Facebook Twitter Email Pinterest

Miko Jalava kerää voimia jättäen Rooman EM-rallin välistä

26.07.2023 / Juho Koski / JalavaRacing-tiedotus

Mäntyharjulaiskuljettaja Miko Jalava ei osallistu Italian EM-ralliin. Borrelioositartunta häiritsi viime kauden rallin junioreiden Suomen mestaria valmistautumisessa siinä määrin, että päätös jäädä keräämään voimia kotipaikkakunnalle oli selkeä.

Miko Jalava ja kartanlukija Matias Peippo joutuvat jättämään rallin Euroopan mestaruussarja ERC:n kauden viidennen osakilpailun, Italiassa ajettava Rally di Roma Capitalen välistä. Edellisen osakilpailun, Ruotsin EM-rallin terveyssyistä vetäytymään joutunut Jalava sai borrelioosidiagnoosin kilpailua seuranneella viikolla.

-Pitihän sekin sattua ja taudin iskeä juuri siinä kilpailussa, jonka piti olla meille se paras. Pääasia kuitenkin, että meni lääkäriin. Vointi ei meinannut lähteä helpottamaan, ja kävin vastaanotolla kilpailun jälkeisellä viikolla. Antibiooteilla vointi lähti hiljalleen kohenemaan, mutta silti vasta tällä viikolla oli suht normaali olo. Ihmeen pitkään se kesti, Jalava pohtii.

Kotimatka Itämeren yli taittui kuumeessa, ja tuleville viikoille suunniteltu testimatka vaihtui toipumiseen.

-Päätös siitä, ettei lähdetä Roomaan, tuli aika nopeasti Ruotsin jälkeen. Piti päästä ajamaan asvalttitestiä Tsekeissä, mutta ei lähdetty puolikuntoisena repimään. Valmistautuminen olisi jäänyt käytännössä kokonaan tekemättä, joten koin, ettei kylmiltään kannata lähteä. Harmi sinänsä, Rooma olisi varmasti ollut kiva ajaa, tiet ja puitteet ovat hienot, Jalava kertaa.

Sparrow Racingin Ford Fiesta Rally4:llä EM-sarjassa kilpailevalla Jalavalla on ensisijaisena tavoitteena päästä takaisin ratin taakse täydessä iskussa, jonka jälkeen mäntyharjulaiskuljettaja lähtee hakemaan vauhtia loppukauden kilpailuista.

-Katsotaan, ajetaanko loppukaudesta kilpailuita myös Suomessa. Olisi mukava päästä ajamaan taas myös kotimaan pätkillä kotiyleisön, tuttujen ja yhteistyökumppanien edessä, Jalava miettii.

Kuva: FlatOut Media

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Tuukka Shemeikka 63 pistettä AlavUA (Rally2)
2. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
3. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 50 pistettä PiekUA (Rally2)
4. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 29 pistettä JyvUA (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM O.K. Auto-Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa