Co-Motorsport sarjakärjessä Jyväskylään
Tiimien SM-sarjassa kärkipaikalla oleva Co-Motorsport on ilmoittanut Jyväskylässä ajettavaan SM-ralliin kahdeksan autokuntaa. Kaksi SM5-luokan kaksoisvoittoa saavuttaneet Ville Hautamäki ja Konsta Saarinen lähtevät hakemaan kolmatta tuplaa tiimipisteisiin.
Ralli SM -sarjaa on takana kaksi osakilpailua, ja edessä on talvikauden päätös. Kurikassa pääpaikkaansa pitävä Co-Motorsport on tällä hetkellä tiimien SM-pistetaulukon ykkösenä tasapistein toisena olevan tiimikaksikon kanssa. Sami Kivioja, Co-Motorsportin tiimipäällikkö, on iloinen ja yllättynyt sarjasijoituksesta.
- Kausi on lähtenyt yllättävän hienosti käyntiin ja Ville ja Konsta ovat tuoneet kiitettävästi pisteitä tiimille. Kausi on tietenkin vasta aluillaan, mutta toivotaan että loppukaudesta ollaan myös mukana kärkitaistelussa.
Pistetilin kasvattamiseen on mahdollisuus jo tällä viikolla, kun Ralli SM -sarja jatkuu Jyväskylässä. Kaksi SM5-luokan kaksoisvoittoa saavuttaneet Ville Hautamäki ja Konsta Saarinen ajavat tiimipisteistä myös Jyväskylän Talvirallissa. Helpolla ei pisteitä Keski-Suomesta ole tiedossa, onhan luokkaan ilmoittautunut tämän kauden ennätysmäärä kilpailijoita.
- SM5-luokka saa paljon väriä Jyväskylässä ja katsotaan mitkä ovat Villen ja Konstan asetelmat, kun ralli päättyy lauantaina, pohdiskelee Kivioja.
Edellisessä osakilpailussa Kuopiossa SM-kisakautensa avanneet Jere Pensas (SM3) ja Suvi Jyrkiäinen (SM4) nähdään myös Jyväskylässä, kuten myös Rallin Junioreiden SM-sarjassa kilpailevat Tuukka-Matias Kivioja (RSJM3) ja Joonatan Ylilammi (NuSM). Co-Motorsportin ilmoittamina kilpailevat myös Kari Hämäläinen (SM1) sekä RSJM-sarjaa johtava Juuso Lammi (RJSM1).
- Jere avasi hienosti SM-kautensa Kuopiossa uudessa luokassa ja veikkaan, että Jere ja Jouni sijoittuvat Jyväskylässäkin kolmen joukkoon. Kiva nähdä myös Suvi Jyväskylässä, katsotaan miten yhteistyö SM-rallissa uuden kartturin kanssa toimii.
- Junioreiden puolella Juuso ja Tuukka ovat SM-pisteissä kaksoisjohdossa, ja he lähtevät varmasti ajamaan kärkiaikoja myös Jyväskylässä. Joonatan saa lisää arvokkaita ek-kilometrejä ja olihan sijoitus ja vauhti kohdillaan jo Kuopiossakin.
- Hienoa, että Kari on tiimissä myös Jyväskylässä! Kuopiossa hän sai hyvän tuntuman meidän Skodaan ja tutustuminen autoon ja tiimiin jatkuu nyt talvikauden päätöskisassa.
Kuskit ja kalusto on siis viritetty valmiiksi Jyväskylän legendaarisia ralliteitä varten. Edessä on 7 haastavaa erikoiskoetta, joilla on yhteismittaa hieman päälle 88 kilometriä.
- Jyväskylässä on hieno mutta haastava kisa edessä. Toivotaan, että vältytään suuremmilta tekniikka- tai muilta murheilta. Lauantain jälkeen sitten nähdään, millä asetelmalla startataan kesäkauteen tiimin kotikisassa Pohjanmaalla!
Co-Motorsportin kuskien kilpailunumerot SM Jyväskylän Talvirallissa:
16 Ville Hautamäki JärvisUA - Toni Raiski LapUA, Mitsubishi Lancer Evolution IX
17 Konsta Saarinen PR-Rac - Joni Mäkelä TeisUA, Mitsubishi Lancer Evolution IX
25 Kari Hämäläinen NaSU - Risto Pietiläinen JyvUA, Skoda Fabia R5
50 Jere Pensas LaihUA - Jouni Saarijärvi LaihUA, Ford Fiesta Rally4
79 Suvi Jyrkiäinen AAU - Tuomas Pöntinen EPUA, Ford Fiesta 1.6
99 Joonatan Ylilammi KarUA/MK - Juha-Pekka Perämäki KeurUA, Ford Fiesta 1.6
108 Tuukka-Matias Kivioja Jurvan UA - Juha Heinonen KvanUA, Ford Fiesta R2
114 Juuso Lammi AL-Härmä - Juho Lammi AL-Härmä, Citroën C2 VTS
Ilmoittautuneiden lista: http://bit.ly/41CM5UL
Aikataulu ja livetulospalvelu: https://www.rallism.fi/
Kuva: Toni Ollikainen