Facebook Twitter Email Pinterest

Asunmaa hakemaan kauden toista voittoaan Kuopiosta

01.02.2023 / Juho Koski / Asunmaa Racing -tiedotus

Teemu Asunmaa lähtee tavoittelemaan Ralli SM -kauden toista voittoa Kuopiossa ajettavasta SM Iso Valkeinen Rallista. Pistejohdossa kauden toiseen osakilpailuun starttaava Asunmaa lähtee viikonlopun kilpailuun vielä vanhemman sukupolven Fabia Rally2 Evolla, mutta uusi auto on valmiina TGS Skoda Teamin kuljettajalle Jyväskylän Talviralliin.

Teemu Asunmaa, 35, sekä kartanlukija Ville Mannisenmäki, 27, lähtevät hakemaan Kuopiossa tulevana viikonloppuna ajettavasta SM Iso Valkeinen Rallista SM -rallikauden toista voittoaan. Kauden avanneessa Arctic Lapland Rallyssa huiman sekuntikamppailun päätteeksi voittoa juhlinut Asunmaa lähtee reitille kyljessään numero 1.

-Mukavahan se on Tunturin jälkeen lähteä taas ajamaan, vaikka siitä onkin sen verran aikaa että ollaan ehditty nollata kilpailuiden välissä. Viime vuonna Kuopio ei ollut meille se paras ralli. Videoiden perusteella nuotissa on parantamista varsinkin nopeille osuuksille, ja siihen puoleen pitää tänä vuonna keskittyä.

Vaikka Asunmaa lähtee reitille numerolla 1, reittiä avaavat WRC:n Rally1 -autot, joita ralliin on ilmoittautunut kaksi kappaletta. Vierailevan kaluston lähtiessä ensimmäisenä reitille, siirtyy myös aurausvastuu pistejohtaja Asunmaalta osittain pois. Kilpailun reitti itsessään sisältää jonkin verran vanhaa ja uutta.

-Rally1 -hybridit menevät meidän edellä ja putsaavat tietä, mikä on tietysti meille hyvä, ettei ihan ensimmäisenä tarvitse lähteä. Viime vuonna pätkät olivat todella nopeita, mutta tälle vuodelle on kuulemma vähän hitaampaa tiedossa. Lisäksi viime vuonna oli vielä maaliskuussa sen verran lunta, että isot penkat tekivät pätkistä kapeampia. Tänä vuonna on varmasti vähemmän.

Kilpailuviikon alussa TGS Skoda Teamin uusi, viimeisimmän kehitysversion Skoda Fabia RS Rally2 varmistui Asunmaalle loppukauden ajokiksi. Kuopioon kuitenkin päädyttiin lähtemään vielä vanhemman sukupolven Fabia Rally2 Evolla.

-Ei päästy testaamaan uutta autoa tarpeeksi ennen kilpailua. Uudessa RS Rally2:ssa on valtavasti potentiaalia, mutta tällä aikataululla päätettiin, että mennään nyt vanhalla ja Jyväskylään sitten uudella.

SM Iso Valkeinen Ralli Kuopio sisältää kahdeksan erikoiskoetta ja 94,03 erikoiskoekilometriä. Ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy kello 9:15, ja kilpailu päättyy Kuopion Torille kello 17:32. Kilpailua voi seurata Moottoriurheilu.tv:n YouTube-livestriimin kautta sekä Ralli SM -sivujen liveseurannan kautta. Koostelähetys kilpailusta esitetään Yle TV2:lla sunnuntaina 5.2 kello 19:35.

SM Iso Valkeinen Ralli Kuopion Aikataulu

Lauantai 4.2. – 94,03 km

07:30

Lähtö – Hotelli Iso Valkeinen

Kuopio

09:15

SS1 – Rantakosula

14,16 km

09:42

SS2 – Mustinlahti

14,55 km

10:50

SS3 . Tuusjärvi

12,06 km

11:15

SS4 – Riistakoski Vehmersalmi

12,00 km

13:55

SS5 – Sotkanniemi

7,10 km

15:25

SS6 – Talluskylä

12,49 km

15:50

SS7 – Venäjänsaari

6,77 km

16:10

SS8 – Hirvilahti

14,90 km

17:32

Maali – Kuopion Tori

Kuopio

SM-pisteet 1/7 osakilpailua:

1.

Teemu Asunmaa

34

Skoda Fabia Rally2 Evo

2.

Juha Salo

25

Skoda Fabia Rally2 Evo

3.

Lauri Joona

20

Skoda Fabia Rally2 Evo

4.

Juuso Metsälä

16

Skoda Fabia R5

5.

Niclas Grönholm

13

Citroen C3 R5

 

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 113 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 93 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa