Facebook Twitter Email Pinterest

Miko Jalava Latviaan luokkavoiton siivittämänä – ”Koitetaan saada hyvä fiilis päälle”

14.06.2023 / Juho Koski / JalavaRacing -tiedotus

Miko Jalava kilpailee uransa toisessa EM-osakilpailussa tulevana viikonloppuna. Puolan haastavan avausosakilpailun jälkeen odotukset Latviassa ovat kolmen kärjessä. Mäntyharjulaiskuljettaja haki ajotuntumaa kuluneena viikonloppuna nappaamalla luokkavoiton Multialla.

Mäntyharjulaiskuljettaja Miko Jalava kilpailee tulevana viikonloppuna Latviassa ajettavassa rallin EM-sarjan neljännessä osakilpailussa, TET Rally Liepajassa. Kilpailu on myös toinen Junior ERC-sarjan kuudesta osakilpailusta. Sparrow Racing Teamin Ford Fiesta Rally4:llä kilpaileva Jalava kävi hakemassa tuntumaa kuluneena viikonloppuna Multialla voittamalla kaksivetoisten luokan.

-Lähdetään hyvillä fiiliksillä. Käytiin hakemassa myös vähän Starletilla Multia Rallissa hakemassa fiilistä. Kaksi kautta vieressä istunut Matias Peippo lähtee kyytiin, ollaan ajettu hänen kanssaan paljon, Jalava kertoo.

Jalava toivoo Puolasta ammennettujen oppien auttavan myös Liepajassa. Myös vauhdikkaammat tiet ovat enemmän mäntyharjulaisen mieleen.

-Liepaja tulee varmasti olemaan helpompi Puolan ollessa meille ensimmäinen ERC-ralli, ja tiet olivat hyvin erilaisia Suomeen verrattuna. Latviassa tiet ovat vauhdikkaampia, ja tuskin menevät niin huonoon kuntoon, Jalava avaa.

Tavoitteena Jalavalla on parantaa Puolan Junior ERC -luokan viidennestä sijasta.

-Koitetaan saada hyvä fiilis päälle heti shakedownissa. Kaiken osuessa kohdalleen, on tavoitteena takoa aikoja kolmen nippuun, Jalava päättää.

Tet Rally Liepaja ajetaan 17.-18.6. Latviassa. Kilpailu sisältää 10 erikoiskoetta ja 183,89 erikoiskoekilometriä. Kilpailua voi seurata WRC+ -tilauksella ERC+ -palvelun kautta sekä Cmore-palvelusta.

Tet Rally Liepajan aikataulu:

Perjantai 16.6.

14:20     Shakedown                        6,13 km

Lauantai 17.6. – 106,81 km

11:00     EK1 – Tukums 1                27,56 km
13:05     EK2 – Tukums 2                27,56 km
14:35     EK3 – Talsi                          8,50 km
16:50     EK4 – Ivande                     26,02 km
17:40     EK5 – Snepele                    14,63 km
20:05     EK6 – Liepaja City             2,54 km

Sunnuntai 18.6. – 77,08 km

08:48     EK7 – Liepieni 1                19,59 km
10:05     EK8 – Krogzemji 1            18,95 km
13:00     EK9 – Liepieni 2                19,59 km
15:05     EK10 – Krogzemji 2          18,95 km             Power Stage

Junior ERC pistetilanne 1/6 osakilpailua:

1.      Ola Nore              30           NOR
2.      Norbert Maior    24           ROM
3.      Victor Hansen    21           SWE
4.      Roberto Dapra   19           ITA
5.      Miko Jalava        17           FIN

Kuva: JalavaRacing

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa