Facebook Twitter Email Pinterest

SM3-luokka ensimmäisenä reitille

26.08.2013 /

toffedahlstrom.jpg

Christoffer Dahlström heinäkuisessa SM O.K. Auto -rallissa.

Ralli SM -sarjan viimeistä edellisessä kilpailussa nimeltään SM Ralli Turku ensimmäisinä ensi perjantaina reitille lähtevät kaksivetoisten SM3-luokan kuljettajat. Tapiolan UA Christoffer Dahlström Ford Fiestalla saa liimata autonsa kylkeen numeron 1 ja lähteä piirtämään ajolinjoja muille. SM3-luokan kuljettajat lähtevät reitille käännetyssä pistejärjestyksessä siten, että luokkaa johtava Joonas Lindroos starttaa luokan viimeisenä numerolla 12.

Kaksivetoisten SM2-luokan sisäinen lähtöjärjestys on pistetaulukon mukainen. Luokkaa johtava Jussi Vainionpää ajaa kilpailussa numerolla 14 ja starttaa ruotsalaisen Fredrik Åhlinin, joka on sarjan ulkopuolisena mukana, perään. Tiukasti vielä mitalitaistossa mukana olevat Esa Ruotsalainen ja Henri Kolsi lähtevät ennen Marko Mäntyä. Mänty kuuluu ehdottomasti luokan kovimpiin menijöihin, mutta tekniset ongelmat ovat jättäneet miehen tien poskeen yhtä kisaa lukuun ottamatta.

Nelivetoisten SM1-luokassa pistejohdossa oleva Juha Salo saa autonsa kylkeen numerot 20 ja lähtee luokassaan ensimmäisenä. Ja tutut "rakkaat haastajat" mm. Ari Vihavainen, Joni Nikko ja Teemu Asunmaa lähtevät jälleen yrittämään Salon nujertamista. Kuten varmaan tekee Mikkelin Jussi Tiippanakin numerolla 27.

Mielenkiintoista on myös nähdä, kuinka kaksivetoistenSM3- luokassa aiemmin kilpaillut Kristian Kiviniemi on ehtinyt sopeutua nelivetoisten temppuihin. Turussa parkanolainen esiintyy SM1-luokan Mitsubishi Evo-kympin puikoissa.
"Alkuvuosi on mennyt vähän penkin alle, joten ajattelin jo nyt siirtää katseet ensi vuoteen. Tarkoitus on siirtyä SM1-luokan puolelle, ja kun nyt löytyi auto sopivasti, tehtiin siirtyminen jo nyt", valotti Kiviniemi tilannettaan.
"Pari kuukautta auto on nyt ollut minulla ja pari kisaakin olen jo ehtinyt sillä ajaa. Sijoituin kummassakin toiseksi yleiskilpailussa", kertoo Kiviniemi, jonka lähtönumero Turussa on 43.

SM Ralli Turku alkaa siis perjantaina 30. elokuuta Turun Kauppatorilta kello 20.15. Illan aikana ajetaan kaksi erikoiskoetta ja yötauolle kilpailijoita odotetaan hieman ennen keskiyötä. Ralli jatkuu lauantaina, jolloin vuorossa on vielä viisi erikoiskoetta. Maaliin ja palkintojenjakoon kilpailijoita odotetaan Turun Messukeskuksessa olevaan kilpailukeskukseen noin kello 16.20 alkaen.

Pisteet top 5

1. Sami Korvola / Asko Kujala (EPUA) 0 pistettä EPUA ()
2. Juha Salo / Pasi Kilpeläinen 0 pistettä Karkkilan UA (R5)
3. Jari Kuikka / Tomi Ikonen 0 pistettä JärvisUA (Fin-N)
4. Jukka Kasi / Henri Ania 0 pistettä Laihian UA (R5)
5. Mikko Lehti / Veikko Kanninen 0 pistettä THU-TEAM (FinR4WD)

< Katso kaikki >

Kalenteri 2020

  Rallin nimi Paikkakunta PVM
  1. Arctic Lapland Rally Rovaniemi     

16.-18.1.

  2. SM Vaakuna-Ralli Mikkeli 7.-8.2.
  3. SM Itäralli
Joensuu 28.-29.2.
  4. SM O.K. Autoralli
Kouvola 12.-13.6.
  5. SM Ralli
Oulu 4.-5.9.
  6. Pohjanmaa SM-Ralli
Seinäjoki 25.-26.9.

SM-sarja sosiaalisessa mediassa