Facebook Twitter Email Pinterest

Salminen nousi kolmanneksi debyyttikisassaan Kokkolassa

03.10.2023 / Jani Seppälä / Viljami Salminen Rally Team tiedotus

Viljami Salminen (SaloUA) - Topi Kärpijoki (RaisUA) ajoivat SM Kokkola Rallissa SM4-luokan debyytissään onnistuneesti sijalle kolme. Nuorten SM:n puolelta siirtyminen nuottikisaajaksi oli siis varsin onnistunut ratkaisu. Kaksikko sai onnistumisesta hyvää lisäbuustia nuottien opetteluun.
 
Perjantaina käynnistyneen rallin kenties kuumottavin tilanne kilpailijaparilla oli jo ennen kuin kilpailu oli alkanutkaan. Kilpurin kytkin antautui kun kalustoa siirrettiin kuljetuskalustosta pois, tässä kohtaa onneksi tsempparit löytyivät läheltä.
 
-No joo, Topi oli jo melkein soittamassa keskeytysilmoitusta, kunnes Topin isoveli Jussi sanoi, että kyllä kannattaa kokeilla saataisiko se kytkin kuntoon. Onneksemme LSK-racing oli valmiina auttamaan ja siitä valtavan suuri kiitos heille. Tekniikan kanssa ei ollut muita ongelmia kisassa, mutta oli meillä pari ihan rehtiä tilannettakin. Kerran käytiin jo ojan pohjassa kyntämässäkin ja olin varma että kaatuu, mutta hyvällä tuurilla siitäkin selvittiin, tarinoi Viljami.  
 
Kilpailusuunnitelma kaksikolla oli hyvin yksinkertainen, kaikki kilometrit otettaisiin talteen. Suunnitelma toteutui täydellisesti, mutta kilometrit tuntuivat kenties normaalia pidemmiltä, sade nimittäin piiskasi lauantaina hetkittäin hyvinkin rankasti.
 
-Lähdettiin varman päälle katsomaan, että kuinka kovaa oikeasti pitää ajaa noin kovatasoisessa luokassa. Tavoitteet kyllä saavutimme ja jollain pätkillä vähän väläyteltiin vauhtiakin. Toki nuotissa annetaan tosi paljon tasoitusta kun se on vielä aika heikkoa ja nyt vasta ekan kerran kunnolla nähtiin missä olemme sen kanssa.
 
Vakioautolle keli oli hyvin raskas. Sadepätkät otettiin erityisen varmasti, kun halusimme kilsat talteen ilman että mietimme tuloksia. Hieman lisätunnelmaa toi se, kun yksi pari putosi meidän edestä pois ja kaksi joutui taakse muista syistä, niin meillä oli melkein 10 minuutin odottelu edeltä menevän auton jälkeen. Urissa oli sitten tosi paljon vettä jota aurattiin pois sieltä, niin takana tulevat saivat ajaa hieman putsatummalla uralla siinä, mutta eihän olosuhteille mitään mahda, harmittelee Salminen.
 
Siirtyminen Nuorten SM:n puolelta SM4-luokkaan ja nuotitukseen oli siis onnistunut. Kokemusta nuotituksesta oli aiemmin muutamista pikkukisoista, mutta hyvä tulos Kokkolasta antaa uskoa myös tulevaan.
 
-Kyllä se tuo tietenkin lisävirtaa tekemiseen, kun nähtiin nuotissa olevat virheet ja tiedetään, että pystytään sinne kärjen tuntumaan ajella tälläkin nuotilla. Toki nytkin nähtiin, että pytyt jaetaan vasta maalissa. Sinne pitää pystyä ajamaan on kyyti sitten mikä tahansa ja tällä kertaa se palkittiin.
 
Loppuvuoden ja ensi kauden osalta suunnitelmia jo on, mutta palapelissä on vielä tässä kohtaa liikkuvia osia.
 
-Luultavasti ajot on ajettu tältä kaudelta. Auto olisi nyt myynnissä eli hyvä Fiesta uuteen kotiin olisi tarjolla. SM4-luokassa kyllä ajetaan ensi vuonna, koitetaan saada nuotti ensiksi kuntoon ennen kuin unelmoidaan tehokkaampia autoja, päättää 17-vuotias Salminen ponnekkaasti.
 
Kuva: Jari Niskanen

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa