Kauppinen ja Luhtinen ajoivat haastavan ERC-viikonlopun päätteeksi 12. sijalle Ruotsissa
Rautio Motorsportin Tuukka Kauppinen ja kartanlukija Topi Luhtinen ajoivat Ruotsin ERC-osakilpailussa sijalle 12. Lancian Ypsilon HF Rally2 -autolla kilpailevan kaksikon viikonlopusta muodostui haastava, sillä rallin avannut aika-ajoerikoiskoe ei sujunut toivotusti eikä luotto ajamiseen ollut kauden ensimmäisessä sorakilpailussa parhaalla mahdollisella tasolla.
Ralli käynnistyi perjantai-iltana lyhyellä yleisöerikoiskokeella, jolla Kauppinen ajoi kahdeksanneksi nopeimman ajan. Eroa Jaspar Vaherin pohja-aikaan kertyi 4,3 sekuntia.
– Ihan hyvin tuli ja auto toimii hienosti. Koitettiin puskea, ja tästä jatketaan huomenna, kun varsinainen kilpailu käynnistyy, Kauppinen kommentoi avauspäivän jälkeen.
Varsinaisiin tositoimiin päästiin lauantaina, kun ohjelmassa oli seitsemän erikoiskoetta ja reilut 80 kilometriä ajettavaa. Kauppinen starttasi päivään seitsemäntenä autona reitille hieman vaisusti sujuneen aika-ajon seurauksena. Päivähuoltoon saavuttaessa nuorukainen oli pääluokassa 14:ntenä.
– Tuntuu, että välillä on tultu ihan hyvin, mutta kyllä me nyt häviämme liikaa. Tie puhdistuu koko ajan ja takaa tullaan kovempaa. Toisella ajokerralla tulee suhteessa vähän paremmin, mutta koitetaan huollossa tehdä autoon muutoksia, joilla saataisiin lisää vauhtia, Kauppinen raportoi.
Iltapäivän lenkillä vauhti hieman parani, ja Kauppinen nousi iltahuoltoon saavuttaessa sijalle 13.
– Vaikea päivä eikä vauhti ole siellä, missä sen pitäisi olla. Viimeisestä sorarallista on kuitenkin aikaa, ja näillä nopeilla teillä luoton pitäisi olla sataprosenttinen. Koitetaan huomenna taas testata erilaisia säätöjä, jos sieltä löytyisi jotain, Kauppinen kommentoi.
Sunnuntaina Kauppinen starttasi reitille toisena autona. Edellä lähteneen Takumi Matsushitan keskeytys nosti suomalaisen aura-auton rooliin loppupäivän ajaksi. Päivän aikana Kauppinen kokeili säätömuutoksia autoonsa, mutta merkittävää vauhdin nousua ei löytynyt, ja kaksikko saapui maaliin lopulta 12. sijalla.
Rallin voitosta käytiin huikea kamppailu. Ensin Jaspar Vaher ajoi ulos, minkä jälkeen kärkipaikasta taistelivat Teemu Suninen ja Mikko Heikkilä. Ratkaisu nähtiin, kun Suninen sortui ulosajoon, ja kilpailun voittoon ajoi Mikko Heikkilä ennen Martin Sesksiä ja Isak Reierseniä.
Palkintokorokkeesta haaveilleelle laukaalaiselle viikonlopun lopputulos oli suuri pettymys.
-Lähdettiin ralliin kovin tavoittein, kuten pitääkin, mutta tuli nopeasti ilmi, ettei vauhdin suhteen olla vielä siellä päinkään. Koko ralli oli melkoista hakemista sekä itseni että auton kanssa. Alussa näkyi myös pitkä ajotauko (soralta), ja ennakko-odotuksista huolimatta auton säädöt eivät olleet parhaat näille teille. Kyllä se kuitenkin oli nautinnollista vetää näitä teitä, ei sitä käy kieltäminen. Kiitokset myös tiimille kovasta työstä viikonlopun aikana ja kaikille kumppaneille myös kiitos meiltä, päätti Kauppinen.
Rallin ERC-sarja jatkuu seuraavaksi Roomassa 3.–5. heinäkuuta.
Kuva: Marco Rimola

















