Facebook Twitter Email Pinterest

Syväjäämieskin lämpeni Joensuun helteillä - Huttunen Itärallin kunkku

18.06.2023 / Ralli SM / Viestintä

Rallin suomenmestaruussarjan viides osakilpailu kaasuteltiin turvallisesti maaliin lauantai-iltana Joensuussa. SM Itäralli käynnistyi perjantai-iltana pölyisissä tunnelmissa, jonka johdosta yhden erikoiskokeen tulokset jouduttiin jopa mitätöimään. Lauantaina hiekkapöly ei enää haitannut ja Pohjois-Karjalan vuoristoradoilla käydyn rallin yleiskilpailun voittoon ajoi Jari Huttunen. 

Ensimmäisen kerran vuonna 1963 ajettu Itäralli juhli viikonloppuna 60-vuotista historiaansa. Rallin ensimmäinen voittaja Esko Keinänen on saanut sittemmin kansainvälisestikin menestyneitä kuljettajia rinnalleen.

Keinäsen lisäksi rallin yleiskilpailun voittoa ovat juhlineet mm. Timo MäkinenMarkku AlenHannu MikkolaMarcus Grönholm ja viikonloppuna etuautotehtävissäkin kurvaillut Ari Vatanen. Tänään Itärallin voittajien listaan lisättiin Skodan RS Rally2-kilpurilla kaasutellut Jari Huttunen

Perjantaina rallissa koettiin hämmentäviä hetkiä, kun toisen erikoiskokeen tulokset mitätöitiin sen jälkeen kun jokainen SM-luokan kuljettaja oli jo erikoiskokeesta suoriutunut. Kilpailunjohto teki ratkaisun, sillä olosuhteet olivat paikoin vaaralliset ja epätasa-arvoiset sankassa hiekkapölyssä. 

Huttunen starttasi näin johtopaikalta kakkospäivään ja kun lähtöpaikka reitille oli vielä neljäntenä, onnistui kiuruvetinen koko päivän lisäämään eroa edellä lähteneisiin pahimpiin kilpakumppaneihin. Ratkaisevan iskun Huttunen teki kisan viidennellä erikoiskokeella legendaarisessa Oskolassa, jonne "syväjäämiehenäkin" tunnettu Huttunen takoi 8,5 sekunnin pohjat. 

Huttunen ajoi huollon jälkeisenkin lenkin varmasti takoen pohjat kolmelle neljästä erikoiskokeesta ja pääsi Tervavaarassa ajetun viimeisen erikoiskokeen jälkeen tuulettamaan SM1-luokan voittoa, joka on jo Huttusen kolmas kuluvalla kaudella. 

- Pohjanmaan jälkeen oli aika vaikeat fiilikset. Nyt oli heti paljon kivampi ajaa. Tämä viimeinen nyt ei sujunut kunnolla, mutta hyvä että riitti silti pohja-aikaan, Huttunen kertoi. 

Huttusen perässä toiseksi korkeimmat SM-pisteet kuittasi Lauri Joona, joka jatkoi loistavaa debyyttikauttaan luokassa. Rallin positiivinen yllätys -palkinto menee Roope Korhoselle, joka haastavan alkukauden jälkeen sai kaivatun onnistumisen ja otti ensimmäisen palkintosijansa SM1-luokassa. 

Pistekärkenä ennen Joensuuta ollut Teemu Asunmaa joutui keskeyttämään rallin seitsemänneltä sijalta tekniikkaongelmiin ja putosi samalla pisteissä kolmanneksi. Huttunen siirtyi luokan kärkeen 90 pisteellä, Joona on samoilla pisteillä toisena. 

Hokkala rysäytti ulos SM2-luokan johtopaikalta 

SM2-luokassa Henri Hokkalalle lätkäistiin heti rallin aluksi 10 sekunnin aikasakko rengaskoodilomakkeen myöhässä jättämisestä. Hokkala ajoi kuitenkin kuin hurmiossa ja oli lauantain päivähuoltoon tultaessa kaventanut eron luokan johdossa ajaneeseen Benjamin Korholaan vain reiluun kolmeen sekuntiin.

Hokkala kuittasi johtopaikan heti huollon jälkeen, mutta rysäytti toiseksi viimeisellä erikoiskokeella rajusti ulos ja näin Korhola kiilasi takaisin luokan ykköseksi. 

- Olen tyytyväinen. Toki harmi että hieno taistelu voitosta päättyi tuolla tavalla. Edellisen kisan rengasrikon takia alkoi jo vähän jännittämään tämä viimeinen erikoiskoe, niin tuli vähän himmailtua. Mutta hyvä näin, Korhola summasi. 

Takaa ei kuitenkaan uhkaajia tullut ja Korhola kirjautti viimeisellekin pohja-ajan. Lähimmäksi ehti Toni Herranen, joka hänkin jäi lähes 42 sekuntia Korholasta. Kristian Nieminen kesti tekniikkaongelmista huolimatta luokan kolmanneksi. 

Korhola vankisti voitolla luokkajohtoaan 33 pisteeseen ennen toisena olevaa Hokkalaa. 

Lassila ja Räikkönen livahtivat kärkisijoilta - Valkoselle toinen SM3-luokan voitto

Lauantaipäivän SM3-luokan kärkipaikalta aloittaneen Leevi Lassilan haasteellinen debyyttikausi luokassa sai jatkoa, kun Fiesta Rally4 livahti metsähallituksen puolelle heti päivän ensimmäisellä erikoiskokeella. Luokan pistejohtaja ja neljäntenä päivään startanneen Justus Räikkösen matka katkesi puolestaan tekniseen vikaan samaisella erikoiskokeella.

Nico Valkonen siirtyi luokan kärkeen ja haastajaksi nousi luokan kakkossijaa pitänyt Tuomas Välilä. Välilä joutui kuitenkin keskeyttämään viidennen erikoiskokeen jälkeen jäähdytinvikaan ja näin Valkosen kovimmaksi haastajaksi nousi Viron Patrick Enok

Valkonen piti kuitenkin pintansa ja Enok jäi lopulta 35 sekunnin päähän. Ulkomaalaisvieras vei myös kolmannen sijan, kun Tsekin Daniel Polasek nappasi jo toisen peräkkäisen kolmannen sijan luokasta. 

- Lopussa löytyi vielä kivi linjalta ja auto meni kahdelle pyörälle. Varmaan tukivarsi vääntyi, ratti on ainakin aivan vinossa. Maalissa kuitenkin ollaan ja voitto tuli, sitä lähdettiin hakemaan. Helpollahan se toki vähän tuli, kun pahimmat kilpakumppanit keskeyttivät, niin ei saatu kunnon tappelua aikaan. Vauhti oli ainakin alkupäivästä sellaista, kuten toivoin, Valkonen arvioi. 

Räikkönen väisti Välilän keskeytyksen myötä luodin ja jatkaa luokan kärjessä. Välilä jatkaa toisena, Valkonen nousi nyt kolmanneksi. 

Vatanen hurjasteli kotivoittoon 

V1600-autoilla kilpailtavassa SM4-luokassa saatiin yllätysvoittaja, sillä Pohjois-Karjalan seudulta kotoisin oleva Ville Vatanen nappasi luokan suurimman pistepotin dramaattisen päätöserikoiskokeen jälkeen. 

- Tultiin kaksi kilometriä viimeistä erikoiskoetta ja ratti irtosi. Jouduin pysähtymään ja pitämään rattia niin, ettei se liiku ylös alas. Loppupätkästä alkoi sitten löytymään Vatasen kädet. On tämä ralli hienoa, Vatanen fiilisteli. 

Tuukka Kauppinen pääsi Vatasen ongelmien myötä lähelle, mutta eroa jäi lopulta 6,8 sekuntia Vatasen hyväksi. Kolmanneksi ajoi Henri Sääskilahti

Kauppisen sarjajohto vankistui kakkossijankin myötä, kun toisena oleva Raoul Dahlqvist ehti Joensuussa vasta neljänneksi. Sääskilahti nousi Dahlqvistin kantaan kolmen pisteen päähän. 

Lähdeniemi voittoputkessa

Arttu Lähdeniemi on kesäkaudella yltynyt hurjaan kyytiin. Toinen peräkkäinen voitto soralla nostaa Lähdeniemen osakkeita jopa mestaruustaistelun kannalta, vaikka alkukaudesta näyttikin, ettei kellään ole asiaa luokan hallitsevan mestarin Ville Hautamäen vauhtiin. 

- Öljynpaineet meinasi olla hukassa ja mittareita joutui seurailemaan, että kyllä siinä meinasi herpaantua, Lähdeniemi paljasti maalissa. 

Debyyttinsä SM5-luokassa Joensuussa tehnyt Tuukka Hallia tarjosi kovimman vastuksen Lähdeniemelle, mutta joutui tyytymään lopulta luokan kakkossijaan. Hautamäki oli lopulta kolmas. 

Hautamäki pitää Joensuunkin jälkeen luokan kärkipaikkaa hallussaan, eroa toisena olevaan Konsta Saariseen on nyt 23 pistettä. Lähdeniemi paranteli asemiaan kolmantena nousemalla 31 pisteen päähän Hautamäestä. 

Ralli SM -osakilpailujen koostelähetykset esitetään tällä kaudella jo kisaviikonlopun sunnuntaisin Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. SM Itärallin parhaat palat ovat vuorossa sunnuntaina 18.6. klo 19:25. 

Rallin SM-sarja jatkuu 11.-12. elokuuta Lahden seudulla ajettavalla Future SM-rallilla, joka kilpaillaan Lahden Historic EM-rallin yhteydessä. 

Sarjasäännöt kaudella 2023 »
Tiimimestaruuskilpailun osallistujat »

Alustavat tulokset: SM Itäralli, Joensuu

SM1
1. Jari Huttunen 42:52,8 
2. Lauri Joona +20,4
3. Roope Korhonen +34,0

SM2
1. Benjamin Korhola 45:00,1 
2. Toni Herranen +41,9
3. Kristian Nieminen +55,5

SM3
1. Nico Valkonen 46:58,3 
2. Patrick Enok +35,2
3. Daniel Polásek +2:11,5

SM4
1. Ville Vatanen 51:11,7
2. Tuukka Kauppinen +5,8
3. Henri Sääskilahti +30,7

SM5
1. Arttu Lähdeniemi 45:16,5 
2. Tuukka Hallia +14,1
3. Ville Hautamäki +46,8

Kaikki tulokset »

Alustava pistetilanne: 5/7 osakilpailua

SM1-luokka
1. Jari Huttunen 90p
2. Lauri Joona 90p
3. Teemu Asunmaa 85p

SM2-luokka
1. Benjamin Korhola 112p
2. Henri Hokkala 79p
3. Ville Ruokanen 61p

SM3-luokka
1. Justus Räikkönen 85p
2. Tuomas Välilä 68p
3. Nici Valkonen 56p 

SM4-luokka
1. Tuukka Kauppinen 89p
2. Raoul Dahlqvist 68p
3. Henri Sääskilahti 65p  

SM5-luokka
1. Ville Hautamäki 111p
2. Konsta Saarinen 88p
3. Arttu Lähdeniemi 80p 

Tiimit
1. Co-Motorsport 199p
2. Rautio Motorsport 191p
3. TGS Skoda Motorsport Suomi 175p 

Kaikki SM-sarjan pisteet »

Secto Rally Finland Power Stage

Ralli SM -sarjan osakilpailuissa ajetaan kaudella 2023 Secto Rally Finland Power Stage -erikoiskoe, josta kilpailijat keräävät luokittain pisteitä. SM Itärallissa Power Stagena toimi rallin päätöserikoiskoe, EK 9 Tervavaara (22,76 km).

Power Stage -voittajat: SM Itäralli

SM1-luokka: Jari Huttunen
SM2-luokka: Benjamin Korhola 
SM3-luokka: Nico Valkonen
SM4-luokka: Tuukka Kauppinen
SM5-luokka: Arttu Lähdeniemi

Power Stage pisteet päivittyvät tänne »
Lue lisää Secto Rally Finland Power Stagesta »

SEURAA RALLI SM -SARJAA

www.rallism.fi
Facebook
Instagram
YouTube
Twitter 
TikTok

SEURAA SM ITÄRALLIA

www.itäralli.fi
Facebook
Instagram

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa