Facebook Twitter Email Pinterest

Pajarin autokunnalla mahdollisuus tehdä historiaa Kreikassa

08.09.2022 / Sami Pajari Media / Jani Seppälä

Ralliautoilun Junior WRC-sarjan kauden viides ja viimeinen osakilpailu käynnistyy torstai-iltana Ateenan Olympiastadionilla. Jaetulla sarjajohtajan paikalla kilpailuun starttaa hallitseva juniorimestari Sami Pajari kartanlukijansa Enni Mälkösen kanssa. 

Päätöskilpailusta jaettavien tuplapisteiden myötä, on mestaruuteen mahdollisuuksia useammallakin kuljettajaparilla. Mikäli Pajari voittaisi mestaruuden, olisi hän ensimmäinen kuljettaja joka uusii juniorimestaruutensa heti seuraavalla kaudella. Kartanlukija Mälkösestä puolestaan tulisi sarjan ensimmäinen naispuolinen mestari, eikä MM-tasolla muissakaan luokissa ole naisia mestaruusautokuntiin osunut.

Akropolis on kuitenkin kilpailuista yksi vaativimmista ja tämän vuoden junioriosakilpailuista takuuvarmasti vaativin. Kuumuus ja kalustolle rankat tiestöt asettavat haasteen maksimaaliselle tasolle. Junioreilla on edessään kamppailu toisiaan vastaan, mutta myös taistelu oikean vauhdin löytämiseksi. Sarjassa jaetaan erikoiskokeen pohja-ajasta aina MM-piste, joten se lisää entisestään kamppailua mielen syövereissä siitä onko valittu vauhti paras lopputuloksen kannalta. Kaikkiaan kilpailussa ajetaan 16 erikoiskoetta, joille mittaa kertyy 303,3 kilometriä. 

- Mielenkiintoista nähdä millaisella strategialla muut ovat liikenteessä. Olosuhteet ovat kuitenkin huomattavasti vaativammat kuin esimerkiksi edellisessä osakilpailussa Virossa, jossa pelkällä vauhdilla oli suuri rooli kilpailun lopputulemaan. Tietysti nopea pitää olla täälläkin, mutta kestävyys on mielestäni vieläkin suuremmassa roolissa. Niiden välillä tasapainottelu ei ole helpoin tehtävä, Pajari arvioi. 

- Joka tapauksessa haaste tulee olemaan iso, meitä on neljä joilla on todellinen mahdollisuus mestaruuteen, Pajari päättää. 

Kun kilpailu on torstai-iltana saatu käynnistettyä Olympiastadionin vajaan kahden kilometrin erikoiskokeella, suunnataan Ateenasta Loutrakiin Korintin kanavan tuntumaan. Sieltä käynnistyy perjantain kuuden erikoiskokeen ja reilun 110 kilometrin koitos, joka ajetaan ilman huoltoa. Vasta illalla rallikaravaani saapuu parinsadan kilometrin päähän Lamiaan, jossa on varsinainen kilpailukeskus ja huolto.

Lauantaina ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta ja kilpailun pisimmät erikoiskokeet, mutta sentään puolivälissä päivää päästään huoltoon. Nyt erikoiskokeita taitetaan lähes 148 kilometriä. 

Sunnuntaille on jätetty vielä kolme erikoiskoetta, niillä mittaa on yhteensä 45 kilometriä. Maaliin saavutaan sunnuntaina jo alkuiltapäivästä Suomen aikaa, jolloin mitalistit ovat selvillä.

Neljällä kuljettajalla realistinen mahdollisuus mestaruuteen 

Viiden osakilpailun sarjasta kuljettajat voivat hyödyntää loppupisteisiin neljä parasta kilpailuaan. Kun siis Kreikassa jaetaan tuplapisteet, voidaan olettaa maaliin ajavan kilpailijan ottavan korkeat pisteet, kunhan saapuu maaliin kilpailun viimeisenä päivänä.

Sarjan neljän kärki on kuuden pisteen sisällä toisistaan, Pajari 85, Jon Armstrong 85, Robert Virves 84 ja Lauri Joona 79. Kun Pajarin huonoin sijoitus on Kroatiasta tullut keskeytys, josta tuli siis 0 pistettä, tarkoittaa se sitä että pistevähennyksiä hänelle ei ole tulossa. Jos huonoimmat pisteet otettaisiin pois ennen kisaa, olisi tilanne seuraava, Pajari 85, Virves 76, Armstrong 73 ja Joona 67. 

Teoreettinen mahdollisuus mestaruuteen on myös viidentenä 38 pisteellä olevalla William Greightonilla, sekä 30 pisteellään sijalla kuusi olevalla McRae Kimathilla. Heidän kohdallaan kuitenkin kaikkien edellä olevien tulisi keskeyttää niin, että eivät tule maaliin kilpailun päätöspäivänä, eivätkä myöskään keräisi pisteitä erikoiskokeiden pohja-ajoista kilpailun aikana. 

Pajari-Mälkönen kaksikko on ajanut tänä vuonna myös viidessä kilpailussa WRC3-luokan pisteistä ja johtaa pisteellä ennen Jan Cernya sekä Lauri Joonaa, joilla on yksi kisa käyttämättä pistetilanteen kohentamiseen. Se kilpailu ei kuitenkaan ole kummallakaan Kreikka. Heiltä vaadittaisiin molemmilta voitto saadakseen pistetiliään kartutettua ja jos he ajavat pisteistä samassa kilpailussa, vain toinen voi nousta pisteissä Pajarin ohi. 

Pistetilanne - FIA Junior WRC, 4/5 osakilpailua 

1. Sami Pajari (FIN) 85
2. Jon Armstrong  (GBR) 85
3. Robert Virves (EST) 84
4. Lauri Joona (FIN) 79
5. William Creighton (IRL) 38

Sami Pajari verkossa: 

WWW: https://www.samipajari.com/ 
Facebook: https://www.facebook.com/samipajariofficial 
Instagram: https://www.instagram.com/samipajariofficial/ 
Twitter: https://twitter.com/samipajari 

Kuva: Hannu Rainamo 

Pisteet top 5

1. Emil Lindholm / Reeta Hämäläinen 104 pistettä NHD (R5)
2. Mikko Heikkilä / Samu Vaaleri 96 pistettä MäntsMK (R5)
3. Egon Kaur / Silver Simm 85 pistettä Viro (R5)
4. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 81 pistettä Alavuden UA (R5)
5. Aleksi Röyhkiö / Antti Haapala 58 pistettä PR-Racing (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2022

1) 14.-15.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 4.-5.2. Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
3) 4.-5.3. SM Ralli ABC Pitkälahti, Kuopio
4) 13.-14.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 17.-18.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki (FIA ERT)
6) 26.-27.8. SM Ralli, Mikkeli
7) 30.9.-1.10. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola

SM-sarja sosiaalisessa mediassa