Facebook Twitter Email Pinterest

Justus Räikkönen starttaa luottavaisena Ralli SM-kauden avaukseen

12.01.2023 / Justus Räikkösen tiedotus / Jani Seppälä

Espoo Motorsport Clubia edustavat Justus Räikkönen ja Mikael Korhonen starttaavat tulevana perjantaina Rovaniemellä Arctic Lapland Rallyyn.

Alkavan kauden osalta vakioautosta on siirrytty huomattavasti tehokkaampaan turboautoon, joka yli 210-hevosvoimaisena on selkeä harppaus vauhdillisesti.

Kalustona SM3-luokan pistejahteihin kaksikolla toimii samainen Peugeot 208 Rally4, jolla Räikkönen ajoi itsensä viime kesänä Jyväskylän Secto Rally Finlandissa historian nuorimmaksi luokkavoittajaksi Jyväskylän MM-rallissa.
 
Kansanomaisemmin Tunturirallina tunnettu kilpailu ajetaan nyt jo 58. kerran, joten kilpailulla on jo varsin pitkä ja maineikas historia.
 
Keväällä 18 vuotta täyttävä Justus on osallistunut kilpailuun urallaan kahdesti aiemmin, kaksi vuotta sitten uran toisessa kilpailussa tuli nuorten luokassa toinen sija. Viime talvena taasen maistettiin ralliautoilun kääntöpuolta ulosajon muodossa. Kartanlukija Mikael Korhonen puolestaan on jo todellinen konkari, Rovaniemellä on oltu aiemmin peräti 15 kertaa kilpailemassa.
 
Kilpailuun sekä kauteen valmistautuminen on sujunut hyvin ja kuljettajat ovat levollisin mielin kauden kynnyksellä.
 
- Testiä saatiin alle hyvin ja nyt on luottavainen fiilis lähteä perjantaina ajamaan kilpaa. Tavoitteena on olla viiden nipussa omassa luokassa ja saada muutamia hyviä pätkä aikoja. Luokassamme on kuitenkin varsin kova taso, joten saa nähdä mitä kausi kokonaisuutena eteemme tuokaan, pohdiskelee Justus.
 
Tuhansia tarinoita, jopa legendojakin synnyttänyt maaginen arktinen ralli on aina elämys niin hyvässä kuin pahassakin, mutta monasti kuljettajilla jokin erikoiskoe säväyttää enemmän kuin muut.
 
- Kyllä minä odotan Aittajärveä joka ajetaan lauantain toisena erikoiskokeena, se on semmonen pätkä mikä jäi viime vuodesta parhaiten mieleen. Teknistä, kääntyilevää mutta silti vauhdikasta. Löytyy autonlevyistä kapeaa mutta myös leveämpääkin osuutta, valaisee Räikkönen omaa suosikkiaan.
 
Loppuviikkoa kohden Suomea kurittava lämpöaalto peittää siipiensä suojaan myös Rovaniemen seutua ja kilpailun aikana märkää lunta täynnä olevien penkkojen imukyvyn kanssa saavat varmasti kilpailijat olla valppaana. 
 
- Eipä se nolla- tai plussakeli aiheuta meille mitään peliliikkeitä sen kummoisemmin, sää on kaikille sama ja säästä huolimatta pitää mennä lujaa, tiivistää Räikkönen taktiikkaa.
 
Räikkösellä on yhteisen yhteistyökumppanin, Secto Automotive Labsin kautta tiimikaverina entinen F1-kuljettaja Heikki Kovalainen joka ajaa pisteitä SM1-luokassa. Teknisesti tiimin kalustoa operoi RTRC:n tiimi, jonka nimissä tiimi löytyykin SM-sarjan pisteitä keräävien tiimien joukosta.
 
Kilpailu käynnistyy perjantaina Lordin aukiolta klo 11, samaan paikkaan saavutaan maaliin lauantaina ennen iltaseitsemää. Siinä välissä maaliin saapuvat kilpailijat ovat suorittaneet kaikkiaan yksitoista erikoiskoetta joilla mittaa on yhteensä 231,5 kilometriä. Siirtymineen kokonaisreitti on vajaat 792 kilometriä. Räikkönen-Korhonen kaksikko kilpailee numerolla 43 ja kilpailua voi kätevimmin seurata Ralli SM-verkkosivuilta löytyvien linkkien kautta, kattavat tulospalvelut väliaikoineen ja GPS-seurantaan löytyvät samasta paikasta, kuten myös linkki molempien päivien YouTube-lähetykseen joka toteutetaan tuttuun tapaan Moottoriurheilu.tv:n kanavalla.
 
Tällä kaudella YLE:n koosteet SM-ralleista tulevat televisiosta heti kilpailun maaliintuloa seuraavana päivänä. 
Rovaniemeltä kooste SU 15.1. TV2 klo 19:00-19:30. 
 
Kuva: Justus Räikkönen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa