Facebook Twitter Email Pinterest

Kovalainen ja Räikkönen osallistuvat Future SM-ralliin Lahdessa

09.08.2023 / Secto Automotive Labs / Viestintä

Jyväskylän Secto Rally Finland MM-rallin tunnelmista on aika siirtyä kohti kansallisen kärjen kovinta kamppailua tulevana viikonloppuna, kun Lahdessa ajetaan Future SM-ralli 11.-12.8.2023. Kysymyksessä on SM-sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu. Secto Automotive Labs osallistuu kilpailuun jälleen kahden tutun autokunnan voimin.

SM1-luokassa kilpailevat Heikki Kovalainen ja Janni Hussi, jotka viettivät viime viikon Jyväskylässä kestävämmän moottoriurheilun lähettiläinä MM-rallissa. Secto Automotive Labs on olemassa, jotta moottoriurheilu voi kehittää uusia vaihtoehtoja myös siviililiikenteeseen. Näin ollen autoissa käytetään vain fossiilivapaita voiteluaineita ja ne kulkevat P1-sähköbensiinillä.

SM3-luokan Justus Räikkönen nappasi Jyväskylän MM-rallissa oman luokkansa (RC4) voiton yhdessä kartturi Mikael Korhosen kanssa, joten Lahteen tullaan hyvällä itseluottamuksella. Räikkönen johtaa SM3-luokkaa, mutta kilpailu on ollut erittäin tasaväkistä pitkin kauden. Räikkönen on ensimmäisenä 86 pisteellä ja toisena seuraa Tuomas Välilä 68 pisteellä.

Perjantaina Future SM-rallissa ajetaan kaksi erikoiskoetta ja lauantaina loput kahdeksan. Erikoiskoekilometrejä ajetaan kaikkiaan 123 kilometriä. Kilpailua voi seurata Lahden satamassa, erikoiskokeiden varrella tai Moottoriurheilu.tv YouTube-kanavalla. Tulokset päivittyvät reaaliajassa myös rallin SM-sarjan verkkosivuille.

Lahdessa yhdistyy peräti kolme kilpailua, kun SM-rallin lisäksi mukana ovat Historic -sarjan EM-ralli sekä kotimainen Historic Rally Trophy.

Torstain Rallietkoilla mahdollisuus tavata kuljettajia

Lahden satamassa järjestetään uusi tapahtuma Rallietkot kilpailua edeltävänä torstaina 10.8. klo 18-21. Myös Secto Labs autokunnat Kovalainen-Hussi ja Räikkönen-Korhonen osallistuvat tapahtumaan. Satamassa yleisö pääsee etukäteen tapaamaan kuljettajia ja karttureita, tutustumaan kalustoon ja kuulemaan autokuntien ajankohtaiset terveiset. Tilaisuuden juontajana toimii autourheilun konkari Toni Lönnroos.

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa