Facebook Twitter Email Pinterest

Toni Herranen taisteli ilman virheitä Tshekin EM-rallin haastavissa olosuhteissa - "Oli aika mielenkiintoista hommaa"

31.08.2022 / Taneli Niinimäki / Toni Herranen Sports -tiedotus

Rallin EM-sarjan ERC4 Junior -luokassa ajavan Toni Herrasen ja kartanlukija Sebastian Virtasen kisakausi jatkui viikonloppuna Tshekin EM-rallissa. Olosuhteet ja erikoiskokeet olivat erittäin haastavat, eikä ensikertalaisina tällä kertaa podium-sijoille ollut kaksikolla asiaa.

- Tämä oli niin spesiaali kisa, että on todella vaikea pärjätä ensimmäisellä ajokerralla, Herranen selvitti.

Vettä tuli erikoiskokeilla runsaasti viikonlopun aikana ja ajaminen oli paikoin selviytymistaistelua.

- Kisa alkoi heti aika mielenkiintoisesti, kun rupesi satamaan vettä huollossa ja selviteltiin sataako pätkillä. Kaikki lähti vähän eri rengasvalinnoilla. Me päätettiin ottaa märän kelin pyörät ja se onnistui hyvin. Mutta heti eka pätkä, niin en ollut koskaan ajanut ennen vesikelin renkailla, oli mielenkiintoinen tilanne mennä ekaan mutkaan ja jarrutukseen. Paljon oli opettelua - ei ihme aikoja, eikä mitään virheitäkään. Aika hyvin osui rengasvalinnat lauantaina, eli ei sen puoleen hävitty siinä aikaa, mutta tuolla kokemuksella oli enimmäkseen opettelua ja tunnustelua. Todella liejuista asfalttia joka pätkällä, joten tärkeä oli päästä vain puhtaasti läpi, Herranen kertasi kisan alkua.

Sunnuntaina alkoi ongelmat. Väärä rengasvalinta heti aamupäivälle, jonka lisäksi kolmosvaihde lakkasi toimimasta toisella erikoiskokeella. Luokan kuudes sija säilyi kuitenkin maaliin asti ja pistepottiin voi varmasti olla tyytyväinen kaikkien haasteiden jälkeen.

- Aamulla olisi pitänyt startata neljällä sadekelin renkaalla, mutta lähdettiin osittain slicksit alla. Välillä tuli niin paljon vettä, ettei oikeastaan eteensä nähnyt. Oli aika mielenkiintoista hommaa taas. Toisella pätkällä meni sitten kolmosvaihde, kakkosella ei oikein jaksanut mennä ja noilla pätkillä nelonen oli vähän turhan iso. Olisi ollut hyvä koittaa parantaa vauhtia, mutta siinä ei sitten enää ollut mahdollisuuksia. Ajettiin vain läpi sen mitä tuossa vaiheessa pystyi. Ei kuitenkaan onneksi hävitty sijoituksia.

EM-kautta on nyt ajamatta yksi osakilpailu ja EM-pronssiin on vielä mahdollisuuksia. Kuudes ja viimeinen kisa ajetaan 20.-23. lokakuuta Kataloniassa.

- Se viimeinen kisa on varmasti helpompi kun on jo yhden kisan kokemus sen tyyppiseltä asfaltilta. Uskoisin, että siellä nyt on paremmat mahdollisuudet pärjätä kun näissä kahdessa edellisessä, Herranen ennakoi.

Herrasen seuraava ralli on 30.9.-1.10. ajettava SM-kauden päätöskisa Kouvolassa, josta nuorukainen lähtee metsästämään SM4-luokan hopeamitalia.

Kuva: Toni Herranen Sports 

Pisteet top 5

1. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 130 pistettä MäntsMK (R5)
2. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 129 pistettä NHD (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 105 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 97 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa