Facebook Twitter Email Pinterest

Lauri Joonalle kokemusta ja kilometrejä Kuopiosta

05.02.2023 / Anu Haapalainen

Lauri Joona sijoittui neljänneksi lauantaina Kuopiossa ajetussa SM-rallissa. Sarjapisteissä sastamalalainen on kolmantena.

Kauden toinen Ralli SM -osakilpailu ajettiin lähes täydellisissä talviolosuhteissa Kuopion ympäristössä lauantaina. Tiivistahtinen yksipäiväinen IsoValkeinen SM-ralli sisälsi kahdeksan erikoiskoetta nopeilla savolaisilla teillä. Kisa oli TGS Škoda Motorsport Suomi -tiimissä kilpaileville Lauri Joonalle ja kartturi Tuukka Shemeikalle toinen SM1-luokassa ja uudella Škoda Fabia Rally2 Evolla, joten tavoitteet oli asetettu sen mukaisesti.

- Rovaniemen incar-videot on katsottu tarkasti, ja nyt tiedetään, mihin asioihin täytyy kiinnittää huomiota. Käydään myös ajamassa yksi päivä testiä ennen Itä-Suomeen siirtymistä. Kuopiossa koitetaan saada nousujohteinen kisa, kerätä rohkeutta ja luottoa omaan ajamiseen ja olla ajallisesti lähempänä luokan kärkeä, kertoi Joona ennen rallia.

Kuopion IsoValkeinen SM-Rallissa kärki kävi omaa tiukkaa sekuntikamppailuaan koko kisan ajan, ja Joona ja Shemeikka nakuttivat erikoiskoeaikoja aivan heidän peräänsä. Kaksikko ajoi koko rallin lähes virheettömästi, ainoa kauneusvirhe tapahtui kuudennella erikoiskokeella.

- Sammutin auton erikoiskokeen lähtöviivalle ja kesti jonkin aikaa ennen kuin päästiin liikkeelle. Rallin ensimmäinen puolisko meni helpommin, jälkimmäisellä arkailin ajamisen kanssa paikka paikoin. Auto tulee koko ajan tutummaksi ja olen saanut ajamiseen rohkeutta lisää, summaa Joona.

Kisan voittoon ajoi Jari Huttunen, toiseksi Juha Salo ja kolmanneksi Teemu Asunmaa. Lauri Joona sijoittui neljänneksi, ja hän kävi varsinkin kisan loppuerikoiskokeilla tiukkaa vääntöä viime vuodelta tutun kilpakumppanin Roope Korhosen kanssa. Tällä kertaa Joona oli kaksikosta nopeampi.

- Jos Rovaniemen SM-ralliin vertaa niin ajollisesti nyt meni paremmin, vaikka tuloksellisesti putosimme yhden sijan. Saatiin taas paljon kilometrejä ja kokemusta, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin Ruotsin MM-ralliin!

Ruotsiin Lauri Joona ja Tuukka Shemeikka suuntasivat suoraan Kuopiosta. Ruotsin MM-ralli ajetaan Uumajan ympäristössä 9.-12.2. Seuraava SM-ralli ajetaan maaliskuun alussa Jyväskylässä.

Tulokset / SM1-luokka, IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio:

1. Jari Huttunen - Antti Haapala 44:41,4
2. Juha Salo - Kristian Temonen +2,1
3. Teemu Asunmaa - Ville Mannisenmäki +13,0         
4. Lauri Joona - Tuukka Shemeikka +54,7
5. Roope Korhonen - Anssi Viinikka +57,4
6. Riku Tahko - Sami Ryynänen +1:27,6
7. Juuso Metsälä - Jaakko Jäntti + 1:34,4
8. Niclas Grönholm - Antti Linnaketo +1:54,4

Pisteet / SM1-luokka, 2/7 osakilpailua:

1. Teemu Asunmaa 49
2. Juha Salo 43
3. Lauri Joona 32
4. Jari Huttunen 25
5. Juuso Metsälä 23
6. Niclas Grönholm 19
7. Kees Burger 13
8. Riku Tahko 12

Kaikki tulokset ja SM-pisteet: https://www.rallism.fi/content/fi/1/10092/Tulokset.html

Kuva: Samu Ekman

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa