Facebook Twitter Email Pinterest

Rally Talent -ja Motorsport Talent -projekti jatkuvat myös kaudella 2024

21.12.2023 / Jani Seppälä

Vuonna 2021 käynnistetty Rally Talent -ja Motorsport Talent -projekti nuorten moottoriurheilijoiden tukemiseksi jatkuu myös kaudella 2024. Tavoitteena projektilla on kerätä tukea lupaaville nuorille, jotka eivät ole vielä kaikkien tiedossa, mutta ovat osoittaneet jo vauhtia, sekä tavoitteellista eteenpäin pyrkimistä.
 
Projektin keskeisimpinä puuhamiehinä toimivat yksityishenkilöt Kimmo Töyrylä, sekä Tapio Ruppa. Salaisena pysyttelevän valintaraadin voittajavalinnat ovat kahden vuoden aikana olleet onnistuneita ja valitut kuljettajat ovat hyvällä prosentilla menneet urallaan eteenpäin. Vuoden 2023 projekti käynnistettiin jo kesällä 2022, projektin eteen tehdäänkin työtä ympäri vuoden monin eri tavoin.
 
-Lähdin kesällä 2022 rakentamaan rauhassa Rally Talent -ja Motorsport Talent -projektia vuodelle 2023 ja tähän projektiin lähti mukaan toiseksi puuhamieheksi Tapio Ruppa Korpilahdelta. Tapio oli jo vuonna 2021 Askolassa elämäni ainoassa ajamassani rallissa huoltotiimissäni legendaarisena Hydraulic & Lubricant's Managerina. 
 
Saimme tänäkin vuonna kerättyä aika mukavasti huutokauppaan mielenkiintoisia tavaroita, mm. Miikka Anttilan Volkswagen WRC-ajopuku vuodelta 2016, sekä Esapekka Lapin aluspaita TGR WRT-vuodelta 2022 ja esimerkiksi jääkiekon puolelta saatiin runsaasti huippupelaajien mailoja. Huutokauppa sujui hyvin, vaikka ei ihan ensimmäisen huutokaupan tuottoihin päästykään. Tämäkin huutokauppa tuotti iloista mieltä monille jotka saivat hankittua keräilyharvinaisuuksia kokoelmiinsa, kertoo espoolainen Kimmo Töyrylä.
 
Vuoden 2023 kohokohta oli MM-rallin yhteydessä Jyväskylässä
 
-Tänä vuonna huutokaupan tuotoilla ostettiin palkintolahjakortit RTE-Motorsportilta, joka lähti erinomaisella innokkuudella meidän kanssa tekemään yhteistyötä. Heillä on monipuolinen valikoima erilaisia autourheilutuotteita, josta meidän valitsemat talentit saivat ostaa tarvitsemaansa tavaraa. Halusimme tänä vuonna pitää Rally Talent 2023 -stipendin saajan ensin hieman salassa yllätystä varten. Saimme RTE-Motorsportin toiminnassa mukana olevalta Hyundain tehdaskuljettaja EP Lapilta meille videon, jonka lopussa sitten paljastettiin Rally Talent 2023 -voittajan, Esko Kytömäen nimi. Yllätys onnistui täydellisesti ja saimmekin kuulla, että Esko oli koulun penkillä saanut tiedon valinnastaan yllätyksenä. Motorsport Talent 2023 -stipendin saivat ratalajien puolelta Meri Levula ja Oskari Walle, jotka molemmat olivat otettuja valinnoistaan.
 
-Saimme tänä vuonna hienon tilaisuuden lahjoittaa Rally Talent 2023 -stipendin Secto Rally Finlandin aikana Jyväskylän Paviljongilla, jossa Esko Kytömäen auto oli näytillä ja Eskohan pääsi Ralli SM:n yhteydessä kerätyn Secto Power Stage-menestyksen myötä huristelemaan Harjun erikoiskokeenkin, joka oli todella hieno juttu!
Palkitsemistilaisuuttamme oli saapunut seuraamaan noin 30 henkilöä ja stipendin lahjoitus sai hieman omankin mielen herkäksi, jouduin keräilemään hetken itseäni kun siinä hetkessä kovan uurastuksen tulos saattoi tunteet pintaan ja näin kuinka paljon tällainen stipendi merkitsee nuorelle ja lupaavalle kuljettajalle. Tilaisuuden jälkeen merkityksellistä toimintaamme nuorten autourheilun eteen tultiin kiittämään AKK-Motorsportin puoleltakin. Rally Talent -stipendiin on kuulunut myös AKK Flying Finn -ajoleiri ja nuottitutkinto, joka on tiimimme mielestä erittäin tärkeä homma kuskin kehittymiseen. Toinen positiivisesti yllättänyt asia huolto-alueella oli se, että nyt saimme käsityksen kuinka paljon toimintaamme seurataan lajipiireissä. Ei tällaista osannut kuvitella kun tätä projektia ensimmäisen kerran lähdettiin tekemään silloin 2021, herkistelee Töyrylä nöyrästi.
 
Projekti jatkuu vahvana tulevaisuudessakin, tahtotilaa olisi projektin kasvattamiseen
 
Vapaaehtoisvoimin projektin toteuttaminen vuosittain on kova ponnistus perhe-elämän ja työelämän ohessa. Intoa toteuttamiseen löytyy, mutta ajankäyttö luonnollisesti luo haasteita. Huutokaupan järjestelyt ja myyntitavaroiden kerääminen vievät paljon aikaa ja energiaa, yhtenä ratkaisuna tulevaisuutta ajatellen apuja toivottaisiin vaikkapa yritysmaailman puolelta.
 
-Tämä on ollut todella hieno matka jo tähän mennessä ja nyt kun Rupan Tapio on mukana niin olemme pystyneet enemmän hoitamaan asioita kulisseissakin. Tapio on käynyt paljon testeissä moikkaamassa ja tsemppaamassa kuskeja.  Kahden vuoden aikana olemme tukeneet kaikkiaan kuutta lupaavaa ja nuorta autourheilunharrastajaa. 
 
Rally Talent 2022 Ville Vatanen, sekä Rally Talent 2023 Esko Kytömäki, voittivat stipendivuonnaan rallissa nuorten suomenmestaruuden ja Motorsport Talentit ovat menestyneet myöskin erinomaisesti. 
 
-Tukisummamme eivät ole olleet valtaisia, mutta leikkimielisen Tommi 4 Time's WRT -tiimimme sloganin mukaisesti, maailman köyhimpänä ja hitaimpana World Rally Teamina olemme tukeneet pienesti ja antaneet hyvää boostia, sekä näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Rally Talent Charity Project-ohjelmaa vuodelle 2024 rakennetaan täydellä höyryllä, näillä näkymin huutokauppa on jälleen tarkoitus järjestää varainhankintana ja metsästämme hyviä tuotteita huutokauppaan. Toivottavasti niitä saataisiin mukavasti tälläkin kertaa. Meillä on myös tahto etsiä tähän yhteistyökumppaneita meidän tiimimme mukaan tukemaan nuoria ja lupaavia autourheiluharrastajia Suomessa. Tässä olisi hieno mahdollisuus monelle yritykselle lähteä mukaan "kummikuljettaja-tyyppisesti".
 
AKK:n Tulevaisuuden tähti-ohjelma tekee vuonna 2024 paluun, mutta me emme suinkaan kilpaile sen kanssa. Me tuemme lupauksia ennen kuin heidän on mahdollista kilpailla  isommista palkinnoista, eli hieman lähempänä ruohonjuuritasoa.
Maltilla mennään vuosi kerrallaan ja koko ajan toimintaamme kehitetään, Timo Jutilan sanoin, "eteenpäin!"
 
Suuret kiitokset koko autourheiluväelle hienosta tsempistä mitä olette meille antaneet, se antaa tiimillemme hyvää uskoa tulevaisuuteen, kiittelee Kimmo Töyrylä lopuksi.
 
Kuva: Timo Pullikka

Pisteet top 5

1. Roope Korhonen / Anssi Viinikka 70 pistettä LMM (Rally2)
2. Benjamin Korhola / Sebastian Virtanen 49 pistettä VihUA (Rally2)
3. Anssi Rytkönen / Mikael Korhonen 38 pistettä KoMoKe (R5)
4. Mikko Heikkilä / Kristian Temonen 34 pistettä MäntsMK (Rally2)
5. Niclas Grönholm / Kristian Temonen 31 pistettä EMSC (Rally2)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2024

1) 12.-13.1. SM Auto Sorsa Riihimäki-Ralli, Riihimäki
2) 1.-3.2. 59. Arctic Lapland Rally, Rovaniemi
3) 8.-9.3. SM Tuuri Ralli, Alavus
4) 24.-25.5. SM Mad-Croc Länsirannikon Ralli, Turku
5) 14.-15.6. SM Pohjanmaa Ralli, Seinäjoki
6) 23.-24.8. Future SM-ralli, Lahti
7) 4.-5.10. SM Ralli Kitee, Kitee

SM-sarja sosiaalisessa mediassa