Facebook Twitter Email Pinterest

Pajarin MM-rallikausi huipentuu uuteen Keski-Euroopan kisaan

24.10.2023 / Jani Seppälä / Sami Pajari Media

Sami Pajari ja kartanlukija Enni Mälkönen starttaavat kauden viimeiseen MM-ralliinsa torstaina käynnistyvässä Keski-Euroopan MM-rallissa. Toksport WRT:n Škoda Fabia RS Rally2:lla kilpailevalle suomalaiskaksikolle kyseessä on kahdeksas MM-startti tällä kaudella.

Keski-Euroopan MM-rallissa kilpaillaan peräti kolmen valtion alueella, kun kilpailun reitti kulkee Tshekin, Saksan, sekä Itävallan alueella. Keskuspaikkana kilpailulle toimii Baijerin osavaltiossa Kaakkois-Saksassa sijaitseva Passau, josta sukkuloidaan kilpailun aikana sujuvasti naapurivaltioihin useaan otteeseen.

Keskiviikkona ajettava testierikoiskoe ajetaan parikymmentä kilometriä Passausta pohjoiseen sijaitsevan Titlingin kupeessa, mutta torstaiksi on luvassa siirtyminen reippaasti kauemmaksi. Kilpailun lähtö tapahtuu nimittäin reilun 200 kilometrin päässä Tshekin pääkaupungissa, Prahassa. Torstain avauspätkä ajetaan aivan Prahan tuntumassa ja siitä siirrytään etelämmäksi Klatovyyn, jossa illan jo pimennyttyä ajetaan torstain toinen erikoiskoe.

Yöksi kilpailijat palaavat Passauhun, josta perjantaina aamulla palataan jälleen Tshekin puolelle. Perjantain ohjelmassa on kolme erikoiskoetta kahdesti, välissä käydään ainoastaan rengashuollossa Prachaticessa, perjantaina ei varsinaista päivähuoltoa tehdä ollenkaan. Yöksi kilpailijat palaavat jälleen Passauhun.

Lauantain kaksi ensimmäistä erikoiskoetta ajetaan Itävallan puolella ja kolmas Saksan puolella, jonka jälkeen vietetään pidempi tauko kilpailun keskuspaikalla. Iltaohjelmana on samat kolme erikoiskoetta uudelleen ja viimeinen käynnistyy vasta auringonlaskun aikaan.

Sunnuntain erikoiskokeista ensimmäinen on Itävallan puolella ja toinen Saksan puolella, erikoiskokeiden välissä pidetään kokoomatauko Itävallan puolella Ulrichsbergissa. Samat erikoiskokeet ajetaan sunnuntaina vielä toistamiseen ja jälleen kokoomatauon kautta siirrytään Saksan puolelle ajamaan kilpailun päättävä Power Stage. Varsinaiset maalijuhlallisuudet ovat pari tuntia myöhemmin Passaussa.

Pajari - Mälkönen kaksikolla on alla hyvät valmistavat testit ja uuteen kilpailuun suunnataan odottavan innostuneesti.

- Pari päivää on tässä nyt nuotitettu ja on pitkästä aikaa kiva päästä asfaltille kisaamaan. Tarkemmin ajateltuna viimeksi on asfaltilla kisattu huhtikuussa Kroatiassa. Tshekin perjantain pätkät vaikuttavat hieman pomppuisammilta ja kapeammilta, mutta ei ehkä aivan niin pomppuisilta kuin jossain ERC:stä tutussa Barum-rallissa.

- Haastavia varmasti ja etenkin jos sataa. Tiistai-iltapäivänä alkoi nuotituksella sataa, enkä tiedä tarkkaan mitä keliä kisan ajaksi on luvassa, mutta se voi vaihtua moneen kertaan. Jos sataa niin eihän se silloin ihan yhtä nautinnollista ole ajaa, kiteyttää Pajari.

Hyvien lentoyhteyksien myötä Keski-Euroopan osakilpailussa on paikalla myös runsaasti suomalaiskannattajia. Kannustusta suomalaisparille on kuitenkin luvassa muiltakin kansallisuuksilta, nimittäin Toksportin päämaja sijaitsee Saksassa ja Škoda puolestaan on Tshekkien ylpeys.

WRC2-luokan pisteissä suomalaispari on tällä hetkellä pisteissä viidentenä, mutta parilla-kolmella autokunnalla on vielä mahdollisuus kerryttää pistetiliään kauden kahdessa jäljellä olevassa osakilpailussa ja nousta ohi, kun Pajarin autokunnalla on pisteisiin laskettavat kilpailut jo täynnä tältä kaudelta.

WRC2 Challenger -luokassa hallussa on kärkipaikka ja vain Puolan Kajetan Kajetanowicz voi nousta tulevana viikonloppuna tasoihin. Lopullinen sijoitus ratkennee vasta päätöskisassa Japanissa. Tiimikaveri Nikolay Gryazin omaa mahdollisuuden myös nostattaa sijoitustaan, mutta vähintään pronssi on suomalaisautokunnalle varma.

Sami Pajari verkossa:

WWW: https://www.samipajari.com/
Facebook: https://www.facebook.com/samipajariofficial
Instagram: https://www.instagram.com/samipajar1/
Twitter: https://twitter.com/samipajari

Kuva: @World

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa