Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Herranen, 18, starttaa Jyväskylän MM-ralliin nelivetoisella Rally3 -autolla

02.08.2022 / Taneli Niinimäki / Toni Herranen Sports -tiedotus

18-vuotias Toni Herranen valmistautuu ensi viikonloppuna ajettavaan Suomen MM-ralliin, Secto Rally Finlandiin, kartanlukijansa Sebastian Virtasen kanssa. Kaksikko debytoi WRC3-luokassa uudella nelivetoisella Ford Fiesta Rally3 -autolla.

- Odotan tosi innolla, että pääsen ajamaan nelikolla, se on taas iso steppi eteenpäin, Herranen sanoo.

Viimeiset kaksi kautta Herranen on ajanut etuvetoisella Fiesta Rally4 -autolla SM- ja EM-sarjaa. Nyt edessä on ensiesiintyminen nelivetoisella Rally3 -autolla. Nelivetoinen ralliauto ei kuitenkaan ole Herraselle täysin tuntematon kapistus. Nuorukainen ajoi viime talvena lyhyen Snow Rally Rings -rallin Kia Rio N5 -autolla.

- Kyllä se iso muutos on etuvetoisesta nelikkoon, mutta auto on kuitenkin koriltaan sama. Ja onhan se vähän tutumpi, kun mitä olisi lähteä heti esimerkiksi R5:lla. Aika vähillä kilsoilla startataan kilpakumppaneihin nähden, siinä annetaan toki aika paljon tasoitusta, mutta koitetaan pistää kampoihin sen mitä pystytään.

Herranen testasi Rally3 Fiestaa Keski-Suomen sorateillä yhden päivän verran ja tuntumaa autoon löytyi.

- Onhan se aivan älyttömän hauska auto ajaa ja yllättävän hyvin siihen sai heti tatsia. Pitkästä aikaa oikeasti nautti ihan toden teolla ajamisesta, Herranen naurahtaa.

Herrasella ja Virtasella on edessään uran neljäs MM-esiintyminen. Jyväskylän debyytti tapahtui jo viime kaudella, mutta nyt kaksikko odottaa innolla ensimmäistä kotikilpailuaan kesäisissä maisemissa. Viime vuoden Jyväskylän MM-ralli ajettiin syksyllä.

- On kyllä todella hienot fiilikset, tämä on se kisa mitä on pitkään odotettu. Nyt päästään sitten ajamaan kunnon kesäkelissä ja kunnon kalustolla, toteaa Herranen.

Jyväskylän MM-ralli käynnistyy torstaina illalla Harjun yleisöerikoiskokeella. Luvassa on 22 erikoiskoetta ja yhteensä 322 ek-kilometriä. Ralli päättyy sunnuntaina.

Kuva: Toni Herranen Sports -tiedotus

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 85 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 72 pistettä SAU (Rally2)
3. Juha Salo / Kristian Temonen 67 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
4. Jari Huttunen / Antti Haapala 65 pistettä KiuUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 37 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM-Ralli, Kokkola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa