Facebook Twitter Email Pinterest

Joonalle kauden toinen täysosuma - Suomen mestaruudet ratkaistaan Kokkolassa

13.08.2023 / Ralli SM / Viestintä

Rallin suomenmestaruussarja kääntyi viikonloppuna loppusuoralle, kun Lahden Future SM-rallissa jaettiin kauden toiseksi viimeiset SM-pisteet. Lauantai-iltana maaliin ajettu kaksipäiväinen kisa tarjosi reilusti nähtävää rallin ystäville, kun Lahdessa ajettiin peräti kolmen eri sarjan osakilpailut. SM-osakilpailun osalta yleiskilpailun ja SM1-luokan voittopystiä pääsi nostelemaan Sastamalan Lauri Joona. 

SM-rallin lisäksi viikonloppuna kisailtiin myös Historic Rally Trophyn sekä Historicin EM-sarjan osakilpailut, jotka keräsivät yhteen lähes 200 autokuntaa. EM-osakilpailun voittoon ajoi odotetusti Jari-Matti Latvala, Historic Rally Trophyn puolella Janne Kanerva oli vauhdikkain. SM-osakilpailun puolella yleiskilpailun ja SM1-luokan ykköseksi ajoi Lauri Joona, joka nappasi kauden toisen voittonsa kuluvalla kaudella. 

Luokan johtopaikka vaihtui lauantaipäivän edetessä tiuhaan ja erot neljän kärjessä pysyivät maltillisina. Roope Korhonen starttasi huoltoa edeltävälle erikoiskokeelle 1,6 sekunnin johtoasemassa. Pätkällä Korhonen kuitenkin spinnasi ja putosi voittokamppailusta neljänneksi. Korhonen taisteli kuitenkin hienosti takaisin palkintosijoille ja nappasi jo toisen peräkkäisen kolmannen sijan. 

Korhosen spinnattua konkari Juha Salo nousi kärkeen ja piti paikkaa hallussa toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle saakka, kunnes Joona kiristi tahtia nousten kärkeen eikä paikastaan enää luopunut. Kisan maalissa eroa toiseksi jääneeseen Saloon kertyi 5,1 sekuntia. 

- Mahtavat ja kovavauhtiset tiet, meidän kannalta ralli päättyi loistavasti. Tiukka kisa eikä missään vaiheessa päässyt helposti. Parille viimeiselle lähdettiin vielä kiristämään ja se onnistui, Joona tunnelmoi. 

Jari Huttuselle osui sarjajohtajan epäkiitollinen tehtävä toimia auraajana historic-autojen jälkeen ja kiuruvetinen joutuikin taipumaan takaa tulevien kyydistä tasaiseen tahtiin. Lopputuloksissa Huttunen oli lopulta viides, eroa kärkeen kertyi lähes minuutti. 

SM-pisteissä huomioidaan kauden kuudesta ensimmäisestä osakilpailusta viiden parhaimman tulokset, joka nostaa Joonan kärkeen 103 pisteellä. Huttunen putosi nyt toiseksi, mutta eroa Joonaan on vaivaiset kolme pistettä.

Lahdessa neljänneksi jätetty Teemu Asunmaa on kolmantena, eikä hänelläkään ole eroa kärkeen kuin vaivaiset kuusi pistettä. Salokin omaa vielä Kokkolassa tarjolla olevien 1,5-kertaisten pisteiden myötä hyvät mahdollisuudet mestaruuteen, vaikka kärkeen eroa on 18 pistettä. 

Hokkala haki sen mitä pitikin

Henri Hokkala oli Lahdessa täysin omaa luokkaansa ja otti SM2-luokan voiton yli minuutin erolla sarjakärki Benjamin Korholaan. Hokkala kellotti luokkapohjat rallin jokaiselle erikoiskokeelle ja pitää voitolla myös mestaruushaaveensa elossa. 

- Hyvässä vauhdissa oltiin koko viikonlopun ajan, tavoite täyttyi. Tosi mukava oli päästä pitkästä aikaa ajamaan. Mestaruustaistoa ajatellen tämä päättyi hienosti, Hokkala kertoi. 

Toiseksi ajaneella Korholalla tilanne on se, että sarjajohto on melko turvallinen, joten aihetta riskeeraamiseen ei Lahdessa ollut. Korholan ei tarvitse puristaa myöskään Kokkolassa, sillä mestaruuteen riittää maltillisempikin tulos, vaikka Hokkala voittaisikin rallin. Kotikisaansa ajanut Henri Timonen täydensi luokan palkintokorokkeen ottamalla ensimmäisen palkintosijansa Ralli SM -sarjassa. 

Korhola jatkaa siis pistekärjessä 16 pisteen turvin ennen Hokkalaa. Kolmatta sijaa hallussaan pitävää Ville Ruokasta ei Lahdessa nähty, joka auttoi osaltaan nostamaan Timosen pisteen päähän viimeisestä mitalisijasta. 

Välilä paransi asemiaan mestaruustaistelussa 

Tuomas Välilä sai balsamia haavoihin Itärallin keskeytyksen jälkeen palaamalla jälleen voittokantaan. Välilä kavensi eroa voitolla sarjakärki Justus Räikköseen, joka joutui keskeyttämään ulosajoon kisan yhdeksännellä erikoiskokeella. 

- Hienot kaksi päivää. Ei isompia virheitä, ollaan täällä ja ollaan tyytyväisiä. Teki hyvää sarjan kannalta. Hyvin lähti homma käyntiin eilen ja jatkui samalla tavalla tänään, Välilä mietti. 

Luokassa kato oli kova jo avauspäivänä, joka nosti Leevi Lassilan asemia. Haastavan kauden ajanut Lassila sai vihdoinkin kaivatun onnistumisen nappaamalla luokan toiseksi korkeimmat pisteet. Kolmanneksi ajoi Viron vieras Romet Jürgenson, joka jäi Välilästä reilun minuutin päähän. 

Räikkönen sai ensimmäistä kertaa tällä kertaa väistyä sarjajohtajan paikalta, kun Välilä nousi kahdeksan pisteen turvin edelle. Lahdessa viidenneksi ajanut Tshekin Daniel Polasek jatkaa kolmantena. 

Kauppisen haastava kausi sai jatkoa - Vataselle toinen peräkkäinen täysosuma

SM4-luokassa Tuukka Kauppisen ankea kesäkausi sarjassa sai jatkoa, tekniikkaongelmat pilasivat nuoren lupauksen kilpailun kärkipaikalta Lahdessakin ja tyytyminen oli luokan viimeiseen sijaan. 

Ville Vatanen kiitti tästä ja kuittasi ylivoimaisen voiton. Voitto oli Vataselle jo toinen peräkkäinen, jonka myötä sijoitus pisteissäkin kohenee jälleen huomattavasti. 

- Kisapäivä oli hieno, tiet olivat nopeita ja vaikeita, oli mukava työntää. Auto toimi kuin kello ja renkaat pitivät, joten mikäs siinä ajellessa. Voittoa lähdetään hakemaan Kokkolasta, Vatanen päätti. 

Jose Kangas ajoi vahvasti kotiteillään ja otti ensimmäisen palkintokorokesijoituksensa SM-sarjassa Vatasen perässä. Raoul Dahlqvist ajoi jälleen palkinnoille nappaamalla kolmannen tilan yhden nollakisan jälkeen. 

Kauppinen jatkaa viimeisestä sijasta huolimatta luokan kärjessä, kun pahin uhkaaja Henri Sääskilahti joutui keskeyttämään. Eroa kaksikolla on ennen viimeistä kisaa yhdeksän pistettä. Vatanen nousi voitolla mitalikamppailuun 12 pisteen päähän Kauppisesta. 

Saarinen ja Hautamäki täsmälleen samalla ajalla maalissa 

SM5-luokassa nähtiin aivan järjetön loppuratkaisu, sillä Konsta Saarinen ja Ville Hautamäki päätyivät tismalleen samaan loppuaikaan, joten ratkaisu jouduttiin hakemaan ensimmäisen erikoiskokeen sijoituksen perusteella. Perjantaina ajetulle avauserikoiskokeelle Saarinen oli kellottanut 0,3 sekuntia paremman ajan, jonka perusteella voitto kääntyi lopulta luokan kuopukselle. 

- Tiukka oli kamppailu, mutta niinhän sen pitääkin olla. Täällä oli tosi hienot tiet, saatiin paljon hyvää kokemusta, Saarinen kertoili. 

Kolmanneksi ajoi kaksi edellistä osakilpailua voittanut Arttu Lähdeniemi, joka hänkin jäi vain 1,9 sekunnin päähän Saarisesta. 

Hautamäki jatkaa kakkosijasta huolimatta luokan kärjessä mukavahkolla 16 pisteen marginaalilla ennen Saarista. Lähdeniemi jatkaa kolmantena 22 pisteen päässä Hautamäestä. 

Rallin SM-sarjan kauden 2023 viimeinen osakilpailu ajetaan 29.-30. syyskuuta Kokkolassa. SM-luokkien puolella kaikki Suomen mestaruudet ovat vielä jakamatta, joten jännitettävää riittää reilun kuukauden päästä yllin kyllin. 

Ralli SM -osakilpailujen koostelähetykset esitetään tällä kaudella jo kisaviikonlopun sunnuntaisin Yle TV2:lla ja Yle Areenassa. Future SM-rallin parhaat palat ovat vuorossa sunnuntaina 13.8. klo 19:15. 

Sarjasäännöt kaudella 2023 »
Tiimimestaruuskilpailun osallistujat »

Alustavat tulokset: Future SM-ralli, Lahti

SM1
1. Lauri Joona 58:44,3
2. Juha Salo +5,1
3. Roope Korhonen +16,5

SM2
1. Henri Hokkala 1:01:43,1
2. Benjamin Korhola +1:07,8
3. Henri Timonen +3:48,2

SM3
1. Tuomas Välilä 1:04:10,2
2. Leevi Lassila +19,2
3. Romet Jürgenson +1:04,3

SM4
1. Ville Vatanen 1:12:31,3
2. Jose Kangas +55,5
3. Raoul Dahlqvist +1:06,9

SM5
1. Konsta Saarinen 1:02:30,4*
2. Ville Hautamäki +0,0
3. Arttu Lähdeniemi +1,9

*Saarinen otti luokkavoiton ensimmäisen erikoiskokeen tulosten perusteella. 

Kaikki tulokset »

Alustava pistetilanne: 6/7 osakilpailua

SM1-luokka
1. Lauri Joona 103p
2. Jari Huttunen 100p 
3. Teemu Asunmaa 97p 

SM2-luokka
1. Benjamin Korhola 120p
2. Henri Hokkala 104p 
3. Ville Ruokanen 61p 

SM3-luokka
1. Tuomas Välilä 93p
2. Justus Räikkönen 85p 
3. Daniel Polasek 63p 

SM4-luokka
1. Tuukka Kauppinen 77p
2. Henri Sääskilahti 68p 
3. Ville Vatanen 65p 

SM5-luokka
1. Ville Hautamäki 117p
2. Konsta Saarinen 101p
3. Arttu Lähdeniemi 95p

Tiimit
1. Co-Motorsport 242p
2. Rautio Motorsport 234p
3. TGS Skoda Motorsport Suomi 212p

Kaikki SM-sarjan pisteet »

Secto Rally Finland Power Stage

Ralli SM -sarjan osakilpailuissa ajetaan kaudella 2023 Secto Rally Finland Power Stage -erikoiskoe, josta kilpailijat keräävät luokittain pisteitä. Future SM-rallissa Power Stagena toimi EK 4 Alikylä 2 (12,20 km). 

Power Stage -voittajat: Future SM-ralli

SM1-luokka: Juha Salo 
SM2-luokka: Henri Hokkala
SM3-luokka: Tuomas Välilä
SM4-luokka: -
SM5-luokka: Ville Hautamäki

Power Stage pisteet päivittyvät tänne »
Lue lisää Secto Rally Finland Power Stagesta »

SEURAA RALLI SM -SARJAA

www.rallism.fi
Facebook
Instagram
YouTube
Twitter 
TikTok

SEURAA LAHTÌ HISTORIC RALLYA

www.lahtihistoricrally.fi
Facebook
Instagram
Twitter

Kuva: Taneli Niinimäki / AKK

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 113 pistettä LMM (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 93 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 79 pistettä VihUA (Rally2)
4. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 65 pistettä KoMoKe (R5)
5. Tommi Jylhä / Kimmo Nevanpää 52 pistettä JyvUA (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. Fixus SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa