Facebook Twitter Email Pinterest

Benjamin Korhola mukana Viron MM-rallissa

27.06.2023 / Benjamin Korholan tiedotus

Rallin MM-sarjan seuraavan osakilpailun, Viron MM-rallin, ilmoittautuneiden lista on julkaistu. Listalta löytyy myös inkoolaisen Benjamin Korholan nimi.

Rallin SM-sarjan SM2-luokkajohtava Benjamin Korholottaa uuden askeleen ralliurallaan. Korhola ja kartturi Pekka Kelander osallistuvat Rautio Motorsportin ilmoittamana Virossa heinäkuussa ajettavaan rallin MM-sarjan osakilpailuun WRC3-luokassa.

- Oli jo talvella mielessä, että olisi kivaa osallistua johonkin MM-ralliin ja Viro tuntui loogisimmalta vaihtoehdolta paristakin syystä. Kustannuksien puolesta se on vielä jotenkin mahdollinen ja siellä on myös JWRC mukana, joten saman luokan autoja on varmasti paljon viivalla, Korhola kertoo.

Heinäkuun kolmannella viikolla 20.-23.7. ajettava Viron MM-ralli on Korholalle ensimmäinen kilpailu MM-tasolla, joten tavoitteet on asetettu realistisesti:

Kyseessä on ralliurani ensimmäinen MM-rallistarttiHaluan vertailla omaa vauhtiani MM-tasolla, mutta mitään sen kummempia tulospaineita en aseta itselleni, kertoo Korhola.

Korhola on syystäkin innoissaan tulevasta, ja suuret kiitokset lähtevätkin sekä tiimille että kaikille tukijoille:

- Kiitos Rautio Motorsportille ja kaikille yhteistyökumppaneille, joka tämänkin kisan mahdollistavat!

Viron MM-ralliin ilmoittautuneiden lista löytyy täältä: https://bit.ly/3JUDtBJ

Kuva: Merita Mäkinen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa