Facebook Twitter Email Pinterest

Luokkajohto ei anna aihetta varmisteluun

16.06.2022 / Pensas Racing / JiiVee Korpela

Rallin SM-sarjan kauden viides osakilpailu kurvaillaan tulevan viikonlopun aikana Seinäjoen ympäristön sorateillä. Kamppailu SM5-luokan kärkipaikasta kääntyi edellisessä Turun osakilpailussa Jere Pensaan eduksi. Luokkajohto ei anna laihialaiselle varaa varmisteluun. Päinvastoin, Pensas lähtee herkällä kaasujalalla kotimaakunnan koitokseen.

- Jatketaan siitä mihin Turussa jäätiin. Nyt on pakko vetää täysillä alusta alkaen. Heti perjantaina on kaksi 20-kilometristä pätkää. Niillä jos jää kavereiden vauhdista, niin siinä tulee heti kättelyssä sellainen ero, jota ei enää lauantaina ajeta kiinni, Pensas avaa.

Laihialaiskuljettajalle Pohjanmaa Ralli mielletään kotikisaksi. Sitä se nimellisesti onkin, mutta Pensaalle viikonlopun urakka on samanlainen tarkan nuotin paikka, kuin kauden kaikki edelliset rallit.

- Kotikisa, mutta reitillä on vähiten tuttuja teitä. Rallin reitti on sellainen, ettei meikäläinen ole niillä teillä kilpaa ajanut. Jos on jotakin vanhaa, niin nekin ajetaan tällä kertaa toiseen suuntaan. Nyt ei ainakaan tarvitse tehdä nuotteihin korjauksia, kun kaikki pätkät ajetaan vain yhteen kertaan, Pensas kuvailee.

Valmistautuminen tulevaan viikonloppuun on sujunut Pensas Racingilla hyvin. Ford Fiestaan on tehty kilpailuun valmistelevat huollot ja miehistö, Jere Pensas ja kartturi Jouni Saarijärvi ovat viimeistelleet kisakuntonsa treenipätkillä.

- Testejä ajettiin viime viikonloppuna ja sen jälkeen autoon vaihdettiin kytkin ja tehtiin muutakin huoltoa. Kytkimessä ei ollut mitään vikaa, mutta sillä oli käyttötunteja sen verran, että vaihto tehtiin varotoimenpiteenä. Huoltotöiden jälkeen kävimme vielä testaamassa, että kaikki pelaa, sanoi torstaiksi rallin nuotitukseen lähtenyt Pensas.

Pohjanmaa Ralli käynnistyy Seinäjoelta nyt perjantaina klo 19:00. Illan aikana ajetaan kaksi erikoiskoetta Jalasjärven suunnalla. Mittaa pätkille kertyy yhteensä reilut 42 kilometriä. Rallin toisen päivän pätkät käynnistyvät Ylistaron kirkon kupeelta. Lauantain puristus on kuusi kiirustaivalta, yhteismitaltaan 86 kilometriä. Maalipaikalle Seinäjoen torille kärkipäätä odotellaan lauantaina klo 19:00 aikaan.

Kuva: Taneli Niinimäki

 

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa