Facebook Twitter Email Pinterest

Kauden toiset RSJM-pisteet jaossa Jyväskylässä

01.03.2023 / Ralli SM / Viestintä

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja (RSJM) jatkuu lauantaina ajettavassa Jyväskylän Talvirallissa. Viiden kilpailun sarjassa Jyväskylän osakilpailu on järjestyksessään kauden toinen.

Kauden avaus ajettiin Kuopiossa helmikuun alussa erinomaisissa ja aurinkoisissa talviolosuhteissa, ennusteet lupaavat Jyväskylään suojasään jatkeeksi pikkupakkasta, joten niin yleisölle kuin kuljettajillekin on luvassa erinomainen rallisää. 

Junioreiden on mahdollista kartuttaa pisteitään neljässä eri luokassa auton viritysasteen ja kuutiotilavuuden mukaan. Jyväskylässä suurimman osanottajalukeman kerää Kuopion tapaan ns. "vakioautoluokka" RSJM1, jossa kilpaillaan V1600-luokan kalustolla.

Kuopiossa kaikista junioreista nopeinta vauhtia piti luokkavoittonsa myötä sarjajohdossa ajava AL-Härmän kaksikko Juuso Lammi - Juho Lammi Citroen C2 VTS:llä.

Kun luokassa lähtijämäärä tuottaa lisäpisteitä, on ykkösluokan edustajat vahvoilla. Lammit säilyttäisivät sarjajohdon myös luokan kakkossijalla.

- Eipä tässä ole ihmeitä tehty kisojen välissä. Vähän autoa huollettu, käyty testaamassa ja tehty mielikuvaharjoittelua. Varmasti päästään hienoja teitä vetämään Jyväskylässä, niin koitetaan ainakin nauttia.

- Auton kanssa on vielä vähän ohjelmaa näin viimeisillä metreillä ennen kisaa, mutta eiköhän sitä viimeistään lauantaina aamulla olla valmiita. Eipä tässä kannata sijoituksilla taktikoida yhtään. Ajetaan mitä osataan ja toivotaan että se riittää, Lammi mietiskelee.

Kolmen pisteen takamatkalla starttaavat RSJM3-luokan voittaneet Tuukka-Matias Kivioja (JurvanUA) - Juha Heinonen (KvanUA) Ford Fiesta Rally4:lla, sekä RSJM4-luokan voittaneet Samu Koivuranta (RoiUA) - Jennika Puominen (RoiUA) BMW 325i-kilpurillaan.

Nuorten SM-pisteistä ilmoittautui Jyväskylään kamppailemaan 11 autokuntaa. Sarjajohdossa ajaa Kuopion jälkeen Esko Kytömäki (MhMK) - Niilo Ahonen (Päij-HUA) Ford Fiestalla. Fordien kolmoisjohtoa sarjassa täydentävät Joakim Goman (LakUA) - Timo Svanberg (RoRa) sekä Joonatan Ylilammi (KarUA/MK) - Juha-Pekka Perämäki (KeurUA).

Kärkipakkaa sekoittamaan varmasti tavoittelevat Kuopiossa vuoroillaan kilpailun kärjestä lumipenkkoihin keskeyttäneet Niklas Mäenpää (AAU) - Tero Loikainen (AAU) Citroen C2 VTS:llä sekä Viljami Salminen (SaloUA) - Topi Kärpijoki (RaisUA) Ford Fiestalla.

- Tässä on Kuopion jälkeen koitettu kuluttaa aikaa mm. rallisimulaattorin merkeissä malttamattomana Jyväskylää odotellessa. Yritetään tässä kilpailuviikolla vielä jonkinlaiset testit saada ajettua, Esko Kytömäki valaisee. 

- Mukava lähteä kisaamaan samoja pätkiä, joissa olen ollut katsomassa maailman kärkinimiä pikkupojasta asti. Toki haastavat Keski-Suomen tiet ovat muutenkin aina maistuneet.
Podium sijoitusta lähdemme tavoittelemaan ja toivotaan että pääsisimme jatkamaan sarjakärjessä kohti kesäkautta, Kytömäki jatkaa.

Lauantaina ajetaan kaikkiaan kuusi erikoiskoetta, mitaltaan yhteensä noin 85 kilometriä. RSJM-sarjan lähtö tapahtuu aamulla Killeriltä Ralli SM -luokkien perään. Ralli SM:n ensimmäinen kilpailijapari starttaa Killeriltä lauantaihin klo 10:01 ja RSJM:n ensimmäinen arviolta noin 100 minuuttia myöhemmin, eli noin klo 11:40. 

SM-luokat saapuvat Killerille maaliin 18:39, mutta päivän aikana RSJM on todennäköisesti kirinyt 100 minuutin eroa pienemmäksi, kun keskeyttäneiden rakoja päivän aikana tiivistetään huoltotauoilla.

Kilpailua voi seurata tuttuun tapaan Moottoriurheilu TV:n YouTube-livelähetyksen välityksellä. Tulospalvelu, GPS-seuranta ja väliajat löytyvät sarjan verkkosivuilta osoitteesta rallism.fi

Ralli SM -osakilpailujen koostelähetykset esitetään tulevalla kaudella jo kisaviikonlopun sunnuntaina Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. SM Jyväskylän Talvirallin parhaat palat ovat vuorossa sunnuntaina 5.3. klo 20:15. 

SM Jyväskylän Talviralliin ilmoittautuneet »
Sarjasäännöt kaudella 2023 »

SM Jyväskylän Talviralli -info, reitti & aikataulu

RSJM-luokkien kilpailijat ajavat SM Jyväskylän Talvirallissa lauantaina 4.3. kaikkiaan kuusi erikoiskoetta ja yhteensä reilut 85 erikoiskoekilometriä. Killerin Ravirata toimii kisan keskuspaikkana, rallin huolto sekä seremoniat tapahtuvat kaikki raviradan alueella. Lauantain metsäerikoiskokeet ajetaan pääosin Suomen MM-rallistakin tutuilla huippuhienoilla pikataipaleilla, kuten Palsankylässä, Moksissa ja Kuohussa. Maalijuhlallisuuksia vietetään lauantai-iltana klo 18:30 alkaen. 

Kilpailun aikataulu

Lauantai 4.3. 

11:04 EK2 Kelloperä / 14,25 km (sulkuaika 09:30-16:30)
11:35 EK3 Palsankylä / 14,87 km (10:00-17:00)
12:42 HUOLTO Killerin Ravirata
14:10 EK4 Ilomäki / 12,09 km (12:30-19:30)
14:40 EK5 Kuohu / 14,99 km (13:00-20:00)
15:27 HUOLTO Killerin Ravirata
17:15 EK6 Moksi / 14,48 km (15:30-22:00)
17:41 EK7 Parkkola / 14,90 km (16:00-22:00)
18:39 MAALI Killerin Ravirata 

Livelähetykset Moottoriurheilu TV:ssä: Perjantai » | Lauantai »

Kilpailun liput saat kätevästi ennakkoon Corego shopista »

RSJM-pisteet: 1/5 osakilpailua

RSJM
1. Juuso Lammi 18p
2. Tuukka-Matias Kivioja 15p 
2. Samu Koivuranta 15p 

Nuorten SM
1. Esko Kytömäki 15p
2. Joakim Goman 12p
3. Joonatan Ylilammi 10p 

Kaikki RSJM-pisteet »

Secto Rally Finland Power Stage

Nuorten SM-luokan osakilpailuissa ajetaan kaudella 2023 Secto Rally Finland Power Stage -erikoiskoe. SM Jyväskylän Talvirallissa Power Stagena toimii rallin toinen erikoiskoe, Kelloperä (14,25 km). 

Power Stage -luokkajohtaja (1/5 osakilpailua): Viljami Salminen

Kaikki Power Stage pisteet »
Lue lisää Secto Rally Finland Power Stagesta »

Kuva: Marko Kyöstilä / AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 45 pistettä LMM (Rally2)
2. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 34 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 26 pistettä KoMoKe (R5)
5. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 25 pistettä AlavUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa