Facebook Twitter Email Pinterest

Heikkilältä unohdettava kilpailu Kanariansaarilla

07.05.2023 / Juho Koski / Mikko Heikkilä Racing -tiedotus

Mikko Heikkilä on sijoittunut 17. rallin Euroopan mestaruussarja ERC:n kauden toisessa osakilpailussa, Rally Islas Canariasissa. Viikonloppu oli nurmijärveläiskuljettajalle haastava. Katseet on käännetty jo ERC-sarjan seuraavaan osakilpailuun, joka ajetaan Puolassa kahden viikon kuluttua.

Mikko Heikkilä, 31, kartanlukijansa Samu Vaalerin, 26, kanssa, ovat sijoittuneet Kanariansaarilla ajetun rallin Euroopan mestaruussarjan kauden toisessa osakilpailussa seitsemänneksitoistaPortugalilaisen The Racing Factory -tiimin Skodalla kilpailevalle Heikkilälle matka Kanarian aurinkoon oli tuloksellisesti vaisu, ja katseet on käännetty sarjan seuraavaan osakilpailuun. 

Kilpailu käynnistyi torstaina runsaasti yleisöä keränneellä yleisöerikoiskokeella Las Palmasissa, ja jatkui perjantaina kuudella erikoiskokeella. Varma ja riskitön ajo Kanarian vuoristoisilla asvalttierikoiskokeilla tarkoitti 19. sijaa yötauolle tultaessa.

- Paikoitellen ajo tuntuu ihan hyvältäkin, mutta kello ei ole samaa mieltä. Myös nuottien kanssa on vielä vähän hakemista, nuotit ovat moneen paikkaan liian tiukkojaToinen lenkki meni pikkuisen paremmin, ajo oli vähän rohkeampaa vaikkei se ajoissa näkynytkään. Asvaltilla ajo ei ole niin rutiininomaista vielä.

Kilpailun päätöspäivä sisälsi niin ikään kuusi erikoiskoetta. Korkeimmillaan nurmijärveläiskuljettaja ajoi kahdenneksitoista nopeimman ajan vaihtelevissa olosuhteissa.

Päivän toinen pätkä oli todella vaativa pidon vaihteluiden vuoksi. Viimeinen tuli mielestäni ihan hyvin viimeistä splittiä lukuun ottamatta.

Päivän viimeinen lenkki sisälsi aamun erikoiskokeet toistamiseen ajettuna. Maalissa Heikkilä oli lopulta kilpailun seitsemästoista.  

Aika mitäänsanomaton olo. Käytännössä koko loppulenkki satoi vettä, ja jos ajo ei täysin onnistu kuivallakaan, niin märällä vielä vähemmän. Hirveitä odotuksia ei tämän rallin kohdalla ollut, mutta kuitenkin odotin vähän parempaa viikonloppua.

Vaisun Kanariansaarten osakilpailun jälkeen Heikkilän katse on jo suunnattu kohti Puolassa kahden viikon päästä ajettavaa kauden kolmatta osakilpailua. Hallitseva Suomen mestari tahtoo kiittää yhteistyökumppaneitaan mahdollisuudesta kilpailla Kanariansaarilla.

- Eihän tässä ole kuin viikko kotona ja sitten Puolaan. Siellä taas uudenlainen ralli luvassa omine metkuineen. Suuret kiitokset Michelinille kelissä kuin kelissä toimivista renkaista sekä kaikille mukana olleille, että saatiin tulla näin kauas ajamaan kilpaa. Olisi kiva antaa yhteistyökumppaneillekin ilon aihetta tuloksien myötä. Nyt sitä ei tullut, mutta kyllä sitä vielä tulee.

Rallin Euroopan mestaruussarja jatkuu 20.-21.5. Puolassa.

Yleiskilpailun tulokset 13/13 erikoiskoetta:

1.

Yoann Bonato

1:55:05,8

 

Citroen C3 Rally2

FRA

2.

Hayden Paddon

1:55:42,7

+36,9

Hyundai i20 N Rally2

NZL

3.

Efren Llarena

1:55:59,2

+53,4

Skoda Fabia RS Rally2

ESP

4.

Jan Solans

1:56:04,1

+58,3

Hyundai i20 N Rally2

ESP

5.

Ivan Ares

1:56:13,4

+1:07,6

Hyundai i20 N Rally2

ESP

19.

Mikko Heikkilä

55:38,2

+1:09,0

Skoda Fabia Rally2 Evo

FIN

 

Kuva: Zoom Motorsport

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 88 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 75 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 74 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 49 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa