Facebook Twitter Email Pinterest

Roope Korhonen: ”Opiksi on otettu”

31.01.2023 / Marko Mäkinen

Rautio Motorsportin Roope Korhosen ja Anssi Viinikan rallin SM-avaus Rovaniemellä päättyi pettymykseen. Kausi jatkuu lauantaina Kuopiossa, jossa kaksikko tähtää ehjän kisan myötä SM1-luokassa kolmen nopeimman joukkoon.
 
Rautio Motorsportin Roope Korhosen, 24, valmistautuminen ralli SM-sarjan toiseen osakilpailuun on sujunut suunnitellusti. SM-avauksen tapahtumat ovat analysoitu ja Rovaniemeltä saatu kokemus on otettu matkaan mukaan.
 
Rallin molempina kilpailupäivinä Korhonen kellotti EK-aikoja kolmen nopeimman joukkoon. Hyvät erikoiskoeajat toivat lisää itseluottamusta, ja ne myös kertoivat tekemisen tasosta ja autokunnan erinomaisesta perusvauhdista.

Rovaniemen SM-avauksessa tapahtui kaksi harmittavaa virhettä, jotka maksoivat tällä kertaa todella paljon. SM-pisteitä ei tullut, mutta kokemuspankki karttui Rally2-autolla ajetuista tärkeistä EK-kilometreistä.
 
Keskeytys ja SM-pisteittä jääminen eivät Roopea ja Anssia lannistaneet – päinvastoin. IsoValkeinen SM-ralli Kuopioon kaksikko lähtee luottavaisena. Tulevana lauantaina Rautio Motorsportin Volkswagen Polo GTI R5:n kiitää reitillä lähtönumerolla 9.
 
#9 Roope Korhonen – Anssi Viinikka Volkswagen Polo GTI R5:
 
”Viime viikonloppuna toimimme Pololla kansallisessa rallissa etuautotehtävissä. Sain siitä nuotilla ajettuna tärkeitä testikilometrejä alle, ja onhan se aina erilaista ajaa suoraa nuotista testiä, kun hinkkaa edestakaisin samaa tietä koko päivän. Se on etenkin tässä vaiheessa ajajauraa tärkeätä, kun autoomme ei tarvitse säätömuutoksia miettiä”.
 
”Rovaniemen SM-avaus meni penkin alle ja siitä olemme ottaneet opiksi. Nyt olemme taas vähän kokeneempia kuin Rovaniemelle lähtiessämme. Toivotaan, että Kuopiossa menisi ralli hieman paremmin. Viime vuonna ajoimme samassa rallissa WRC3-luokan autolla tiukan kisan jälkeen luokkavoittoon, joten rallista on hyvät muistot. Kuopion seudulla on paljon korkeuseroja ja nyppyjen ylityksiä, mutta tykkäsin ajaa niitä teitä”.
 
”Tässä kolmen viikon tauon aikana olen käynyt hiihtelemässä ja tehnyt nuottitreeniä Anssin (Viinikka) kanssa. Torstaina olisi tarkoitus ajaa vielä Kuopion suunnalla testiä. Sen jälkeen kaikki on valmista viikonloppua varten. Toivotaan, että reitillä olisi viime vuotta enemmän teknistä kapeampaa ja tarkemmin ajettavaa tietä. Olen aikaisemmin ollut kyseisellä tietyypillä aina vahva. Katsotaan, miten kovaa kaverit lähtevät lauantaina rallia ajamaan. Ehkä kisa ja kolmen nopeimman joukossa maaliin”, Korhonen kertoo tavoitteistaan.
 
Rautio Motorsport IsoValkeinen SM-ralli Kuopiossa
 
Rautio Motorsport kilpailee ralli SM-sarjassa tiimien SM-pisteistä kahdella joukkueella. Tiimi tukee ralli SM-sarjassa kilpailukohtaisilla sopimuksilla Henri Hokkalaa, Juha Saloa ja Benjamin Korholaa. Arctic Lapland-rallin jälkeen Rautio Motorsport 2 on pistetaulukossa toisena tasapistein kärkijoukkueen kanssa. Rautio Motorsportin joukkueet IsoValkeinen SM-ralli Kuopiossa ovat.
 
Rautio Motorsport:
#9 Roope Korhonen – Anssi Viinikka Volkswagen Polo GTI R5 (SM1)
#16 Henri Hokkala – Kimmo Pahkala Ford Fiesta Rally3 (SM2)
 
Rautio Motorsport 2:
#2 Juha Salo – Kristian Temonen Škoda Fabia Rally2 Evo (SM1)
#15 Benjamin Korhola – Pekka Kelander Ford Fiesta Rally3 (SM2)
 
IsoValkeinen SM-ralli Kuopio lyhyesti:
 
IsoValkeinen SM-ralli Kuopion reitti sisältää kahdeksan erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 94,47 km. Ralli käynnistyy lauantaiaamuna 4. helmikuuta hotelli IsoValkeisen edestä klo 7:30. Kilpailun ensimmäinen neljän erikoiskokeen reitti suuntautuu Kuopiosta itään Tuusniemen alueelle. Kilpailussa on poikkeuksellisesti kaksi huoltoaluetta. Ensimmäinen etähuolto- ja tankkausalue sijaitsee Tuusjärvellä, jossa kilpailijat käyvät aamun aikana kahdesti.
 
Rallin toinen huoltoalue sijaitsee Kuopiossa hotelli IsoValkeisen alueella, jonne ensimmäinen kilpailija saapuu neljän ajetun erikoiskokeen jälkeen klo 12:03. Huollosta kilpailijat suuntaavat Kuopion eteläpuolelle Vehmasmäelle, jossa ajetaan rallin viides erikoiskoe. Kolme ratkaisevaa erikoiskoetta ajetaan Kuopion länsipuolella Hirvilahden ja Talluskylän seuduilla.
 
Kilpailun maaliin Kuopion torille ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan lauantaina klo 17:32 alkaen.
 
Ralli SM-sarjan tulospalvelu: rallism.fi

Kuva: Merita Mäkinen 

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 45 pistettä LMM (Rally2)
2. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 34 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 26 pistettä KoMoKe (R5)
5. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 25 pistettä AlavUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa