Lauri Joonalla edessä debyyttikisa SM1-luokassa
Lauri Joona ottaa ralliurallaan askeleen eteenpäin ja ylöspäin. Ensimmäiset testikilometrit uudella kalustolla toivat leveän hymyn WRC3-mestarin kasvoille.
Lauri Joonan ralliura on vahvassa myötätuulessa. Saavutettuaan kaksi suomenmestaruutta etuvetoluokassa siirtyi sastamalalainen viime vuonna nelivetoisen Rally3-luokitellun auton rattiin. Kuten ralliin kuuluu, kausi sisälsi onnistumisia ja hieman epäonneakin, mutta päättyi upeasti WRC3-luokan mestaruuteen. Menestys ja sen eteen tehty määrätietoinen työ toi mestaruuden lisäksi Joonalle Vuoden Ralliteko -palkinnon AKK:n palkintogaalassa.
Tällä kaudella Lauri Joona siirtyy jälleen urallaan eteenpäin. Jo joulukuussa Škoda Motorsport Suomi tiedotti Joonan siirtyvän ajamaan tiimin väreissä kaudelle 2023. Tämä tarkoitti Joonan siirtymistä Ralli SM -sarjan pääluokkaan Škoda Fabia Rally2 Evolla.
- Hienoa päästä Škoda Motorsport Suomen tiimiin. Kilpaileminen SM1-luokassa Škodalla on minulle askel eteenpäin ja samalla ylöspäin, kertoi Joona lehdistötilaisuudessa.
Ensimmäiset kosketukset uuteen kilpuriin Joona otti jo viime vuoden puolella.
- Testiä ollaan ajettu jonkin verran. Aika kehittäviä päiviä, kun ajamisen lisäksi perehdyttiin myös mm. auton tekniikkaan ja käyttäytymiseen. Eroja Rally3-luokan autoon on paljon, vaikka molemmat autot vetävät neljällä pyörällä, hehkuttaa Joona innoissaan ja jatkaa:
- Kun ajettiin ensimmäistä kertaa testipätkää ja päästiin sen maaliin, ei voitu Tuukan kanssa muuta kuin nauraa, niin hieno peli tuo Rally2-luokan auto on!
Lauri Joonan kartturina toimii tälläkin kaudella Tuukka Shemeikka. Kaksikko starttaa nyt toiseen yhteiseen kisakauteensa.
- Laurin kanssa on ollut helppo työskennellä, yhteistyö toimii loistavasti. Hauskaa on ollut ja huumorin kautta mennään, kertoo Shemeikka, joka aiemmin on nähty mm. Jaro Kinnusen kakkoskuljettajana.
Kaksikon alkuviikko on kulunut Rovaniemen seudulla nuotittaen Ralli SM -kauden perinteistä avausosakilpailua Arctic Lapland Rallya. Sarjan pääluokkaan nouseminen tarkoittaa myös nousua lähtönumeroissa, nyt auton kyljissä komeilee numero 3.
- Tunturi on aina ollut hyvä ja hieno kilpailu ja on varmasti sitä myös tänä vuonna. Reitissä on jonkun verran muutoksia aiempaan, parin pätkän ajosuunta on muuttunut mutta ei mitään hirveän suuria eroja, kertoo Joona.
- Varmasti mielenkiintoinen kokemus startata kolmosnumerolla Tunturiin. Pieni lähtönumero tuo aina uudenlaisia haasteita, mutta hienoa päästä puhtaalle tielle vetämään! Tavoitteena on ajaa nousujohteinen ralli ja nousujohteinen kausi. Ei kuitenkaan aloiteta liian rauhallisesti, mutta kun ei olla kertaakaan ajettu muita SM1-luokan kuljettajia vastaan kilpaa niin ei vielä tiedetä, missä mennään vauhdillisesti. Varmasti aluksi annetaan tasoitusta, mutta koitetaan lähteä pikkuhiljaa nostamaan suoritusta, kertoo Joona strategiastaan.
SM-sarjan lisäksi Lauri Joonan suunnitelmissa on kilpailla tällä kaudella myös ulkomailla, mutta niistä suunnitelmista kerrotaan hieman myöhemmin.
Ralli SM -kausi 2023 alkaa Rovaniemeltä Arctic Lapland Rallyllä 13.-14.1.2023.
Kuva: Hannu Rainamo