Facebook Twitter Email Pinterest

Lindholm Kreikan Akropolis-rallista: ”Pidän tästä kilpailusta”

07.09.2022 / Marko Mäkinen

Toksport WRT:n Škoda Fabia Rally2 Evolla kilpailevat Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen tiedostavat tulevana viikonloppuna ajettavan Kreikan Akropolis-rallin haasteet. Vuosi sitten kaksikko ajoi Kreikassa WRC3-luokassa neljänneksi.
 
Viime vuonna kahdeksan vuoden tauon jälkeen rallin MM-kalenteriin palannut Kreikan Akropolis-ralli tunnetaan yhtenä MM-sarjan haastavimmista osakilpailuista. Rallin soratiet ovat autoja koettelevia kuoppaisia ja kivisiä, ja vaikka tämän vuoden nuotitusjaksolla on satanut vettä, ralliviikonlopulle luvattu kuumuus asettaa miehistöt ja autot koville.

Toksport WRT:n Škoda Fabia Rally2 Evolla WRC2-luokassa kilpailevat Lindholm ja Hämäläinen ovat valmiina kohtaamaan viikonlopun haastavat olosuhteet. Kaksikko ajoi ralliin valmistavat testit sunnuntaina.

- Testeistä jäi hyvät fiilikset. Aika pitkälti samankaltaisilla säädöillä starttaamme ralliin kuin vuosi sitten. Auto tuntui alusta lähtien hyvältä. Tänä vuonna reitin tiet ovat profiililtaan hienoja. Huonokuntoisia osuuksia totta kai välissä löytyy, mutta ihan ajettavaa tietä suurimmalta osin kuitenkin. Ei mitään louhikkoa, Lindholm kertoo.

Lähtökohdat Kreikan MM-ralliin ovat hyvät: kaksikko ajaa WRC2-luokan MM-pisteissä neljäntenä ja WRC2 Junior-luokan pisteissä yhden osakilpailun muita vähemmän ajaneena toisena. 

- Mahdollisimman hyvää tulosta ja pisteitä lähdemme viikonlopulta ajamaan. WRC2-luokassa taistelemme mitaleista ja WRC2 Junior-luokassa mestaruudesta. Molemmissa sarjoissa mahdollisuuksia on, mutta toki Junior-sarjan tilannetta seuraamme eniten.

- Voin tunnustaa, että pidän näistä teistä ja tästä rallista. Akropolis-ralli on ihan erilainen haaste kuin kauden aikaisemmat rallit. Edessämme ei ole alusta loppuun kaasu pohjassa ajettava ralli vaan hieno ja myös strateginen kisa. Pitää tietää, missä ajaa kovaa ja toisaalta tunnistaa ne paikat, joissa tulee säästää autoa ja renkaita, Lindholm viestitti Kreikasta.

Lindholm ja Hämäläinen lähtevät reitille lähtönumerolla 25 ja lähtöpaikalla 18. 

Kauden kymmenes MM-osakilpailu käynnistyy torstai-iltana Ateenan olympiastadionille rakennetulla Super EK:lla (1.95 km), jonne odotetaan jopa 60 000 katsojaa. Perjantaina siirrytään Peloponnesosin niemimaan kapeille sorateille. Päivän aikana ajetaan kuusi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 108.31 km. Myöhemmin illalla kilpailijat siirtyvät lähes kahden tunnin ajomatkan päähän Keski-Kreikan Lamiaan, jonka ympäristössä ajetaan rallin kaksi seuraavaa kilpailupäivää.

Lauantai on kilpailun pisin päivä. Lamian länsipuolella ajetaan kaikkiaan kuusi erikoiskoetta (147.98 km), joista kahdesti ajettava Pyrgos (33.20 km) on rallin pisin EK. Sunnuntaina ohjelmassa on vielä kolme erikoiskoetta (45.06 km), joista kahdesti ajettava Eleftherohori (16.90 km) on rallin päättävä Power Stage. Ensimmäinen kilpailija starttaa rallin viimeiselle EK:lle sunnuntaina klo 13:18 Suomen aikaa.

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 104 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 96 pistettä MäntsMK (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 85 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 81 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa