Facebook Twitter Email Pinterest

Roope Korhosen kalenteriin lisätään Keski-Euroopan MM-ralli ja Herbst Ralli Itävallassa

03.10.2023 / Rautio Motorsport

Rautio Motorsportin Roope Korhonen ja Anssi Viinikka osallistuvat Keski-Euroopan MM-ralliin 26.–29.10. Tuore WRC3-luokan mestari kilpailee luokkaa ylempänä WRC2-luokassa italialaisen P.A. Racingin Škoda Fabia Rally2:lla. Korhonen on ajanut urallaan ainoastaan yhden asfalttirallin, joten tulostavoitetta tärkeämpää on hankkia kokemusta kestopäällysteeltä.

-Hienoa, että saadaan jatkoa kaudelle. WRC3-kisat menivät niin nappiin, kuin mahdollista ja Jyväskylässäkin meillä oli hyvä kyyti WRC2-luokassa Pololla, mutta nyt ollaan monessakin suhteessa niin uuden äärellä, että ei pysty asettaa tulostavoitteita. Koitetaan kerätä kaikki kokemus talteen, suunnittelee Korhonen.

Korhonen vieraili alkuvuodesta Italiassa hakemassa asfalttioppia Vittorio Canevan rallikoulusta ja osallistui Ralli Regione Piemonteen ajaen sijalle 16. Ennen Keski-Euroopan MM-rallia Korhonen ajaa Itävallassa Herbst Ralliin. Lähellä Tšekin rajaa ajettavassa kilpailussa ajetaan neljä erikoiskoetta kahteen kertaan, joten kilpailu toimii oivana kenraalina viikkoa ennen MM-rallia.

-Oikeastaan erittäin hyvä, että saatiin Itävallan kisa samaan pakettiin. Ei tarvitse lähteä uudella autolla ihan kylmiltään uuteen ralliin ja varsinkaan asfaltille.

Keski-Euroopan MM-rallissa ajetaan Tšekin, Saksan ja Itävallan maaperällä. Ralli alkaa torstaina Prahasta ja päättyy sunnuntaina Saksan Passauhun, jossa sijaitsee myös rallin huoltoparkki.

Kuva: Antti Lahtinen

Pisteet top 5

1. Teemu Asunmaa / Ville Mannisenmäki 122 pistettä Alavuden UA (Rally2)
2. Jari Huttunen / Antti Haapala 120 pistettä KiuUA (R5)
3. Lauri Joona / Tuukka Shemeikka 119 pistettä SAU (Rally2)
4. Juha Salo / Kristian Temonen 119 pistettä Karkkilan UA (Rally2)
5. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 51 pistettä LMM (R5)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. SM Ralli Lahti, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa