Facebook Twitter Email Pinterest

Lauri Joonan Acropolis-ralli päättyi Power Stagen voittoon

11.09.2023 / Anu Haapalainen

Lauri Joona ajoi Kreikan MM-rallissa ensimmäisiin erikoiskoevoittoihin WRC2-luokassa. Luokan lopputuloksissa Joona sijoittui lopulta seitsemänneksi.

Acropolis-rallin äärimmäiset olosuhteet olivat otsikoissa jo paljon ennen kisan starttia. Ensin Kreikassa riehuivat metsäpalot, sitten saapuivat rankkasateet, jotka muokkasivat jo entuudestaankin rankassa kunnossa olevat tiet vielä haastavammiksi. Onneksi sateet väistyivät juuri rallin alla, ja aurinkokin näyttäytyi juuri lähtöseremonioiden kynnyksellä.

- Aika märkää on, ja reitti on mielenkiintoinen. Tiellä on isoa kivikkoa ja mutalieju vielä päälle, se on kyllä melkoinen sekoitus. Mutta sillä mennään mitä tarjolla on, varmasti haastava kisa on tulossa, ennakoi WRC2-luokassa kilpaileva Lauri Joona ennen kilpailun alkua.

Ja oikeassahan hän oli, kisassa todellakin sattui ja tapahtui! Joona ja kartturi Tuukka Shemeikka aloittivat varsin järkevästi ja nousujohteisesti, ja viidennelle erikoiskokeelle kirjattiinkin sitten uran ensimmäinen WRC2-luokan pohja-aika.

Kaksikko säästyi pahimmilta tekniikkamurheilta aina lauantai-iltapäivään saakka, mutta sitten Joonan käskyttämä Skoda Fabia RS kärsi rengasrikoista peräkkäisillä erikoiskokeilla.

- Hyviä pätkäaikoja on ajettu tähän mennessä, ja fiilis on hyvä. Tänään meni pari rengasta, viimeisellä pätkällä ajettiin noin 10 kilometriä kolmipyöräisenä. Se on aika tuurista kiinni, milloin noita rengasrikkoja tulee, tiet oli todella raffissa kunnossa, raportoi Joona lauantain olosuhteita.

Sunnuntaina Joonan hyvä ajoflow jatkui ja Acropolis-ralli päättyi parhaalla mahdollisella tavalla Power Stagen voittoon. WRC2-luokan lopputuloksissa Joona ja Shemeikka ovat seitsemäntenä, tulokaskuljettajien WRC2 Challenger -tuloksissa kaksikko on hienosti kolmantena.

- Kisasta jäi positiivinen maku, vaikka olosuhteet oli todella rankat ja pari rengasrikkoakin tuli. Auto toimi hyvin ja uusi auto sopi kyllä käteen näille teille. Ensimmäiset WRC2-luokan pohja-ajat kertoo, että vauhti on olemassa ja ajorohkeuskin alkaa löytyä, iloitsi Joona sunnuntai-iltapäivänä kisan päätyttyä.

- Acropolis-ralli oli erittäin hyvä ja opettavainen kisa. Totta kai löytyy vielä kehityskohteita, ja niihin paneudutaan kisan jälkeen. Kisa ei jää pelkästään siihen, että ajetaan maaliin, vaan kotiläksyt pitää tehdä mahdollisimman huolella seuraavia vuosia ajatellen.

EKO Acropolis Rallyn WRC2-luokan voittoon ajoi Andreas Mikkelsen (NOR) ennen Gus Greensmithiä (GBR) ja Yohan Rosselia (FRA). 

Lopputulokset: Acropolis-ralli, WRC2

1. Andreas Mikkelsen (NOR) 3:09:57,7
2. Gus Greensmith (GBR) +10,3
3. Yohan Rossel (FRA) +1:26,0
4. Adrien Fourmaux (FRA) +2:16,1
5. Grégoire Munster (LUX) +2:34,7
6. Kajetan Kajetanowicz (POL) +2:54,8
7. Lauri Joona - Tuukka Shemeikka (FIN) +3:07.4

Kuva: Honza Fronek

Pisteet top 5

1. Tuukka Kauppinen / Sebastian Virtanen 52 pistettä Huuha UA (Rally2)
2. Teemu Asunmaa / Janne Ferm 45 pistettä AlavUA (Rally2)
3. Niclas Grönholm / Samu Vaaleri 28 pistettä EMSC (Rally2)
4. Esapekka Lappi / Enni Mälkönen 25 pistettä PiekUA (Rally2)
5. Mats Rinne / Kim Niemelä 18 pistettä YkUA (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2025

     1. 17.-18.1. Hotelli IsoValkeinen SM-ralli Kuopio 250 v., Kuopio
     2. 30.1-1.2. 60. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
     3. 7.-8.3. SM Savonlinna Ralli, Savonlinna
     4. 23.-24.5. SM Red Devil Länsirannikon Ralli, Turku
     5. 11.-12.7. SM Ralli, Kouvola
     6. 15.-16.8. SM Ralli, Lahti
     7. 26.-27.9. SM Seinäjoki Ralli, Seinäjoki

SM-sarja sosiaalisessa mediassa