Facebook Twitter Email Pinterest

Vatasen taktiikkana välttää hulluttelua Pohjanmaa Rallissa

16.06.2022 / Ralli SM / Viestintä

Nuorten SM:n kärkiparina SM Pohjanmaa Ralliin starttaa Keski-Karjalan UA:n kaksikko Ville Vatanen - Sami Vatanen Peugeot 206:lla. Kauden kolme aiempaa osakilpailua ovat päättyneet voittoihin. 

Muutaman viikon takaisen Länsirannikon Rallin jälkeen on ajotuntumaa pidetty yllä leireilemällä sekä kilpailemalla. Virtasalmella SM-sprintistä tuli Nuorten voitto ja sarjatilanteessa ollaan jaetulla johtopaikalla. Viime viikonloppuna taasen oli vuorossa kotikisa Itäralli. Jos joskus on kuullut puhuttavan "kotikisan kirouksesta" niin ei se välttämättä tuulesta temmattu lausahdus ole.
 
-Turun jälkeen tosiaan ohjelmassa on ollut SM-sprintiä Virtasalmella, AKK:n ajoleiriä Keuruulla ja viimeisimmäksi Joensuussa Itäralli. Itärallissa kakkospätkällä yksi kiristyvä oikea pääsi yllättämään enkä saanut vetoa päälle, niinpä auto poukkoili ulkopenkalle ja sai sen verran kipeää ettei päästy kisaa jatkamaan sinne ihan tutuimmille tiestöille, kertoo Ville.
 
Auton ja miehistön iskukykyä Seinäjoen suhteen ei kuitenkaan tarvitse epäillä, ne ovat kunnossa.
 
-Tottakai, jatketaan siitä mihin Turussa jäätiin, pyritään puhtaaseen ajoon. Podium on tavoitteena, pistetilanne on sellainen että millään hullulla riskillä ei lähdetä koettamaan, kertoo Vatanen.
 
SM Pohjanmaa Rallissa 8 erikoiskokeen ja vajaan 129 erikoiskoekilometrin aikana ratkaistaan siis myös Rallin Suomen Juniorimestaruussarjassa ajettavan Nuorten SM:n pisteet. Kilpailu alkaa perjantaina klo 19 Seinäjoen keskustorilta, jossa sijaitsee myös maali vuorokautta myöhemmin. Perjantaina ajetaan kaksi erikoiskoetta ja loput kuusi sitten lauantaina.
 
Totuttuun tapaan rallism.fi-osoitteesta löytyy kilpailun seuraamiseen hyviä linkkejä niille jotka eivät sorateiden varteen pääse katselemaan.
 
Kuva: Marko Kyöstilä / AKK

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa