Facebook Twitter Email Pinterest

Riku Tahko kuudenneksi Kuopion SM-rallissa

05.02.2023 / Riku Tahkon tiedotus

Kauden toinen Ralli SM –sarjan osakilpailu ajettiin lauantaina Kuopion seudulla. Riku Tahko ajoi SM1-luokan kuudenneksi. 

Ralli SM –sarja jatkui viikonloppuna Kuopion SM-rallin teillä. Kilpailun kaikki kahdeksan erikoiskoetta ajettiin lauantain aikana ja kisan nuotitusjakso perjantaina. Riku Tahkon ja Sami Ryynäsen kisaa edeltävät testit puolestaan ajettiin torstaina. 

- Testeissä kokeiltiin erilaisia pieniä asioita, jotta auto paranisi vielä Tunturi-rallista. Palasimme kuitenkin säädöissä pitkälti samoihin säätöihin kuin mihin Tunturissa lopetettiin. Auto tuntuu kuitenkin helpolta ja loogiselta ajaa, kuvaili Tahko kilpailun ennakkotunnelmia.  

Kuopion SM-rallissa ajettiin kaksi neljän erikoiskokeen lenkkiä, joiden välissä oli huoltotauko. Ensimmäisen neljän erikoiskokeen jälkeen Riku Tahko ja Sami Ryynänen löytyivät SM1-luokan seitsemänneltä sijalta. Paras erikoiskoesijoitus oli kuudes.  

- Vaikka ensimmäisellä erikoiskokeella olimme kuudensia, olimme hieman liian varovaisia alussa. Isolla tiellä ajo kuitenkin kulki ja aika oli hyvä. Toisella erikoiskokeella tein lähdössä virheen, kun yritin lähteä ilman paikoillaan sutimista. Liian varovainen lähtö kostautui ja auto sammui.  

Neljällä viimeisellä erikoiskokeella Tahko oli kolme kertaa kuudes ja kerran seitsemäs. Lopputuloksissa Tahko oli tämän jälkeen SM1-luokan kuudes.  

- Päivän erikoiskokeet sujuivat kauttaaltaan suhteellisen puhtaasti ja siihen voi olla tyytyväinen. Tottakai ajamisessa on aina parannettavaa, mutta eteenpäin on menty. Siitä kertoo erityisesti se, ettei meidän suoritustaso romahda, vaikka erikoiskoe ei täydellisesti onnistuisikaan.  

Rallin SM-sarja jatkuu maaliskuun alussa Jyväskylän SM-rallissa.  

Kuva: Hannu Rainamo

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa