Facebook Twitter Email Pinterest

Lassila hakee ehjää kisaa Seinäjoelta

16.05.2023 / Lassilaracing tiedotus

Kauhavalainen Leevi Lassila avaa kesäkautensa SM Pohjanmaa rallissa. Luvassa on 106 erikoiskoekilometriä Seinäjoen ympäristössä.

Haastavan ja rikkonaisen talvikauden jälkeen Lassila on pistetilanteessa SM3-luokan kuudentena 23 pisteellä. Hyvää vauhtia väläyttäneen Lassilan kilpailut ovat sisältäneet niin tekniikkamurheita kuin ajovirheitäkin. Seinäjoelta Lassila lähtee hakemaan ehjää kilpailua.

- Alkukausi on ollut kieltämättä yllättävän haastava. Kauden avauksessa tekniikkamurheet pilasivat kilpailun heti alussa. Kuopiossa taas ylipitkä hyppy päätti kilpailun ennenaikaisesti. Vauhti on kuitenkin ollut paikkapaikoin hyvää.

- Seinäjoelta lähdetään hakemaan kauden ensimmäistä ehjää kilpailua. Kyseessä on ensimmäinen kilpailu soralla tällä autolla. Uskon kuitenkin, että omalla hyvällä tekemisellä saadaan aikaan tulosta.

Kevään aikana Lassila on keskittynyt nuottitreeniin. Tuntumaa kesäkauteen hän haki viime viikolla testeissä Ähtärissä.

- Nuottia ollaan yritetty treenata kevään aikana ja toivottavasti siinä on taas menty askel eteenpäin. Viime viikon testeissä sai taas tuntumaa soralla ajamiseen. Auto tuntuu hyvältä ja säädöt on haettu kohdalleen.

Vaikka kyseessä on Lassilan kotikilpailu ei hän ota siitä ylimääräistä painetta.

- Pistetilanteessa ollaan kuitenkin haastajan asemassa, joten paineita en ota. Seinäjoella on aina oma kotikisan tunnelma, kun penkalla on paljon tuttuja. Toivottavasti keli suosii yleisöä sekä kuskeja niin saadaan hieno ralli aikaan.

Lassila, Koski-Lammi pari starttaa kilpailuun numerolla 37. 8 erikoiskoetta sisältävä kilpailu alkaa perjantai-iltana kahdella erikoiskokeella. Lauantaina on luvassa 6 erikoiskoetta Seinäjoen ympäristössä. Kilpailua voi seurata Ralli SM -nettisivuilta löytyvän tulospalvelun ja livelähetyksen avulla.

Kuva: Lassilaracing tiedotus

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa