Facebook Twitter Email Pinterest

Dahlström keskeytti mystiseen sähkövikaan

12.03.2013 /

christofferdahlstrom-joensuu2013b.jpg

Ralli SM -sarjan kolmas ja samalla talvikauden viimeinen ralli ei tuonut mainetta ja kunniaa espoolaiselle ralliautolija Christoffer
Dahlströmille ja kartanlukija Peter Flythströmille. Nautinnollisin mielin Joensuun vuoristoratamaisille erikoiskokeille Ford Fiesta R2 -ralliautolla startannut kaksikko joutui karvaasti pettymään, kun toisen erikoiskokeen maaliviivalle hevoset lakkasivat juoksemasta ja näin mystinen sähkövika päätti muuten nousujohteisesti sujuneen kilvanajon.

Dahlström ei peitellyt pettymystään.
"Lähtökohdat kilpailulle olivat herkulliset. Ajatuskuplissa Fiesta Sport -merkkiluokan kakkossija ja takana kaksi mahtavaa testipäivää Tuupovaarassa sekä hyvä edellinen SM-osakilpailu, jonka suoritus tarkasti analysoitiin ja tiedettiin, missä Joensuussa piti parantaa. Nuotituksessa kiinnitimme erityistä huomiota nopeusluokkiin sekä mutkien pituuksiin, minkä myötä ajaminen tuntui jokaista ajettua kilometriä kohden vain paremmalta, Dahlström kertoo.

"Vain hetkeä ennen toisen erikoiskokeen maaliviivaa ralliautoni sähköt menivät mystiseen oikosulkuun ja hevosvoimat katosivat moottorista. Näin ollen kilpailu oli pakko jättää kesken, ja sen myötä pettymys oli valtaisa. SM-sarjan kolmen kuukauden kevättauko tuli väärään paikkaan, koska menohaluja olisi vaikka kuinka ja keskeytyksen myötä oppimisprosessi jäi kesken. Nyt ei auta kuin käydä homma läpi ja jäädä reippaalla asenteella odottelemaan kesäkuuta eli kilpailukauden jatkumista", Dahlström jatkaa.

Ralli SM -sarjan SM3-luokan voittoon ajoi moninkertainen suomenmestari Joonas Lindroos. Fiesta Sport Trophyn voitti Samuli
Vuorisalo, joka karkasi lähes tavoittamattomaan johtoasemaan, kun ajamatta on vielä neljä osakilpailua. Dahlström on Fiesta-merkkiluokan jaetulla kolmannella sijalla ja kakkossijasta 20 pistettä.

Ralli SM -sarja jatkuu kesäkuun puolivälissä Pohjanmaalla ajettavalla osakilpailulla.
(teksti ja kuva: Jani Kekoni)

Lopputulokset SM Itäralli 2013, SM3-Kaksiveto-R -luokka: Top-3:
1. Joonas Lindroos & Pasi Kilpeläinen, Citroen C2 R2 Max, 51:52,7
2. Jaro Kinnunen & Mikael Korhonen, Peugeot 208 R2, +9,2sek
3. Samuli Vuorisalo & Eetu-Pekka Hellsten, Ford Fiesta R2, 1:17,3
---
kesk. Christoffer Dahlström & Peter Flythström, Ford Fiesta R2, ek2 sähkövika

Ford Fiesta Trophy sarjatilanne 3/7 osakilpailua: Top-6:
1. Samuli Vuorisalo, 71 pistettä
2. Jori Nousiainen, 34 pistettä
3. Kimmo Vainio, 14 pistettä
4. Christoffer Dahlström, 14 pistettä
5. Kari Hytönen, 12 pistettä
6. Olli Kankkunen, 12 pistettä

Ralliautoilun SM3-luokan (kaksiveto-R) sarjatilanne 3/7 osakilpailua:
1. Joonas Lindroos, Citroen C2R2 Max, 64½ pistettä
2. Samuli Vuorisalo, Ford Fiesta R2, 49,5 pistettä
3. Jaro Kinnunen, Peugeot 208 R3, 48 pistettä
4. Kalle Pinomäki, Renault Clio R3, 39 pistettä
5. Juho Annala, Citroen C2R2 Max, 37 pistettä
---
14. Christoffer Dahlström, Ford Fiesta R2, 9 pistettä

Pisteet top 5

1. Sami Korvola / Asko Kujala (EPUA) 0 pistettä EPUA ()
2. Juha Salo / Pasi Kilpeläinen 0 pistettä Karkkilan UA (R5)
3. Jari Kuikka / Tomi Ikonen 0 pistettä JärvisUA (Fin-N)
4. Jukka Kasi / Henri Ania 0 pistettä Laihian UA (R5)
5. Mikko Lehti / Veikko Kanninen 0 pistettä THU-TEAM (FinR4WD)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

  Rallin nimi Paikkakunta PVM
  1. Arctic Lapland Rally Rovaniemi     

16.-18.1.

  2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
  3. SM Itäralli
Joensuu 28.-29.2.
  4. SM O.K. Autoralli
Kouvola 12.-13.6.
  5. SM Ralli
Oulu 4.-5.9.
  6. Pohjanmaa SM-Ralli
Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa