Facebook Twitter Email Pinterest

Benjamin Korhola ykkönen Kuopiossa

06.02.2023 / Benjamin Korholan tiedotus

Kaksi rallia, kaksi luokkavoittoa. Siinä inkoolaisen Benjamin Korholan upea tulos alkukauden SM-osakilpailuista.

Benjamin Korhola jatkoi vahvaa suorittamista lauantaina Kuopiossa ajetussa IsoValkeinen SM-rallissa. Tunturirallista saatu hyvä ajovire ja luotto omaan tekemiseen jatkui, ja edellisenä viikonloppuna ajetuissa testeissä saatu hyvä ajotuntuma antoi odottaa menestystä kisassa. 

- Koitetaan jatkaa samalla tavalla kuin Tunturissa ja ajaa fiksusti. Varmasti saa olla heti aamusta hereillä, että pysyy kärkitaistelussa mukana, kertoi Korhola ennen kisan alkua.

Kahdeksan erikoiskokeen kovavauhtinen ja tiivistahtinen kilpailu alkoi Korholan ja Pekka Kelanderin osalta erinomaisesti. Rautio Motorsportin väreissä kilpaileva kaksikko ajoi SM2-luokan pohja-ajat kaikille aamupäivälenkin neljälle erikoiskokeelle. Päivähuoltoon tullessa ero toisena olevaan Henri Hokkalaan oli 10 sekuntia.

- Aamulenkki meni hyvin. Ihan omaa ajoa on tultu ja kello on tykännyt. Koitetaan jatkaa samaan malliin maaliin asti, totesi Benjamin huoltotauolla.

Iltapäivällä kisa kiristyi. Korholalle kirjattiin pohja-aika tauon jälkeiselle EK:lle, mutta sen jälkeen Hokkala ajoi pohja-ajan kolmelle viimeiselle pätkälle. Korholan johto kesti kuitenkin loppuun saakka, ja maalissa Kuopion torilla eroa kaksikon välille jäi vajaat 7 sekuntia.

- Kokonaisuudessaan ehjä kisa ilman suurempia virheitä. Erittäin hyvä fiilis jäi ja oli hienoa ottaa voitto tiukan taistelun jälkeen. Tästä on hieno jatkaa kautta!

Kuopion SM-rallin jälkeen Korhola johtaa SM2-luokkaa maksimipistein. Seuraavan kerran pisteitä on jaossa maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna ajettavassa Jyväskylän Talvirallissa.

Tulokset / SM2-luokka, IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio:

1. Benjamin Korhola - Pekka Kelander 47:30,6
2. Henri Hokkala +6,7
3. Kristian Nieminen +1:23,2
4. Ville Ruokanen +1:38,5
5. Henri Timonen +2:46,0
6. Jesse Kallio +7:03,1
7. Jorma Jokela +10:11,6
8. Kristajan Kajakas +12:06,8

Pisteet / SM2-luokka, 2/7 osakilpailua:

1. Benjamin Korhola 59
2. Ville Ruokanen 37
3. Henri Hokkala 29
4. Henri Timonen 23
5. Jani Luhtaniemi 20
6. Toni Herranen 16
7. Kristian Nieminen 15
8. Tuomas Vihtari 9
9. Jesse Kallio 8
10. Jorma Jokela 7

Kaikki tulokset ja SM-pisteet: https://www.rallism.fi/content/fi/1/10092/Tulokset.html

Kuva: Timo Uimi

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 85 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 72 pistettä SAU (Rally2)
3. Juha Salo / Kristian Temonen 67 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
4. Jari Huttunen / Antti Haapala 65 pistettä KiuUA (R5)
5. Niclas Grönholm / Antti Linnaketo 37 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2023

1) 12.-14.1. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
2) 3.-4.2. IsoValkeinen SM-Ralli Kuopio
3) 3.-4.3. SM Jyväskylän Talviralli, Jyväskylä
4) 19.-20.5. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
5) 16.-17.6. SM Itäralli, Joensuu
6) 11.-12.8. SM-Ralli, Lahti
7) 29.-30.9. SM Kokkola Ralli

SM-sarja sosiaalisessa mediassa