Facebook Twitter Email Pinterest

Henri Timonen suorittaa ulkomaan debyyttinsä Monzassa

29.11.2023 / Jani Seppälä / Timonen Racing tiedotus

Henri Timonen - Jussi Kärpijoki suuntaavat ensimmäiseen ulkomaan ralliinsa maineikkaan Monzan moottoriradan maisemiin Italiaan. Perjantaina ja lauantaina ajettava kaksipäiväinen ralli on Italian mestaruussarjan kauden viimeinen osakilpailu. Suomessa kaksikko on tällä kaudella kilpaillut SM2-luokassa nelivetoisella Ford Fiesta Rally3-ajokilla, mutta nyt alla on Toyota GR Yaris.
 
Italiassa on ajettu GR Yaris Rally Cupia kaudesta 2021 alkaen ja aiemmin Suomesta on sarjassa nähty ajamassa Markus Manninen - Teemu Sillanpää. Tällä kertaa suomalaisautokuntia on Toyotoilla kisaamassa peräti kaksi autokuntaa, kun Timosen autokunnan lisäksi myös WRC3-luokan tämän kauden mestaripari Roope Korhonen - Anssi Viinikka on ilmoittautunut mukaan.
 
Perjantain ja lauantain aikana Monzan moottoriurheilupyhätön asfalteilla ja soraisilla, sekä mutaisilla huoltoväylillä kurvaillaan kaikkiaan 10 erikoiskokeen verran. Erikoiskoekilometrejä kertyy kaikkiaan noin 80, joista noin 35 kilometriä ajetaan asfaltilla ja loput soran ja mudan sekoituksella, joka etenkin sateella on alueella ajetuissa MM-ralleissakin osoittautunut varsin haasteelliseksi ajettavaksi. Perjantaina ajetaan neljä erikoiskoetta (35 km) ja lauantaina kuusi erikoiskoetta (45 km),
 
Toyotan merkkiluokan kuljettajapareja on kilpailussa mukana kaikkiaan 16 kappaletta.
 
Timonen lähtee ensimmäiseen ulkomaan koetokseen innostuneena, uusi kalusto ja itselle uusi kisaympäristö luovat kiinnostavan haasteen, mutta ajokin nopeuden osalta odotettavissa on aika samantyyppinen ajokki, jolla kotimaassa on SM-sarjaa kierretty.
 
-Kyseessä on nelivetoinen auto, joka pohjautuu Toyota Yariksen GR-malliin, voimaa on noin 30 hevosvoimaa enemmän kuin meidän Rally3 Fiestassa , mutta vääntöä vastaavasti on vähemmän, joten kohtuu samanlaisesta kamppeesta on kyse. Seqventaali-vaihteistoa ja muita herkkujakin on, joten ihan täysiverinen kilpa-auto on kyseessä ja Vieffecorse-tiimillämmekin on hieno historia moottoriurheilussa, kertoo Timonen.
 
Kilpailupäivät Monzassa ovat perjantai ja lauantai, nuotitus suoritetaan torstaina ja keskiviikkona suomalaisparilla on tutustuminen ajokkiin testipäivän muodossa. Olosuhteet Pohjois-Italiassa Milanon kupeessa voivat olla syksyllä haastavat ja aiempien vuosien kisoja, sekä järjestäjän videoita on koitettu katsella tarkasti.
 
-Pätkien onboard-videoiden perusteella voidaan odottaa haasteellista kisaa, kun siellä ajetaan Monzan rata-alueella ja sen lähettyvillä olevilla huoltoteillä ja puistoissa.  Sieltä löytyy soraa, sekä mutaa ja likaista asfalttia, jos vielä sataa, niin on erittäin haastava kisa tulossa. Renkaina käytetään Pirellin asfalttirenkaita vaikka kisasta miltei 60% onkin soralla ja mudalla ajettavaa baanaa.
 
Ensimmäiseen ulkomaan kisaan lähdetään rohkein tavoittein, vaikka täysin uudessa tilanteessa ollaankin.
 
-Nyt hypätään aivan tuntemattomaan, joten tuloksellisesti ei ole mitään varsinaisia tavoitteita asetettu. Kyllä me lähdetään silti tosissaan haastamaan paikallisia ja onhan siellä yksi WRC-mestarikin mukana, joten varmasti taso tulee olemaan hyvä. 16 autoa taitaa lähteä meidän luokassa matkaan, niin viiden sakkiin sijoittuminen olisi erittäin hyvä tulos ja kyllä me sitä lähdetään rohkeasti tavoittelemaankin.
 
Debyyttikausi SM2-luokassa tuotti Henri Timonen (LahUA) - Jussi Kärpijoki (RaisUA) kaksikolle viidennen sijan loppupisteissä, mutta mitalitaistelussa oltiin tiiviisti mukana vielä viimeisessäkin osakilpailussa. Kauden 2024 suunnitelmista Timonen on vielä arvoituksellisen vaitonainen.
 
- Suunnitelmat ensi kauden osalta ovat vielä jonkin verran auki ja eri vaihtoehtoja kartoitetaan, ei ole poissuljettua etteikö saatettaisi ajaa täällä enemmänkin.
 
Kuva: Timonen Racing

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa