt Suvi Jyrkiäinen starttaa uransa toiseen kesäralliin, SM Pohjanmaa Ralli ajetaan tulevana viikonloppuna 18.-19. kesäkuuta Seinäjoen ympäristössä. Co-Motorsportin väreissä SM5-luokassa ajava Jyrkiäinen on valmistautunut lakeuksien kilpailuun harjoittelemalla nuotittamista kartanlukija Antony Warmboldin kanssa, tekemällä autolla stunt-temppuja ja hakemalla Ford Fiestallaan tuntumaa pohjalaistiestöön.

- Valmistautuminen on mennyt muuten perinteisesti, mutta pääsin tekemään erään tulevan tv-sarjan stunttikohtauksia, se oli jännää puuhaa. Kisaviikolla siirrytään Pohjanmaalle, keskiviikkona ajetaan testiä ja torstaina alkaakin jo nuotitus. Olimme viime viikonloppuna Antonyn kanssa ajamassa ja harjoittelemassa nuottia, löydettiin molempiin hyviä juttuja ja tiedän taas enemmän mihin asioihin ajamisessa pitää keskittyä, Jyrkiäinen kertoo. 

Jyrkiäinen ajoi ensimmäisen SM-tason kesärallinsa Turussa toukokuun puolessa välissä. Tulos ei voitontahtoista hämeenlinnalaista tyydyttänyt, mutta rallista kerätty kokemus täytti tavoitteet. Nyt ajatuksissa on löytää uutta puhtia ajamiseen. 

- Tavoitteena on löytää sujuvuutta ja flowta ajamiseen, oppia pysymään puhtaalla linjalla ja luottaa nuottiin.

Pohjanmaa Rallissa Jyrkiäisen tiimin varikolta löytyy nähtävää ja koettavaa yleisölle. 

- Meillä on mukana X-R'cer ajosimulaattorit, yleisö pääsee niillä ajamaan ja kilpailemaan huippupalkinnoista. Itse en paikalla ehdi juuri olla, mutta toivotan kaikki tervetulleeksi Co-Motorsportin pilttuuseen tutustumaan meidän tiimiin ja simuihin. Kova motorsport-viikonloppu on tulossa, kun Seinäjoelta siirryn sunnuntaiksi Kemoraan ajamaan kilpaa Legendsillä, Jyrkiäinen päättää. 

SM Pohjanmaa Ralli ajetaan Seinäjoen ympäristössä 18.-19. kesäkuuta, ralli käynnistyy Seinäjoen keskustasta perjantaina klo 19, maaliin kuljettajia odotetaan lauantaina klo 19:00. Kilpailua voi seurata suorana lähetyksenä Moottoriurheilu.tv:n YouTube-kanavalta.

 
Kuva: Marko Kyöstilä

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa