Facebook Twitter Email Pinterest

Ralli SM-sarja jatkuu Pohjanmaalla - Mukana Toyotan uuden junioriohjelman debytantit

15.06.2022 / Ralli SM / Viestintä

Ralli SM-sarjan viides osakilpailu ajetaan tulevana viikonloppuna 17.-18.6. Seinäjoen ympäristössä, kun vuorossa on perinteikäs SM Pohjanmaa Ralli. SM-osakilpailun lisäksi Pohjanmaalla ajetaan myös ensimmäistä kertaa FIA European Rally Trophyn pisteistä. Kaikkiaan kilpailussa on mukana 117 autokuntaa. 

SM1-luokassa mestaruuskamppailusta on muodostumassa neljän kauppa. Emil Lindholm (NHD) ja Teemu Asunmaa (AlavUA) ovat vuorotellen vieneet nimiinsä kauden neljä edellistä osakilpailua, joten molemmilla on plakkarissa siis kaksi voittoa. Lindholm johtaa kuitenkin luokkaa kymmennellä pisteellä avauskilpailusta tulleiden 1,5-kertaisten pisteiden turvin. 

Lindholm oli viime vuonna Pohjanmaan nopein, mutta kotikilpailussa tutuille teille starttaava Asunmaa voitaneen nostaa pienoiseksi ennakkosuosiksi. 

- Reittihiän on pitkälti sama kuin viime vuonna, vain suuntia on vaihdettu. Paljon on perinteisiä Pohjanmaan ja Lapuan SM-rallin pätkiä, mutta ilmeisesti myös jotain uuttakin, Asunmaa kertoo. 

- Ainahan kotikulmat tuovat erilaista sykettä, mutta ei erityisemmin lisää paineita. Koitetaan välttyä niiltä vähiltäkin, Asunmaa päättää. 

Neljän pisteen päässä Asunmaasta on Viron Egon Kaur, jolla on takana todella tasainen kausi. Kaur on erikoiskoeajoissa ollut lähes aina kärkikahinoissa ja oletettavaa on, että sama tahti jatkuu myös Seinäjoella. 

Mikko Heikkilä (MäntsMK) on ajanut yhtä keskeytystä lukuun ottamatta jokaisessa kilpailussa palkintosijoille. Eroa kärkimies Lindholmiin on kertynyt kuitenkin jo 26 pistettä, joten pitääkseen mestaruushaavet elossa, on Heikkilän onnistuttava Pohjanmaalla. 

Hautamäki kovassa vireessä SM2-luokassa

SM2-luokassa on pisteiden valossa menty koko kausi Miikka Vuokilan komennossa. Huikeaan yllätysvoittoon kauden avauskisassa Rovaniemellä ajanut Tornion UA:ta edustava Vuokila on napannut voiton jatkoksi kaksi kolmossijaa ja yhden kakkosijan. 

Luokan ennakkosuosikki on kuitenkin Ville Hautamäki (JärvisUA), joka on avauskisan keskeytyksen jälkeen ajanut sijat 2., 1. ja 1. Kotikisaansa Pohjanmaalla ajava Hautamäki on kaventanut eron Vuokilaan ennen kauden viidettä osakilpailua 14 pisteeseen. 

- Ainahan se on hienoa lähteä kotikisaan, kun tietää että reitillä on tuttuja ja yhteistyökumppaneita. Kisa se on kuitenkin siinä missä muutkin, joten mitään erityisiä paineita se ei aiheuta. Mukavaa kuitenkin, että nuotille saa lähteä kotipihasta, Hautamäki naurahtaa. 

- Ollaan päästy nyt hyvään rytmiin etenkin kahdessa edellisessä kisassa katastrofaalisen kauden avauksen jälkeen, kun Mitsun moottori kärsi täystuhon. Tilanne on tällä hetkellä siis ihan hyvä. Mutta pitää muistaa, että meillä se yksi pummikisa on kuitenkin käytetty, joten oljenkorsia ei enää ole, Hautamäki taustoittaa. 

Kärkikolmikkoon mielivät edellämainittujen lisäksi pistekolmosena oleva Juha Pasanen (Oulun UA) sekä Turussa vihdoin onnistunut Arttu Lähdeniemi (PunMK/UA), jolla oli alla kauden kolmesta ensimmäisestä kisasta jokaisesta keskeytys. 

Korhosella ja Joonalla tasaista SM3-luokassa

Laukaan Moottorimiesten Roope Korhonen ja Sastamalan Autourheilijoiden Lauri Joona ovat napanneet vuorotellen voitot tällä kaudella uudessa Rally3-autojen SM3-luokassa. Edellisen kisan Turussa voittanut Joona odottaa innolla tulevaa viikonloppua. . 

- Ei olla ajettu Portugalin MM-rallin jälkeen yhtään testiäkään, mutta päivää ennen kisaa käydään pieni "shakedown" ajamassa, jotta saadaan vähän tuntumaa alle. Tietysti voitto on asetettu tavoitteeksi myös Pohjanmaalta. 

- Kesällä on mukava päästellä ja Pohjanmaalla on hienot tiet, joten odottavaisin mielin tässä ollaan. TIetysti nyt kun kaikki kukoistaa ja heinä on pitkää niin pitää olla tarkkana nuottien kanssa etenkin mutkien leikkauksissa, ettei vaan osuta kiviin, Joona kertoo. 

Pohjanmaalla luokassa nähdään myös Jukka Kasi (LaihUA), joka ajaa ensimmäisen kilpailunsa kyseisen luokan kalustolla. Alkukauden kolmessa ensimmäisessä kisassa mukana ollut Jussi Lindberg (PoSUA) parantelee edelleen urheilusuorituksen yhteydessä loukattua jalkaansa. 

Löytyykö Hokkalalle pysäyttäjää SM4-luokassa - Pohjanmaalla Toyotan junioriohjelman uusien kuljettajien tulikaste 

SM4-luokassa Henri Hokkala on ollut täysin pitelemätön. AL/AKU-Jkl:ää edustava Hokkala keskeytti kauden ensimmäisessä kisassa, mutta on sen jälkeen voittanut kaikki kolme seuraavaa osakilpailua. Viiden pisteen päässä Hokkalasta on Toni Herranen (KR TEAM RY), joka ajoi viime viikonloppuna upeasti EM-debyytissään Puolassa heti ERC4 Junior-luokan toiseksi. 

- Nyt alkaa olemaan itseluottamus kohdallaan ulkomaan reissujen jälkeen ja ihan hyvä rutiini ajamiseen. Sen takia luotto on kova, että Seinäjoella ajetaan taas voitosta ja se pyritään nyt ottamaan, Herranen toteaa päättäväisesti. 

Luokassa suuri mielenkiinto kohdistuu Toyotan WRC-tallin uuden junioriohjelman kolmeen japanilaissuojattiin, Nao OtakeenYuki Yamamotoon sekä Hikaru Kogareen. Kyseinen kolmikko aloittaa Pohjanmaalla taipaleensa Takamoto Katsutan jalanjäljissä kohti MM-ralleja. Katsuta aloitti itsekin aikanaan junioriohjelmansa nimenomaan SM-ralleista. 

Pensas SM5-luokan pistejohdossa kotikisaan

SM5-luokassa Leevi Lassila (KvanUA) ja Jere Pensas (LaihUA) ovat vieneet nimiinsä kaikki neljä aikaisempaa kisaa, Pensaan napatessa voitot kahdesta edellisestä. Kotikisaansa valmistautuva laihialainen on luottavaisin mielin ennen viikonloppua. 

- Hyvillä fiiliksillä lähdetään kotikisaan, jonka reitissä ei ole kyllä itselle oikeastaan mitään tuttua. Käydään ajamassa viikolla vielä vähän nuotti- ja ajotreeniä niin ollaan varmasti valmiita. Kaksintaistelu Lassilan kanssa tästäkin luultavasti tulee, mutta koitetaan ajaa taas voitosta ja pitää Lassila takana, Pensas kertoo. 

SM Pohjanmaa Ralli starttaa perjantai-iltana kahdella erikoiskokeella ennen yötauolle siirtymistä. Lauantain päätöspäivänä ajetaan vielä kuusi erikoiskoetta ennen kilpailun maalijuhlallisuuksia. 

SM Pohjanmaa Ralliin ilmoittautuneet >>
Sarjasäännöt kaudella 2022 >> 
Tiimimestaruuskilpailun osallistujat >> 

Ralli SM-sarjan loppukauden kilpailukalenteri
17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
30.9.-1.10. SM Ralli, Kouvola

SM-luokkien pistetilanne 4/7 osakilpailua

SM1-luokka
1. Emil Lindholm 79p  
2. Teemu Asunmaa 69p  
3. Egon Kaur 65p  

SM2-luokka
1. Miikka Vuokila 82p 
2. Ville Hautamäki 68p  
3. Juha Pasanen 47p  

SM3-luokka
1. Roope Korhonen 95p
2. Lauri Joona 88p  
3. Jussi Lindberg 46p  

SM4-luokka
1. Henri Hokkala 75p 
2. Toni Herranen 70p   
3. Kristian Nieminen 53p  

SM5-luokka
1. Jere Pensas 93p 
2. Leevi Lassila 77p 
3. Miko Kiminki 47p 

Tiimit
1. Printsport Junior Team 183p 
2. Co-Motorsport 161p 
2. Printsport 127p 

Kaikki SM-sarjan pisteet >> 

SM Pohjanmaa Ralli info, reitti & aikataulu

Seinäjoen ympäristössä ajettavassa SM Pohjanmaa Rallissa ajetaan perjantaina ja lauantaina 17.-18.6. yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, joista kaksi ensimmäistä perjantai-iltana ja loput kuusi lauantaina. Yhteensä kilpailussa erikoiskoekilometrejä kertyy 126,79, joista ensimmäiset 42,78 kilometriä kilpaillaan perjantaina ja loput 86 kilometriä lauantain päätöspäivänä. 

Kilpailijat lähtevät perjantaina liikkeelle klo 19:00 Seinäjoen Torilta kohti kisan avauserikoiskoetta. Iltahuoltoon kilpailukeskus Rengastien Autotarvikkeeseen saavutaan 21:45. Lauantain ohjelmassa on mm. Seinäjoen keskustassa ajettava yleisöerikoiskoe sekä sen jälkeen Härmän PowerParkilla järjestettävä Meet & Greet -tapahtuma, jossa kuljettajia voi tulla tapaamaan. 

Maalijuhlallisuudet käynnistyvät Seinäjoen Torilla klo 19. 

Kilpailun aikataulu

Perjantai 17.6.2022

19:01 LÄHTÖ Seinäjoen Tori
19:44 EK1 Ojajärvi / 23,60 km (sulku 18:00-00:00)
20:33 EK2 Hirvijärvi / 19,18 km (19:00-01:00)
21:46 HUOLTO Rengastien Autotarvike

Lauantai 18.6.2022 

10:01 HUOLTO Rengastien Autotarvike
11:05 EK3 Kärkimäki / 18,20 km (9:30-15:30)
11:37 EK4 Hööpakka / 12,10 km (10:00-16:00)
12:10 EK5 Viitala / 11,00 km (10:40-16:40)
12:56 HUOLTO Rengastien Autotarvike 
14:30 EK6 Seinäjoen kaupunki / 1,50 km (13:00-19:00)
15:35 KOKOOMATAUKO JA MEET & GREET PowerPark
16:22 EK7 Pääjärvi / 23,00 km (14:30-20:30)
17:30 EK8 Ämmälänmäki / 20,20 km (15:30-21:30)
19:04 MAALI Seinäjoen tori 

Livelähetykset: Perjantai | Lauantai

Kilpailun liput saat kätevästi ennakkoon Corego shopista >> 
Kilpailun virallisen katsojaoppaan löydät täältä >>

Kilpailun järjestäjä ottaa huomioon kaikki voimassa olevat ohjeistukset sekä suositukset. Tehdään kaikki yhdessä turvallinen ralli, riittävät turvavälit ja hyvä hygienia huomioiden. 

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa